Etelä-Savon kauppakamariEtelä-Savon kauppakamari

Kauppakamarikysely: Ulkomaalaisia osaajia tarvitaan myös duunaritöihin - kokemukset ulkomaalaisista osaajista enimmäkseen positiivisia

Jaa
Kauppakamareiden kyselyn mukaan ulkomailta rekrytoivat yritykset tarvitsevat osaajia erityisesti ns. duunaritöihin. Noin 70 prosenttia niistä yrityksistä, jotka aikovat jatkossa rekrytoida ulkomailta kertoivat hakevansa ulkomaalaisia osaajia nimenomaan työntekijätehtäviin. Keskuskauppakamari on huolissaan siitä, että maahanmuuton vauhdittamiseen tähtäävät toimet keskittyvät liikaa vain asiantuntijoihin ja erityisasiantuntijoihin.

Kauppakamareiden tekemän ulkomaalaisten osaajien rekrytointia selvittäneen kyselyn mukaan yleisin syy rekrytoida ulkomaalaisia osaajia on se, että Suomesta ei ole saatavilla yrityksen tarvitsemaa osaavaa työvoimaa. Kyselyyn vastanneista yrityksistä noin 40 prosenttia on jo rekrytoinut ulkomaalaisia työntekijöitä ja noin 40 prosenttia aikoo rekrytoida myös jatkossa.

Tarve on erityisesti duunareille – noin 70 prosenttia yrityksistä, jotka aikovat jatkossakin rekrytoida ulkomailta, kertoivat hakevansa ulkomaalaisia osaajia nimenomaan työntekijätehtäviin. Hieman alle 50 prosenttia tarvitsee osaajia asiantuntijatehtäviin ja 10 prosenttia johtotehtäviin.

”Kyselyn tuloksista herää vakava huoli siitä, että keskittyykö hallitus liikaa vauhdittamaan vain asiantuntijoiden ja erityisasiantuntijoiden maahanmuuttoa? Yrityksillä on suuri tarve myös ihan tavallisille ammattiosaajille. Myös tähän tarpeeseen pitää pystyä vastaamaan ja lisäämään laajasti työntekijöiden maahanmuuttoa”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava osaamisasiantuntija Mikko Valtonen.

Kauppakamareiden kysely jäsenyrityksille tehtiin 8-13.12.2021 ja siihen vastasi lähes 1200 yritystä.

Kokemukset ulkomaalaisten rekrytoinnista positiivisia – oleskelulupaprosessin hankaluus hidasteena

Ulkomaalaisia osaajia rekrytoineiden yritysten kokemukset ovat erittäin positiivisia – vain noin 6 prosenttia ilmoitti, että heidän kokemuksensa oli negatiivinen. Suurin osa, noin 60 prosenttia, on rekrytoinut ulkomaalaisia suoraan yrityksen palvelukseen, ulkomaalaista vuokratyövoimaa on käyttänyt hieman yli 20 prosenttia ja noin neljännes on tehnyt kumpaakin.

”Moni yritys ratkoo osaajapulaa rekrytoimalla ulkomaalaisia osaajia ja heidän kokemuksensa ovat erittäin positiivisia. Kuitenkin edelleen noin 60 prosenttia yrityksistä ei rekrytoi ulkomailta eikä siis hyödynnä tätä mahdollisuutta. Osaajapulan ratkaisemiseksi pitää ottaa käyttöön kaikki keinot. Me yksinkertaisesti tarvitsemme enemmän ulkomaalaisia osaajia Suomeen”, sanoo Valtonen.

Yksi ulkomaalaisten osaajien rekrytoinnin ongelmakohdista on hankalaksi koettu oleskelulupaprosessi. Kyselyyn vastanneista yrityksistä vain kuusi prosenttia vastasi työperäisen oleskelulupaprosessin olevan sujuva. Lähes 45 prosentin mielestä prosessi on kankea tai erittäin kankea.

Noin puolet Suomeen rekrytoiduista ulkomaalaisista osaajista tulee EU-alueen ulkopuolelta. Toisin sanoen iso osa käy läpi vaivalloiskeksi koetun oleskelulupaprosessin Suomeen tullessaan.

”Pitää muistaa, että osaajista käydään kilpailua globaalista – Suomi ei ole ainoa osaajapulasta kärsivä maa. Pohjoinen sijainti, kylmä ilmasto ja kireä verotus eivät varsinaisesti helpota osaajien houkuttelua. Suomen pitääkin saada maahantulon prosessi niin sujuvaksi, että emme ainakaan omin toimin haittaa osaajien maahanmuuttoa”, sanoo StaffPoint -konsernin toimitusjohtaja Anu Ahokas.

Noin 40 prosenttia ulkomaalaisia osaajia rekrytoineista yrityksistä on käyttänyt apunaan ulkopuolista kumppania, kuten henkilöstöpalvelualan yritystä.

”Ulkopuolinen kumppani rekrytoinnissa tarjoaa tukea ja turvaa sekä laajat verkostot löytää yrityksen tarvitsema osaaja. Mikäli ulkomaalaisen osaajan ottaminen omalle palkkalistalle tuntuu liian hankalalta, voi yritys vuokrata tarvitsemansa ulkomaalaisen osaajan henkilöstöpalvelualan yrityksen kautta. Yrityksen oma riski pienenee ja kynnys madaltuu”, toteaa Ahokas.

Saatavuusharkinta poistettava

Keskuskauppakamari on esittänyt lukuisia toimenpiteitä osaajien maahanmuuton vauhdittamiseksi. Yksi niistä on saatavuusharkinnan poistaminen. Viime vuosina työn perusteella haetuista oleskeluluvista hieman yli puolet on ollut saatavuusharkinnan piirissä.

“Kyselyn tulosten perusteella tarve saatavuusharkinnan poistamiselle on ilmeinen. Myös duunareiden maahanmuuton pitää olla sujuvaa ilman toimimattoman saatavuusharkintajärjestelmän tuomaa byrokratiaa”, Valtonen sanoo.

Valtonen muistuttaa, että hallituksella on avaimet kädessään osaajien maahanmuuton helpottamiseksi.

“Kysymys on lähinnä siitä, löytyykö poliittista tahtoa ja halua käyttää kaikkia työkalupakissa olevia työkaluja. Tätä mitataan tekojen ja tulosten, ei puheiden kautta”, painottaa Valtonen.

Etelä-Savossa tilanne saman suuntainen kuin muualla Suomessa

Etelä-Savossa työvoiman saatavuuden ongelmat ovat monella toimialoilla haastavia. Ulkomaalaisen työvoiman rekrytointi ja käyttö noudattaa valtakunnallista isoa kuvaa melko hyvin.

Etelä-Savossa jonkin asteista tai merkittävää pulaa työvoiman saatavuudessa raportoi yli 2/3 osa vastanneista yrityksistä. Ulkomaalaisen työvoiman rekrytointia on tehnyt vajaa puolet vastanneista yrityksistä (42,4 %). Ulkomaalaista työvoimaa rekrytoineista yrityksistä tyytyväisiä on ollut yli 80%.

”Ulkomaalisen työvoiman käyttöön ratkaisuna työvoimapulaan ollaan pääosin erittäin tyytyväisiä alueellamme. Suurimmaksi esteeksi yritykset nostavat kielitaidon puutteet joko yrityksessä tai rekrytoitavissa tai prosessiin liittyvät kysymykset. Tarvitsemme panostuksia yritysten tulemiseksi ja valmisuksien kehittämiseksi kansainvälisissä rekrytoinneissa, jotta kasvavaan työvoimapulaan voidaan vastata.” Toteaa Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Teppo Leinonen.

Kauppakamarien kysely tehtiin 8.-13.12.2021. Kyselyyn vastasi 1184 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen sekä kaiken kokoisista yrityksistä. Suurin osa yrityksistä on työnantajayrityksiä, yksinyrittäjiä oli 6,4 % vastanneista

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Mikko Valtonen
Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija
puh. 040 867 8250
mikko.valtonen@chamber.fi


Anu Ahokas
StaffPoint -konsernin toimitusjohtaja
puh. 050 548 0784
anu.ahokas@staffpoint.fi


Teppo Leinonen
Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja
puh. 044 770 0592
teppo.leinonen@kauppakamari.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon kauppakamari
Maaherrankatu 14
50100 Mikkeli

http://www.eskauppakamari.fi/

Etelä-Savon kauppakamari on merkittävä alueellinen vaikuttaja ja yritysten edunvalvoja. Me edustamme kattavasti alueen elinkeinoelämää, sillä meillä on useita satoja yritysjäseniä sekä alueen kuntia/kaupunkeja sekä useita yhteisöjä jäseninä. Yhdessä jäsentemme kanssa teemme aktiivista vaikuttamistyötä elinkeinoelämän kehittämiseksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Keskuskauppakamari: Pk-yritykset haluavat tehdä vaikuttavia ilmastotoimia22.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Ennen kaikkea niitä halutaan tehdä ilmastonmuutoksen torjuntaan osallistumisen takia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yli 200 yritystä kertovat, että ilmastonmuutoksen torjunnan lisäksi asiakkaiden odotukset ja erottautuminen kilpailijoista ovat tärkeitä syitä tehdä ilmastotoimia. Ilmasto-ohjelmaan osallistuu pk-yrityksiä eri toimialoilta ympäri Suomea.

Etelä-Savon kauppakamarin hallitus vuonna 20239.12.2022 11:22:38 EET | Tiedote

Etelä-Savon kauppakamarin syykokouksessa, 1.12.2022, vahvistettiin kauppakamarin hallitus vuodelle 2023. Kauppakamarin puheenjohtajana jatkaa Sahakuutio Oy:n toimitusjohtaja Jari Suomalainen. Varapuheenjohtajina toimivat toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen, Suur-Savon Sähkö Oy, toimitusjohtaja Harri Kovanen, Piako Oy ja toimitusjohtaja Ari Hämäläinen, Norelco Oy. Varapuheenjohtajat toimivat myös kauppakamariosastojen puheenjohtajina alueillaan.

Kauppakamarit: Minne hukkui ammattidieselin käyttöönotto?22.8.2022 09:01:58 EEST | Tiedote

Kauppakamarit vaativat hallitukselta välittömiä toimia ammattidieselin käyttöönottamiseksi. Puoli vuotta sitten helmikuussa linjattu valmistelu ammattidieselin käyttöönotosta on edelleen valmistelussa, eikä ratkaisua poikkeuksellisen rajusta hintojen noususta kärsiville alan toimijoille ole saatu aikaiseksi. Kauppakamareiden mukaan tilanne on huolestuttava ja vaikuttaa merkittävästi Suomen kilpailukykyyn.

Kauppakamarikysely: Sodan vaikutukset jakavat yritykset voittajiin ja häviäjiin – joka kolmannes ilmoitti kannattavuutensa heikkenevän tänä vuonna21.6.2022 00:01:00 EEST | Tiedote

Ukrainassa käytävä sota nostaa yritysten kustannuksia ja heikentää kannattavuutta, mutta keskimäärin tunnelmat ovat säilyneet kohtalaisen vireinä, selviää kauppakamarien talouskyselystä. Inflaatiopaineet jatkuvat, sillä yli 72 prosenttia vastanneista yrityksistä suunnittelee nostavansa myyntihintojaan seuraavan neljän kuukauden aikana. Palkansaajien ostovoiman supistuminen näyttää väistämättömältä. Vaikka keskimäärin yritysten näkymät ovat jopa parantuneet verrattuna maaliskuussa tehtyyn kauppakamarikyselyyn, vaihtelevat arviot ratkaisevasti eri toimialoilla. Rakennusalalla peräti 40 prosenttia luonnehtii tunnelmia pessimistiseksi. Sen sijaan palveluloimialoilla näkymät ovat tuntuvasti valoisammat koronarajoituksien jäätyä taakse.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye