Kauppakamarin EU-katsaus: Nyt on Euroopan jälleenrakennuksen aika
1.7.2020 00:01:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

HUOM. EMBARGO 1.7.2020 KLO 00:01
”Rahoituskehys ja elpymispaketti ovat jälleenrakennuksen osalta järeimmät työkalut. Mitä nopeammin päätökset saadaan aikaan, sitä nopeammin rakennetaan luottamusta ja ennakoitavuutta yritysten toiminnalle”, Vuori sanoo. Samalla on syytä varmistaa, että eri EU-maat jaksavat pitkällä aikavälillä modernisoida ja tervehdyttävät velkaantuneita talouksiaan, korostaa Vuori.
Vuoren mukaan vihreä elpyminen ja digitalisaatio säilyvät edelleen EU:n asialistalla korkealla. Näillä alueilla suomalaisilla yrityksillä on myös osaamista.
”Saksan puheenjohtajuuskausi tarjoaa oivallisen tilaisuuden rohkeutta lähteä viemään näitä ratkaisuja entistä voimakkaammin unionin sisämarkkinoille ja sitä kautta laajemmille markkinoille.”
Saksan puheenjohtajuuskaudella tuodaan neuvostoon hyväksyttäväksi komission maakohtaiset suositukset kasvun ja työllisyyden edistämiseksi sekä julkisen talouden vakauttamiseksi. Komissio on suositellut Suomelle työllisyyttä tukevien toimenpiteiden vahvistamista, pk-yritysten maksuvalmiuden lisäämistä, toteuttamisvalmiiden julkisten investointihankkeiden aikaistamista ja yksityisten investointien edistämistä talouden elvyttämiseksi. Vuoren arvion mukaan komissio viesti Suomelle tulee olemaan sama – kilpailukyky parempaan kuntoon koronakriisistä huolimatta.
”Sisämarkkinoiden toimintaan oman lisänsä tuo Brexit ja EU:n ja Iso-Britannian väliset suhteet. Suomalaisyritysten on varauduttava siihen, ettei kauppasopimusta saada aikaan määräajassa. Kauppaa brittien kanssa käytäneen 1.1.2021 jälkeen WTO-säännöillä, mikä tuo tullit ja byrokratiaa vientiin ja tuontiin”, Vuori sanoo.
Keskuskauppakamarin tuoreessa EU-katsauksessa tarkastellaan tiiviissä muodossa EU-elvytystä ja toimenpiteitä, joilla koronakriisin jälkeistä Eurooppaa voidaan rakentaa. Katsauksen on koonnut Keskuskauppakamarin kansainvälisistä asioista vastaava johtaja ja Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) maajohtaja Timo Vuori yhdessä Keskuskauppakamarin muiden asiantuntijoiden kanssa ja se julkaistaan noin neljä kertaa vuodessa.
Liitteet:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VuoriJohtaja, kansainväliset asiat; Maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC
Puh:050 553 5319timo.vuori@chamber.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajia tarvitaan nyt teollisuudessa ja rakennusalalla – tekijöistä on jo pulaa24.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Osaavan työvoiman tarve, rekrytointiaikeet ja osaajapula ovat keskittymässä erityisesti teollisuuden ja rakentamisen pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, selviää Kauppakamarikyselystä. Keskuskauppakamari peräänkuuluttaa joustavia polkuja osaamisen kehittämiseen, jotta osaaminen ei muodostu kasvun pullonkaulaksi.
Keskuskauppakamari: Yhteisöveron alentaminen mahdollistaa kasvun – ”Hyvän kierre syntyy, kun yritykset uskaltavat kasvaa”22.9.2026 09:36:46 EEST | Tiedote
Yhteisöveron alentaminen on yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa Suomen talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kilpailukykyä kansainvälisessä kilpailussa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilta vihdoin valonpilkahduksia – ”On syytä juhlia”22.9.2026 08:52:52 EEST | Tiedote
Suomen työmarkkinoilta saatiin aamulla pitkästä aikaa myönteisempiä uutisia.
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme