Kauppakamarit: Miljoonainvestoinnit viivästyvät kunnissa hitaan kaavoitusprosessin takia
8.6.2021 07:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Kun puhutaan yli viiden miljoonan euron investoinnista, puhutaan jo todella suurista summista. Nämä investoinnit tuovat kuntaan työpaikkoja ja sitä myöten verotuloja. On kaikkien etu, että kaavoitus- ja luvitusprosesseista saadaan ennakoitavia ja sujuvia”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood.
Kauppakamarien jäsenyrityksille tehty kysely toteutettiin keväällä 2021 ja kyselyyn vastasi 807 yritystä eri puolilta Suomea.
Selkeimmin vastauksissa nousi esille yritysten toive nykyistä parempaan yhteistyöhön kaavoituksen valmistelussa yhdessä kunnan ja yksityisten toimijoiden välillä. Nykyisellään yritysten on vaikea ennakoida viranomaisten valmistelutyötä. Yhteistyön tiivistäminen toisi investointeihin varmuutta.
Niin sanottua yhden luukun periaatetta pidettiin parhaana tapana nopeuttaa prosesseja. Tätä kannatti 45 prosenttia kyselyyn vastanneista. Nykyään yritykset joutuvat hakemaan investoinneilleen monia eri lupia usealta eri taholta. Yhden luukun periaate yhdistäisi lupien haun yhdelle viranomaiselle.
”Kuntien kaavoitusmonopoli asettaa kuntapäättäjät paljon vartijoiksi. Oikein tehtynä alueidenkäytön suunnittelu mahdollistaa elinvoimaisen ympäristön kehittyvälle kunnalle, epäonnistuessaan investointien lisäksi karkaa myös veroeurot”, sanoo Wood.
Rajauksia kaavoituksen valitusoikeuteen
Kaavoituksen valitusoikeuteen rajausta toivoi 47 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä.
”Valitusoikeus kuuluu demokratiaan, eikä vaikuttamisen mahdollisuutta haluta poistaa, viime kädessä se toimii myös osallistumisen perälautana. Valitusoikeus on kuitenkin nykyisellään hyvin laaja ja valitusprosessit saattavat pahimmillaan viivästyttää investointeja useilla vuosilla. Valitusprosessien nykyinen kesto ei ole kenenkään etu. Valitusoikeuden tiukemmalla ajallisella rajaamisella olisi jo paljon merkitystä”, Wood sanoo.
Ennakoitavuuden ja sujuvuuden takaamiseksi kaavoituksessa tarvitaan myös vahvempaa selkänojaa, joka voidaan taata ainoastaan lainsäädännön kautta.
”Meneillään oleva maankäyttö- ja rakennuslain uudistus on valitettavasti ajelehtimassa suuntaan, jonka horisontissa ei näy alueidenkäytön ketterä, yksinkertainen tai rivakasti toimiva järjestelmä, jonka avulla investointeja voitaisiin houkutella”, toteaa Wood.
Kauppakamarien mielessä hyvinvoivissa, kasvavissa kunnissa pidetään huolta sujuvista lupaprosesseista sekä aktiivisesta maankäyttöpolitiikasta. Kauppakamarit vaativat, että:
- Liian yksityiskohtaisia kaava- ja rakennusmääräyksiä puretaan
- Rakennuskelpoista tonttimaata on saatavilla riittävästi
- Lupaprosesseja nopeutetaan
Kauppakamarien kuntavaalitavoitteet voit lukea täältä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi WoodJohtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija
Puh:050 478 3990paivi.wood@chamber.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Myytkö tavaroitasi ahkerasti netissä? Siinä saattaa piillä yllättävä veroansa6.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Netti tarjoilee lukuisia mahdollisuuksia tarpeettomien tavaroiden myyntiin ja lisätulon hankintaan. Harva kuitenkaan tietää, että verottaja saattaa iskeä ahkeraan nettimyyjään yllättävän nopeasti.
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
