Etelä-Savon kauppakamari

Kauppakamarit vaativat liikenteelle uutta rahoitusmallia

Jaa
Kauppakamareiden mukaan pelkkä budjettirahoitus ei ole riittävä kattamaan liikenteen korjaus- ja investointivelkaa.

Suomi tarvitsee liikenteelle uuden kokonaisvaltaisen rahoitusmallin, jonka avulla on mahdollista tavoitella Ruotsin tasoa infran rahoituksessa sekä käynnistää uusia infrahankkeita etupainotteisesti. Kauppakamarit ovat julkaisseet yhteisen vaaliohjelman, jossa ne asettavat lähtökohdat uudelle rahoitusmallille.

Kauppakamareiden mukaan uuden rahoitusmallin pitää pystyä vähentämään korjaus- ja investointivelkaa Suomen eri osissa. Uusi rahoitusmalli ei kuitenkaan saa nostaa teiden käytön nettokustannuksia. Lisäksi hankeyhtiöiden käyttöä yksittäisissä uusissa hankkeissa tulee niiden mukaan edistää.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi korostaa, että väyläverkon kokonaisuuden sujuvuus on kriittinen asia talouskasvun, yritysten toimintaedellytysten sekä kilpailukyvyn kannalta.

“Suomi on eurooppalaisittain pullonpohja ja saari, mikä takaa sen, että meillä on logistisesti huonot lähtökohdat kilpailijamaihimme verrattuna. Maantieteelle emme voi mitään, mutta sitä vastoin meidän tulisi tehdä kaikkemme, jotta voimme taata kilpailukykyisen asemamme”, hän sanoo.

”Kuten useat Itä-Suomen alueen yritysjohtajat totesivat yhteisessä kannanotossaan, Itä-Suomen liikenneyhteydet ovat jääneet jälkeen muun Suomen kehityksestä ja tämä näkyy matka-aikojen lisäksi esimerkiksi väestöliikkeessä. Muutamien kaupunkien kasvusta huolimatta Itä-Suomi menettää huolestuttavalla tavalla asukkaita, mikä heijastuu jo nyt yritysten osaavan työvoiman saatavuuteen. Panostamalla Itä-Suomen liikenneinfraan valtio voi luoda edellytyksiä Itä-Suomen elinvoimalle ja vetovoimaisuudelle – seuraavalta eduskunnalta tarvitaan merkittäviä toimia, joilla Itä-Suomen tilannekuva käännetään. Samalla luodaan edellytyksiä yritysten toiminnalle ja tulevaisuuden investoinneille Itä-Suomessa. Näistä panostuksista hyötyy koko Suomi.”, toteaa Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Teppo Leinonen.

Kauppakamarit haluavat kiinnittää ohjelmassaan huomiota myös siihen, että Suomen on myös paremmin hyödynnettävä EU:n rahoitusmahdollisuudet liikenteelle. EU-rahoitusmahdollisuuksien osalta erityisen tärkeää on vaikuttaa liikenteen TEN-T-ydinverkkokäytävän laajentamiseen, koska Suomen mahdollisuudet kehittää olemassa olevaa liikenneinfrastruktuuria paranisivat.

Kauppakamareiden “Ratkaisuja Suomelle” -ohjelma tarjoaa kauppakamariryhmän panoksen Suomen tulevien vuosien haasteiden ratkaisemiseksi. Kauppakamariryhmä esittää uudistuksia muun muassa osaavan työvoiman, työllisyyden ja kestävän julkisen talouden ja sujuvamman sääntelyn kehittämiseksi. Lisäksi ohjelmassa esitetään itsesääntelyyn perustuvia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä liikenteen ja infrastruktuurin rahoitukseen.

Yhteyshenkilöt

Juho Romakkaniemi, toimitusjohtaja, Keskuskauppakamari, puh. 040 050 5269
Teppo Leinonen, toimitusjohtaja, Etelä-Savon kauppakamari, puh. 044 7700 592

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon kauppakamari
Maaherrankatu 14
50100 Mikkeli

http://www.eskauppakamari.fi/

Etelä-Savon kauppakamari on merkittävä alueellinen vaikuttaja ja yritysten edunvalvoja. Me edustamme kattavasti alueen elinkeinoelämää, sillä meillä on useita satoja yritysjäseniä sekä alueen kuntia/kaupunkeja sekä useita yhteisöjä jäseninä. Yhdessä jäsentemme kanssa teemme aktiivista vaikuttamistyötä elinkeinoelämän kehittämiseksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta. Kymmenen prosenttia yrityksistä sanoo Trumpin politiikan hidastavan tai vähentävän ilmastotoimia. Pieni osa yrityksistä, 2,5 prosenttia vastanneista kertoo Trumpin politiikan nopeuttavan tai lisäävän ilmastotoimia. Myöskään EU:n kestävyyssääntelyn keventämisellä ei arvioida olevan suuria muutoksia yritysten ilmastotoimille. Vajaa viisi prosenttia vastaajista arvioi muutosten hidastavan tai vähentävän ilmastotoimia, kun taas kuusi prosenttia yrityksistä katsoi ilmastotoimien nopeutuvan tai lisääntyvän. Kysely tehtiin kauppakamarien jäsenyrityksille 8-14.4.2025 ja siihen vastasi 1073 yritystä eri puolilta Suomea. Etelä-Savosta vastaajia oli 26, ja vastanneiden yritysten vastaukset muk

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye