Kauppakamarit: Venäjälle myönnettyjen alkuperätodistusten määrä pudonnut rajusti vuodessa – merkittävä pudotus ensimmäisen pakotepaketin jälkeen
25.1.2023 06:52:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Kauppakamarien tuoreiden vientiasiakirjatilastojen mukaan EU:n ulkopuolelle suuntautuvassa viennissä tarvittavien alkuperätodistusten määrä vuonna 2022 tippui 17 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.Alkuperätodistuksia myönnettiin vuonna 2022 reilu 57 000 kappaletta.
”Pudotus johtuu pääasiallisesti Venäjän alkuperätodistusten määrän vähenemisestä. Vielä alkuvuonna 2022 Venäjälle myönnettiin noin 700 alkuperätodistusta kuukaudessa, sodan alettua noin parisen sataa kuukaudessa ja joulukuussa enää alle 100. Merkittävin pudotus oli heti ensimmäisten pakotepakettien jälkeen”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri.
Maaliskuussa Venäjän alkuperätodistusten määrä tippui 60 prosenttia helmikuuhun verrattuna. Kokonaisuudessaan alkuperätodistukset Venäjälle vähenivät 71 prosenttia ja Ukrainaan 55 prosenttia vuonna 2022.
Eniten alkuperätodistuksia myönnettiin vuonna 2022 Turkkiin, Kiinaan ja Saudi-Arabiaan. Vielä vuonna 2021 Venäjälle myönnettiin kolmanneksi eniten alkuperätodistuksia, edellä vain Turkki ja Kiina, nyt Venäjä oli tippunut kuudennella sijalla.
Myös Kiinan alkuperätodistusten määrissä oli laskua. Viime vuonna alkuperätodistusten määrä laski yhteensä yhdeksän prosenttia vuoden ollessa kokonaisuudessaan laskusuuntainen, lukuun ottamatta kolmannen kvartaalin 24 prosentin kasvua.
Visurin mukaan tammikuu näyttää alkuperätodistusten määrässä joulukuuta paremmalta, jolloin laskua oli 23 prosenttia.
”Tuoreimman tilaston (19.1.) mukaan olemme edellisvuoden tammikuuhun verrattuna vain noin kuusi prosenttia jäljessä. Myös alkuperätodistusten määrä Kiinaan näyttäisi olevan kasvussa noin parikymmentä prosenttia, samoin kuin Arabiemiraatteihin. Turkkiin ja Saudi-Arabiaan määrä on pysynyt stabiilina”, sanoo Visuri.
Euroopan unionin yleinen alkuperätodistus (Certificate of Origin) osoittaa ensisijaisesti tavaran alkuperän, jotta kohdemaassa voidaan toimia tullaus- tai kaupallisten määräysten mukaisesti. Alkuperätodistuksia myöntävät kaikki Suomen 19 kauppakamaria. Keskuskauppakamari vastaa alkuperätodistusjärjestelmästä ja sen kehittämisestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannele VisuriAsiantuntija, kansainvälinen kauppa
Puh:040 736 8781hannele.visuri@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Myytkö tavaroitasi ahkerasti netissä? Siinä saattaa piillä yllättävä veroansa6.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Netti tarjoilee lukuisia mahdollisuuksia tarpeettomien tavaroiden myyntiin ja lisätulon hankintaan. Harva kuitenkaan tietää, että verottaja saattaa iskeä ahkeraan nettimyyjään yllättävän nopeasti.
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme