Etelä-Savon kauppakamariEtelä-Savon kauppakamari

Kauppakamaritoimintaa 80 vuotta Etelä-Savossa – Juhlassa palkittiin pitkäaikaisia luottamushenkilöitä

Jaa

Etelä-Savolaiset juhlistivat YrittäjäGaalaa sekä kauppakamaritoiminnan 80 vuotista taivalta Etelä-Savossa lauantaina 20.11. Pieksämäen Veturitalleilla. Juhlassa palkittiin ansioituneita elinkeinoelämän tekijöitä, yrittäjiä ja yrityksiä sekä juhlistettiin kauppakamaritoiminnan pitkää taivalta maakunnassa.

Kauppakamaritoiminta Etelä-Savossa sai alkunsa yli 80 vuotta sitten, kun perustettiin Mikkelin kauppakamariosasto 1940 Kotkan kauppakamarin yhteyteen. Myöhemmin Mikkelin kauppakamarina ja nykyään Etelä-Savon kauppakamarina tunnettu elinkeinoelämän kehittäjä tukeutuu toiminnassaan vahvasti kattavaan luottamushenkilöverkostoon, joka koostuu alueen elinkeinoelämän edustajista. ”Vaikka vuosikymmenet vaihtuvat ja toimintaympäristö elää, kauppakamari pyrkii elämään ajassa ja vastaamaan maailman muutoksiin”, sanoo toimitusjohtaja Teppo Leinonen.

Etelä-Savon kauppakamarin toiminnan keskiössä ovat sitoutuneet luottamushenkilöt, jotka mahdollistavat vaikuttavan toiminnan ja tuovat laaja-alaisen tuntemuksen toiminta-alueen kehittämisen ja toimintaedellytysten edistämisen tueksi. Kauppakamari kiittää kaikkia luottamushenkilöitä arvokkaasta työstä Etelä-Savon elinkeinoelämän eteen ja jakoi juhlassa tunnustuksena pitkään ansiokasta työtä tehneille ansiomerkkejä.

”Sitoutuneet luottamushenkilöt ovat kauppakamarin toiminnan kulmakiviä. He tuovat toimintaan tärkeää tietoa yritystoiminnan arjesta. Lämmin kiitos heille kaikille arvokkaasta työstä”, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo.

Erityisen ansiokkaasta toiminnasta kauppakamarissa ja ansiokkaasta kauppakamarin toiminta-alueen elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittämisestä myönnettiin Kauppakamarin ansioristi Esko Pitkäselle. Kauppakamariristin voi saada vain Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin aloitteesta. Pitkänen on ollut mukana Etelä-Savon kauppakamarin toiminnassa vuodesta 1996 ja osallistunut aktiivisesti toimintaan sen eri asteilla. Hän on toiminut muun muassa puheenjohtajana ja asiamiehenä, ollut useissa eri luottamustehtävissä sekä edustanut kauppakamaria monissa sidosryhmien toimielimissä sekä tilaisuuksissa.

Ansiomerkit myönnettiin ansioituneesta ja sitoutuneesta työstä Etelä-Savon kauppakamarin luottamushenkilönä toimimisesta. Pronssinen ansiomerkki 10 vuotta jatkuneesta työstä luottamushenkilönä myönnettiin seuraaville: Marja Anttalainen, Vesa Kallio, Erkki Karppanen, Timo Keisala, Jari Kuosmanen, Antti Lipsanen, Satu Lipsanen, Saara Liukkonen, Ari Luostarinen, Matti Malinen, Teuvo Niskala, Marko Palhomaa, Heikki Saastamoinen, Arto Sepponen, Jari Suomalainen, Antti Tinakari, Vesa Vainikainen ja Jarmo Vuorinen.

Pronssisen ansiomerkin 15 vuotisesta työstä luottamushenkilönä saivat Pia Behm, Ari Hämäläinen, Heikki Lappalainen, Kari Leinonen, Keijo Pesonen, Tarmo Pulkka, Riitta Smolander, Marjo Valaja ja Jarkko Wuorinen. Lisäksi kauppakamari kiittää jo aiemmin Rautaisen ansiomerkin saanutta Pekka Kovasta yli 15 vuoden työstä luottamushenkilönä.

Hopeinen ansiomerkki 20 vuotisesta työstä luottamushenkilönä myönnettiin Pekka Kiviselle, Lasse Pulkkiselle, Juha Putkoselle ja Esa Valjakalle. Kauppakamari kiittää myös jo aiemmin Rautaisen ansiomerkin saanutta Erkki Lappia yli 20 vuoden työstä luottamushenkilönä.

Hopeinen ansiomerkki 25 vuotisesta työstä luottamushenkilönä myönnettiin Kari Manniselle ja Jarmo Räsäselle.

”Kauppakamarin ansiomerkit ovat kaunis ja perinteinen tapa muistaa ansioituneita työntekijöitä. Ansiomerkki osoittaa arvostusta ja muistuttaa saajaansa hyvin tehdystä työstä pitkälle tulevaisuuteen”, muistuttaa Teppo Leinonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon kauppakamari
Maaherrankatu 14
50100 Mikkeli

http://www.eskauppakamari.fi/

Etelä-Savon kauppakamari on merkittävä alueellinen vaikuttaja ja yritysten edunvalvoja. Me edustamme kattavasti alueen elinkeinoelämää, sillä meillä on useampi sata yritysjäsentä sekä alueen kuntia/kaupunkeja sekä useita yhteisöjä jäseninä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Etelä-Savon kauppakamarin syyskokous: Yritykset tiiviisti mukaan soteuudistuksen valmisteluun1.12.2021 16:30:18 EET | Tiedote

Suomen historian suurimpiin lukeutuva hallinnollinen uudistus etenee kohti tammikuussa 2022 käytäviä aluevaaleja. Maaliskuussa 2022 aloittavat valtuustot ovat keskeisessä päättävässä roolissa uudistuksen toimeenpanossa. Oleellisena tehtävänä valittavilla valtuustoilla on muun muassa tehdä päätöksiä hyvinvointialueiden ostopalveluiden periaatteista ja strategisista tavoitteista.

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yli 73 prosenttia yrityksistä uskoo viennin kasvuun ensi vuonna – osaajapula myös viennin esteenä4.10.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Yli 73 prosenttia yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan ensi vuonna, osoittaa kauppakamarien vientijohtajakysely. Pahimpina viennin esteinä yritykset pitävät logistiikkaan, hankintaan ja liikkuvuuteen liittyviä häiriöitä. Pula osaavasta työvoimasta on myös viennin esteenä. Peräti 72 prosenttia kokee osaajien saatavuudessa olevan ongelmia.

Kauppakamarikysely: Lähes 75 prosenttia yrityksistä kärsii työvoimapulasta - Rajoittaa merkittävästi yritysten kasvua ja liiketoimintaa2.9.2021 00:01:00 EEST | Tiedote

Kauppakamareiden jäsenyrityksille suunnatun kyselyn mukaan lähes 75 prosenttia yrityksistä kokee pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta. Jopa 68 prosenttia yrityksestä arvioi, että pula osaavasta työvoimasta on rajoittanut yritysten kasvua ja liiketoimintaa. Talouskasvu sakkaa, jos korjaavia toimenpiteitä ei tehdä vauhdilla, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen. Kyselyyn vastasi lähes 1300 kauppakamarien jäsenyritystä useilta eri toimialoilta ympäri Suomen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme