Kauppakeskus Sokkarin poikkeusaukioloajat laajenevat ja kehityshankkeet etenevät
8.5.2020 10:55:18 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusjärjestelyt ovat vaikuttaneet luonnollisesti myös Kauppakeskus Sokkarin toimintaan ja asiakasmääriin rajusti. Kauppakeskuksen aukioloaikoja lyhennettiin maaliskuun lopulla,kun poikkeusjärjestelyt tulivat valtakunnallisesti ajankohtaisiksi. Useat kauppakeskuksen toimijoista supistivat myös omia aukioloaikojaan ja osa joutui sulkemaan liikkeen toistaiseksi.
Maanantaista 11.5.2020 alkaen kauppakeskuksen aukioloajat laajenevat arki-illoista tunnilla, jolloin Kauppakeskus Sokkari palvelee arkisin klo 10–19, lauantaisin klo 10–17. Kerroksessa -1 toimivat Mestarin Herkku, Alko ja Jyväskylän Uusi Apteekki ovat avoinna normaalisti omilla aukioloajoillaan. Lisäksi muun muassa P.O.P.-lastenvaatemyymälä on avautunut jälleen ja palvelee toistaiseksi perjantaisin ja lauantaisin, myös ompelimo Tasosauma palvelee rajoitetuin aukioloajoin tiistaisin ja keskiviikkoisin.
− Kauppakeskuksen asiakasmäärät ovat laskeneet rajusti viimeisten kuukausien aikana, mutta nyt on nähtävillä pientä piristystä kävijämäärissä ja asiakkailta on tullut toiveita pidentää aukioloaikoja erityisesti arki-illoista, joten haluamme nyt vastata tähän kysyntään. Kauppakeskuksen vuokralaiset saavat itse päättää omista aukioloajoistaan, mutta suurimmat toimijat Sokos, Stadium ja Clas Ohlson palvelevat kauppakeskuksen aukioloaikojen mukaisesti, kertoo Sokos- ja kauppakeskusjohtaja Una Hirvilammi.
Poikkeustilanteesta huolimatta kauppakeskuksen kehityshankkeet etenevät suunnitellusti. Sokkarin julkisivun maalaus aloitetaan toukokuussa ja logoja päivitetään niin Sokkarin logon kuin uusien toimijoidenkin osalta kevään aikana. Toisen kerroksen ravintolamaailman remontti on sisustusta vailla valmis, myös leikkipaikka on uudistunut. Ensimmäiseen kerrokseen sijoittuva IKEA Suunnittelustudio valmistuu kesäksi ja Pentikille rakennetaan parhaillaan myymälää. Uudistunut Mestari Herkku palvelee asiakkaita laajennetuilla aukioloajoilla. Mestarin Herkun yhteydessä toimivaa, täysin uudistunutta Mestarin Keittiötä, ei ole vielä päästy rajoitteiden vuoksi avaamaan. Myös toisen kerroksen ravintolamaailman kanssa avauksia on jouduttu siirtämään keväältä toistaiseksi elokuulle.
− Haluamme taata asiakkaillemme mahdollisimman turvallisen asioinnin ja muistutammekin asiakkaita turvaväleistä ja käsihygieniasta sekä pidämme tehostetusti huolta tilojen siivouksesta sekä pintojen desinfioinneista kauppakeskuksessa. Lisäksi Sokoksen ja Mestarin Herkun henkilökunnalla on käytössä kasvovisiirit, jotka suojaavat niin asiakkaita kuin meidän henkilökuntaammekin palvelutilanteissa. Turvallisuus edellä katsomme tulevaan toivoen, että jo syksyllä olisi mahdollisuus viettää uusien Sokkarille tulevien ravintoloiden ja muiden uusien toimijoiden kuten IKEAn ja Pentikin avajaisia, Hirvilammi lisää toiveikkaana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Sokos- ja kauppakeskusjohtaja Una Hirvilammi, puh. 010 767 3651, una.hirvilammi@sok.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa uudistaa ABC Keljonkankaan palvelut – uudistuvan liikennemyymälän yhteyteen uusi S-market19.2.2026 12:01:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa uudistaa perusteellisesti ABC Keljonkankaan palvelukokonaisuuden. Liikennemyymälän ravintola uudistetaan ja nykyinen Sale-lähimyymälä korvataan uudella noin tuhannen neliömetrin kokoisella S-marketilla. Kehityshankkeella vastataan alueen voimakkaaseen kasvuun ja parannetaan asioinnin sujuvuutta niin paikallisille asukkaille kuin valtatie 9:n liikenteelle.
Keskimaalla vahva vuosi haastavasta markkinatilanteesta huolimatta19.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuosi 2025 oli maltillisen kasvun aikaa haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Liikevaihto nousi 2,2 prosenttia 776,5 miljoonaan euroon ja operatiivinen tulos parani hieman. Erityisen vahvaa kehitys oli päivittäistavarakaupassa, jossa marketverkoston uudistukset ja uudet myymäläavaukset vauhdittivat kasvua, kun taas muilla toimialoilla liikevaihdon osalta pysyttiin lähellä edellisvuoden tasoa.
Pieniä isoja tekoja potilasarjen hyväksi – Keskimaan Ilo auttaa -lahjoitus tuo iloa terveydenhuollon asiakkaille ympäri Keski-Suomen13.2.2026 09:02:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2026 Ilo auttaa -lahjoitus kohdistuu tänä vuonna keskisuomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden arjen piristämiseen. Lahjoituksen avulla terveydenhuollon yksiköihin hankitaan viihtyvyyttä parantavia ratkaisuja – esimerkiksi televisioita, paikallislehtiä ja muita pieniä mutta merkittäviä ilon tuojia. Lahjoitus toteutetaan yhteistyössä Sairaala Novan säätiön kanssa, joka koordinoi hankintoja Keski-Suomen hyvinvointialueen terveys- ja hoivayksiköihin. Yhteistyön ansiosta tuki ohjataan täsmällisesti niihin yksiköihin ja tilanteisiin, joissa tarpeet ovat suurimmat.
Muutosneuvottelut päättyivät Keskimaalla – päätöksiä ABC Keuruun ja ravintoloiden toiminnasta10.2.2026 14:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelujen jälkeen on tehty ratkaisuja, joiden seurauksena ABC Keuruun toimipaikka suljetaan ja sisäkaupan toiminta lopetetaan. Polttonestekauppa jatkuu. Muutosneuvottelujen piirissä olleissa ravintolayksiköissä toteutetaan kannattavuutta parantavia organisaatio- ja tuntirakennemuutoksia. Päätösten tavoitteena on sopeuttaa toimintaa pitkään jatkuneen tappiollisen liiketoiminnan, muuttuneen markkinatilanteen ja nykyisen kysynnän tason mukaiseksi.
Muutoksia Keskimaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteiden palveluverkostossa3.2.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa keskittää Sokkarin Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen toiminnot Jyväskylässä Keljon ja Seppälän palvelupisteisiin. Sokkarin palvelupisteen toiminta päättyy helmikuun 2026 loppuun mennessä. Lisäksi Jämsän, Keuruun ja Äänekosken palvelupisteissä palvellaan jatkossa yhtenä päivänä viikossa kahden palveluneuvojan voimin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


