Keskuskauppakamari

Kauppaprosessit kunnossa: navigointi onnistunut myös korona-ajan keskellä

Jaa
Yritykset ovat olleet kuluneen kevään aikana erilaisten haasteiden edessä vienti- ja tuontikaupassa koronan vaikuttaessa niin hankintaketjuihin, logistiikkaan kuin kaupan toteuttamisen hallintaan. Hyvin hoidetut Trade compliance -prosessit (kauppaprosessit) ovat auttaneet yrityksiä selviytymään poikkeusoloissa taaten turvallisen ja sujuvan kaupan, samalla riskit minimoiden.
Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri.
Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri.

Keskuskauppakamarissa toimii kauppaprosessiryhmä, jossa on edustajia kahdestatoista vienti- ja tuontiyrityksestä.

”On hienoa, että voimme tarjota foorumin Trade compliance ammattilaisille, jotka toimivat ulkomaankaupan mahdollistajina. Neljä kertaa vuodessa järjestettävissä kokouksissa meillä on ajankohtaisia alustuksia ja ideoiden vaihtoa parhaista käytännöistä kauppaprosesseissa,” sanoo ryhmän sihteeri ja Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri.

Kilpailukyky muodostuu nyt koronaikaan mitä enenevissä määrin riskienhallinnasta (riskikilpailukyvystä), jossa korostuu kauppaprosessien hyvä osaaminen niin myynnissä kuin hankintaketjuissa. Esimerkiksi Know Your Customer -asioita ei voida ohittaa: niin myynnin kuin hankinnan pitää tietää yhteistyökumppaninsa nykytilanne kysymällä ja jopa googlettamalla ja seuraamalla tiiviisti mediaa. Lisäksi vienti- tai hankintamaan poliittinen ja ekonominen tilanne sekä laajempi yhteiskunnan toimivuus on huomioitava jopa päivätasolla.

Yrityksien päivittäisissä sisäisissä prosesseissa etätyö on lisännyt kekseliäisyyttä sekä parantanut tiedonjakoa ja asioiden virtaviivaistumista. Digitalisuuden tarpeellisuus muun muassa dokumentoinneissa, esimerkiksi sähköisissä allekirjoituksissa ja arkistoissa sekä kaupan rahoituksessa on entisestään korostunut.

”Kun trade compliance vaateiden hallinta on yrityksessä kunnossa ja kun ne on viety osaksi yrityksen muiden prosessien hallintaa, mahdollistaa se luovan uusien toimintatapojen käyttöönoton nopeastikin. Samalla opitaan paljon uutta tulevaa ajatellen,” sanoo Kauppaprosessityöryhmän puheenjohtaja, Päivi Pietarinen, Vaisala Oyj.

”Muuttuneissa olosuhteissakin Trade compliance’n hallinta on osa kaikenkokoisten vienti- ja tuontiyritysten perustoimintaa: esimerkiksi kauppalaskun tietojen tulee olla kauppasopimuksen ja toteutuksen mukaisia. Esimerkiksi tuotteen jakelukanavan muutos ei ole pelkkä toimitusosoitteen muutos vaan se voi vaikuttaa samalla myös vienti- ja tuontivelvollisuuksien hoitamiseen,” sanoo Pietarinen.

Navigointi siis onnistuu paremmin, kun pohja on rakennettu kunnolla.

”Haluamme tuoda pk-yrityksille Trade compliance asioiden tärkeyttä esille, ja syksyllä tiivistämme oppimme ja tietämyksemme yhteen julkaisemalla Kauppaprosessien hallinta TOP 5 -julkaisun”, sanoo Hannele Visuri.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri.
Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye