Kaupungin keskeisiä haasteita ratkaistaan yhdessä yli organisaatiorajojen
Valtuusto asetti kesällä 2017 toistamiseen Espoo-tarinasta eli strategiasta johdetut poikkihallinnolliset kehitysohjelmat etsimään ratkaisuja valtuustokauden keskeisiin haasteisiin. Nämä neljä kehitysohjelmaa olivat: Hyvinvoiva Espoo, Innostava elinvoimainen Espoo, Kestävä Espoo ja Osallistuva Espoo.
Tuloksia organisaatiorajat ylittävällä yhteistyöllä
Kehitysohjelmat ovat osoittautuneet hyväksi tavaksi organisoida ja johtaa valittuihin teemoihin liittyvää kehittämistä. Ohjelmien myötä laaja joukko sekä kaupungin työntekijöitä että kumppaneita ja kuntalaisia on sitoutunut yhteistyöhön. Ohjelmat ovat yhdistäneet hyvällä tavalla luottamushenkilö- ja viranhaltijajohtamisen. Ohjausryhmät muodostuivat puoliksi poliitikoista ja puoliksi viranhaltijoista.
Ohjelmia on toteutettu projekteina ja toimenpiteinä yhteistyössä kumppanien ja sidosryhmien kanssa. Tuloksista on raportoitu puolivuosittain valtuustolle. Ohjelmat ovat toteuttaneet osaltaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita (Sustainable development goals, SDG).
”Päättyvän valtuustokauden ohjelmat ovat toimineet alustoina uusien ratkaisujen kehittämiselle ja kokeilulle. Kokeiluista on saatu hyviä oppeja, ja osa niistä on juurtunut Espoon ja sen kumppanien pysyväksi toiminnaksi”, summaa ohjelmajohtaja Päivi Hoverfält.
Valtuustokauden aikana on kehitetty uusia palveluja, toimintatapoja ja ratkaisuja, joita hyödynnetään ja otetaan käyttöön Espoossa.
Toimintatapa jatkuu
Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän mielestä yhteistyöllä ja kokeiluilla on saatu paljon aikaan.
”Kaupungin onnistuminen perustuu yhdessä tekemiseen. Kehitysohjelmissa tämä on toteutunut, yhdessä espoolaisten ja kumppanien kanssa.”
Kahden ohjelmakauden perusteella poikkihallinnollinen ohjelmatyö on vakiintumassa toimivaksi tavaksi toteuttaa Espoo-tarinaa ja kehittää kaupungin toimintaa. Poikkihallinnollista kehitysohjelmatyötä jatketaan myös seuraavalla valtuustokaudella 2021–2025.
Valtuustokauden 2021–2025 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien aiheet tuodaan valtuuston päätettäväksi maalis-huhtikuun aikana.
Kehitysohjelmat 2017-2021
Hyvinvoiva Espoo -ohjelma
Hyvinvoiva Espoo -kehitysohjelmalla edistettiin espoolaisten mahdollisuuksia huolehtia hyvinvoinnistaan sekä osallistua ja kuulua yhteisöön. Ohjelman merkittävimpiä saavutuksia on ollut se, että tietoisuus mielen hyvinvoinnin merkityksestä ja osaaminen sitä tukevista voimavaroista on noussut uudelle tasolle. Tätä on toteutettu viestimällä monikanavaisesti asukkaille ja henkilöstölle, järjestämällä yleisötapahtumia, vahvistamalla henkilöstön osaamista Mielenterveyden ensiapu®1 -koulutuksilla sekä kehittämällä uusia toimintamalleja mielenterveyden vahvistamiseen ja Hyvän mielen kunta -tarkistuslista tueksi mielenterveyden edistämistyöhön kunnassa. Järjestöyhteistyötä on vahvistettu kehittämällä uusia malleja järjestöjen toiminnan tunnettuuden lisäämiseksi sekä luomalla kaupungin ja eri alan järjestöjen yhteinen Kumppanuusfoorumi osaksi Espoon hyvinvointityön rakenteita.
Innostava elinvoimainen Espoo -ohjelma
Innostava Elinvoimainen Espoo -kehitysohjelmassa vahvistettiin osaltaan Espoon elinvoimaa kymmenillä projekteilla ja toimenpiteillä, joko itse tekemällä, rahoittamalla tai osarahoittamalla. Osa toimenpiteistä ovat olleet luonteeltaan kokeiluja, kuten Bisnesstreffit-tapahtumasarja, jossa tarkoituksena oli törmäyttää kansainvälisiä toimijoita, opiskelijoita, startupeja, konsultteja ja asiantuntijoita. Business Espoo -yrityspalveluverkosto taas on nopeasti noussut espoolaisten yritysten tietoisuuteen palvelutorina, josta yritykset saavat palvelunsa yhdestä paikasta fyysisesti ja digitaalisesti. Sen verkostomaisesta kumppaniyhteistyöstä on opittu paljon kaupungin palveluiden tulevaisuuden järjestämistäkin ajatellen. Keväällä 2021 alkavassa työllisyyden kuntakokeilussa päästään hyödyntämään verkoston yhteisesti tuotteistamia rekrytointipalveluita suoraan espoolaisten yritysten osaajatarpeiden täyttämisessä ja työnhakijoiden työllistämisessä. Koronakriisistä toipuminen elinvoimaa vahvistamalla ja yritysten selviytymisen palveluita nopeasti kehittämällä on ollut ohjelman viimeisen vuoden toimenpiteissä vahvasti mukana. Tästä esimerkkinä BE-studio-verkkotapahtumat ja ChatBot Bertta, joita on myös ohjelmasta tuettu.
Kestävä Espoo -ohjelma
Kestävän kehityksen ohjelmatyöllä tuettiin Espoon tavoitetta toimia globaalina esimerkkinä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa, olla Euroopan kestävin kaupunki sekä hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Ohjelmassa kehitettiin älykkään kaupunkikehityksen, ilmastotyön, kiertotalouden sekä näitä tukevan digitalisaation edelläkävijäratkaisuja sekä edistettiin kestävän kasvun, talouden ja sen toimintaympäristön kehittymistä Espoossa. Ohjelmakauden keskeinen onnistuminen oli työn vaikuttavuuden kasvattaminen laajan kumppaniverkoston ja ulkoisen rahoituksen avulla sekä ohjelman tavoitteiden toteuttaminen kaupungin johtamisen kautta. Työllä luotiin vahva pohja kestävien ja älykkäiden ratkaisujen jatkokehittämiselle ja skaalaamiselle Espoossa sekä kehitettiin uusia toimintamalleja asukkaiden kestävämmän arjen mahdollistamiseksi ja asukkaiden omaehtoisen toiminnan tukemiseksi. Kestävä kehitys tuotiin vahvasti myös kaupungin omien yksiköiden sekä koululaisten ja opiskelijoiden tietoisuuteen.
Osallistuva Espoo -ohjelma
Osallistuva Espoo -kehitysohjelman tavoitteena oli edistää asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen osallistumista Espoo-tarinan mukaisesti. Päämääränä oli kaikkien Espoo, kuntalaisten osallistumisen helppous, asukkaiden lähitekeminen ja omatoimisuus sekä vaikuttamisen, demokratian ja päätöksenteon kehittyminen. Ohjelmassa kehitettiin Espoon osallisuusmalli ja palkattiin vakituiseen tehtävään kehittämispäällikkö kuntalaisten osallisuutta kehittämään. Lisäksi tehtiin mm. malli uusien asukkaiden huomioimiseksi, palveluoppaan päivitys sähköiseksi (kolmella kielellä), valtuutetut suuralueittain -karttasivu espoo.fi-sivustolle, lähitekemisen tuen malli, Kauklahden aluekehittämisryhmä -kokeilu, asukasfooruminen somekoulutus, osallisuusasioiden koulutusmalli ja materiaali, Erätauko-mallin käyttöönotto ja henkilöstön osallisuusverkoston luominen.
Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättäminen valtuuston esityslistalla 15.2.2021
Yhteenveto poikkihallinnollisista kehitysohjelmista 2017-2021 (pdf, 623 Kt)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka MäkeläKaupunginjohtaja - stadsdirektör - Mayor
Puh:+358 46 877 3953jukka.makela@espoo.fiwww.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Organisaatio_ja_yhteystiedot/Kaupunginjohtaja/Kaupunginjohtajan_blogiPäivi Hoverfältohjelmajohtaja
Puh:050 358 6356paivi.hoverfalt@espoo.fiTietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Makumatka Espoon kouluissa ja päiväkodeissa 29.10.202523.10.2025 16:31:14 EEST | Tiedote
Espoo Catering tempaisee kohteissaan makumatkalla, kun päiväkodeissa järjestetään Pyörykkäpäivä ja kouluissa Pitapäivä.
Eldriven lastbil transporterar dagligvaror i Esbo22.10.2025 11:11:48 EEST | Nyheter
Transport är en väsentlig del av en fungerande stad, men samtidigt orsakar lastbils- och paketbilstrafiken cirka en tredjedel av koldioxidutsläppen från trafiken i Esbo. Esbo stad vill främja möjligheterna för eldriven lastbilstrafik och inleder därför ett pilotprojekt i samarbete med Volvo Finland, Neste, Ramboll och MK Trans & Logistics Oy. Målet med pilotprojektet är att visa att eldrivna distributionsbilar lämpar sig väl för transport av dagligvaror i Esbo.
Sähköinen kuorma-auto kuljettaa päivittäistavaroita Espoossa22.10.2025 11:11:48 EEST | Uutinen
Kuljetukset ovat olennainen osa toimivaa kaupunkia, mutta samalla kuorma- ja pakettiautoliikenne aiheuttavat noin kolmanneksen Espoon liikenteen hiilidioksidipäästöistä. Espoon kaupunki haluaa edistää sähköisen kuorma-autoliikenteen mahdollisuuksia ja käynnistää siksi pilotin yhteistyössä Volvo Finlandin, Nesteen, Rambollin ja MK Trans & Logistics Oy:n kanssa. Pilotin tavoitteena on osoittaa, että sähköinen jakeluauto soveltuu hyvin Espoossa tehtävään päivittäistavarakuljetukseen.
Electric truck to transport grocery products in Espoo22.10.2025 11:11:48 EEST | News
Transportation is an essential part of a well-functioning city, but at the same time trucks and vans account for about one third of the traffic-related carbon dioxide emissions in Espoo. The City of Espoo wants to promote possibilities of electric truck traffic and is thus launching a pilot in cooperation with Volvo Finland, Neste, Ramboll, and MK Trans & Logistics Oy. The aim of the pilot is to demonstrate that an electric distribution vehicle is well suited for the transport of grocery goods in Espoo.
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti kulttuuriavustuksista21.10.2025 18:48:21 EEST | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti myöntää syksyn toisessa kokouksessaan kulttuurin tapahtuma- ja projektiavustuksia 96 600 euroa sekä kehittämisavustuksia 59 000 euroa. Lisäksi lautakunta päätti kevään 2026 kokousaikataulustaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme