Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallituksen päätöksiä 10.2.2020

Jaa
Kaupunginhallitus päätti sote-erillisselvityksen lausunnosta. Lausunnon mukaan Uudellemaalle esitetty aluejako on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen näkökulmasta hallittava ja huomioi Uudenmaan mittakaavan yhden maakunnan mallia paremmin.

Viiden alueen mallissa vältetään osa niistä taloudellisista ja toiminnallisista fuusioriskeistä, joita yhden alueen mallissa olisi syntynyt. Mallilla ratkotaan myös Uudenmaan pienempien kuntien haasteita sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä. Viiden itsehallintoalueen ratkaisu on Uudenmaan pelastuslaitosten ja ensihoidon tuottamisen kannalta toimiva ratkaisu.

Sote-palvelujen kehittämisessä tulee tavoitella laadukkaita ja kustannusvaikuttavia palveluja. Jatkovalmistelussa on tärkeä varmistaa, että rahoituksen kriteereissä huomioidaan realistisesti Uudenmaan erityiset palvelutarpeet: vieraskielisen väestön suuri ja nopeasti kasvava osuus ja kaupungistumiseen kytkeytyvät sosiaaliset haasteet.

Kaupunginhallitus hyväksyi Espoolaistentalon tarveselvityksen ja päätti, että hankesuunnittelun yhteydessä laaditaan myös kuvaus hankkeen vaikutuksesta kaupungin palveluiden järjestämisen tavoitetilan toteuttamiseen sekä laskelmat hankkeen vaikutuksesta kaupungin tuottavuuden kehittämistavoitteisiin, investointiohjelmaan ja käyttötalouteen. Hankesuunnittelussa tulee pyrkiä kustannustehokkaaseen ratkaisuun ja etsiä myös eri vaihtoehtoja laskea kustannuksia, kuten tilojen määrän ja kustannusten osalta kokonaistaloudellisesti karsittu vaihtoehto. Hankesuunnittelun yhteydessä esitetään myös ratkaisuvaihtoehdot valtuustotalon osalta sekä selvitys siitä, miten kaupungin hallintohenkilöstön määrä, sijoittuminen eri toimipisteisiin ja toimitilojen koko eri kaupunginosissa on muuttunut viime vuosina ja millaista muutosta näihin tavoitellaan.

Kirkkojärventielle nykyisten virastotalojen paikalle suunniteltava Espoolaistentalo on osa uudistuvaa Espoon keskusta. Yhdistämällä asukkaiden palvelut, päätöksenteko sekä kaupungin hallinto samoihin tiloihin tavoitellaan entistä sujuvampaa vuorovaikutusta luottamushenkilöiden, asukkaiden ja kaupungin virkamiesten välille sekä säästöjä tilakustannuksissa.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi liitteenä metron Matinkylä-Kivenlahti hankkeen liityntäpysäköintipaikkojen määrää ja sijoittumista tarkentavan toteutussuunnitelman. Sen mukaan Länsimetron jatkeen liityntäpysäköintipaikkojen määrää vähennetään 1300 paikkaan, joista Kivenlahteen toteutettaisiin 700 autopaikkaa, Espoonlahteen 250 paikkaa, Soukkaan 50 paikkaa, Kaitaalle 50 paikkaa ja Finnooseen 250 paikkaa. Muutos edellyttää, että suunnitelman tarkistukselle saadaan valtion hyväksyntä ja se ei vähennä Länsimetron rakentamiseen myönnettyä valtionapua eikä nosta valtuuston hankkeelle hyväksymää kustannusarviota.

Lisäksi kaupunginhallitus kehottaa kaupunginjohtajaa ja teknistä toimialaa käynnistämään yhteistyössä Länsimetro Oy:n ja HSL:n kanssa toimenpiteet, joilla kehitetään metron liityntäliikennettä ja lisätään liityntäpysäköinnin houkuttelevuutta. Toimenpiteisiin kuuluu myös digitaalinen ohjaus vapaille liityntäpysäköintipaikoille.

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2019 tilinpäätöksen ennakkotiedon. Varsinainen tilinpäätös käsitellään 30.3.2020 kaupunginhallituksessa ja 18.5.2020 valtuustossa.

Espoon väestö kasvoi 6 100 asukkaalla ja oli vuoden 2019 lopussa 289 740 asukasta. Työttömyysasteen ja työttömien määrän lasku hidastui ja työttömyysaste oli vuoden lopussa 7,7 prosenttia. Kaupungin henkilöstömäärä kasvoi 344 henkilöllä.

Vuonna 2019 nettotoimintamenot kasvoivat 5,8 prosentilla ja verotulot kasvoivat vain 1,3 prosenttia. Ulkoiset toimintatulot kasvoivat 38 milj. eurolla, sillä Keilaniemen tonteista kirjattiin 40 milj. euron kirjanpidollinen myyntivoitto.

Valtionosuuksia tilitettiin 60,9 milj. euroa valtion päätettyä maksaa osan vuoden 2020 valtionosuudesta vuoden 2019 puolella.

Ennakkotilinpäätöksen mukainen tulos on arviolta -6,7 milj. euroa tappiollinen toimintamenojen kasvaessa tuloja enemmän. Kaupungin bruttoinvestoinnit olivat yhteensä 356 milj. euroa. Lainkanta kasvoi 162 milj. eurolla.

Rahastojen kirjanpidollinen tulos oli 36,9 milj. euroa, 18,9 milj. enemmän kuin talousarvioon oli budjetoitu. Vuosikatteeksi muodostui 171,4 milj. euroa, mikä on 22 milj. euroa edellisvuotta heikompi.

Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien seuranta jätettiin pöydälle.

Oikaisuvaatimus tonttipäällikön päätöksistä vuokrata maa-alue jäteastian sijoitusta varten Tapiolassa hyväksyttiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye