Kaupunginhallituksen päätöksiä 6.4.2020
6.4.2020 19:40:44 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Kaupunginhallitus toteaa sote-valmistelun keskeneräisyyden, kaupungin taloudellisen tilanteen ja koronan aiheuttamien ongelmien olevan niin vakavia haasteita, että Espoo ei liity Apottiin, vaan valtuuston vuonna 2013 tekemä päätös on edelleen voimassa. Kaupunginhallitus kehottaa kaupunginjohtajaa varautumaan tarvittaviin asiakas- ja potilastietojärjestelmää koskeviin päätöksiin osana sote-uudistusta, kuitenkin viimeistään vuonna 2023.
Apotti-järjestelmän hankintatapa, -päätökset ja -sopimukset olisivat mahdollistaneet Espoon liittymisen Oy Apotti Ab:n osakkaaksi ja Apotti-järjestelmän käyttäjäksi 20.4.2020 asti. Espoo irtautui pääkaupunkiseudun järjestelmähankintayhteistyöstä vuonna 2013. Päätös perustui hankintasuunnitelmissa tunnistettuihin toiminnallisiin, teknologisiin ja sopimuksellisiin riskeihin. Apotti-yhteistyöstä irtautumisen jälkeen Espoo on keskittynyt nykyisen järjestelmäympäristön jatkuvaan kehittämiseen sekä osallistunut laajaan kansalliseen UNA-yhteistyöhön.
Kaupunginhallitus päätti toimenpiteistä yritysten ja yhteisöjen toimintaedellytysten turvaamiseksi koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Tarkoituksena on auttaa yrityksiä vaikean ajan yli niillä keinoilla, mitä kaupungilla on käytettävissä. Lähtökohtana on yritysten tasapuolinen ja yhdenvertainen kohtelu. 25-kohtainen toimenpideohjelma kattaa mm. yrittäjien tuet, hankinnat ja ostot, laskutusjärjestelyt, kaupungin sopimusosapuolena, kulttuuritoimijat, liikuntaseurat sekä ulkoisten toimijoiden tilavuokrat. Tarvittaessa toimenpideohjemaa tarkastellaan uudelleen koronatilanteen vaatimalla tavalla yhteistyössä toimijoiden kanssa.
Kaupunginhallitus päätti myöntää lyhennysvapaan Esport Arena Oy:lle annetulle lainalle ja valtuuttaa kaupunginjohtajan jatkossa sopimaan vähäisistä päävelan ehtojen muutoksista.
Kaupunginhallitus päättää täydentää päivähoitomaksuja koskevaa päätöstään siten, että yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevien espoolaisten lasten varhaiskasvatusmaksuja voidaan hyvittää samoin periaattein kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.
Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan asiakasmaksuista päätettiin, että maaliskuun 2020 osalta asiakasmaksut peritään kokonaisuudessaan, huhtikuun 2020 osalta ei asiakasmaksua peritä, jos lapsi ei ole osallistunut iltapäivätoimintaan huhtikuun aikana ja toukokuun 2020 osalta peritään asiakasmaksusta puolet, jos perusopetusta koskevat rajoitukset päättyvät 13.5.2020. Mikäli lapsi ei osallistu toukokuussa toimintaan, asiakasmaksua ei peritä.
Yhteyshenkilöt
Markku MarkkulaEspoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 50 464 2455markku.markkula@aalto.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon uusittu rakennusjärjestys etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn30.10.2026 10:17:19 EET | Tiedote
Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti kokouksessaan 29.10.2026 esittää kaupunginhallitukselle kokouksessa tarkistetun rakennusjärjestyksen etenemistä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Info från nämnden Svenska rum 29.10.202629.10.2026 19:18:23 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beslutade nämnden om sammanslagningen av Fiskargrändens gruppfamiljedaghem med Distby daghem och fastslog antalet nybörjarplatser i Mattlidens gymnasium.
WeeGeen lastenkirjahulinat tuovat lukemisen ilon Näyttelykeskus WeeGeelle29.10.2026 16:55:16 EET | Tiedote
Osana Espoon Lasten viikonloppua Näyttelykeskus WeeGeen valtaavat sunnuntaina 22.11. lastenkirjateemaiset esitykset, työpajat ja lastenkirjamyyjäiset. Lasten viikonloppuna monipuolista kulttuurisisältöä on tarjolla ympäri Espoota.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 28.10.202628.10.2026 21:31:36 EET | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti kokouksessaan 28.10.2026 Kiviruukin lukion tulevasta toiminnasta, Juvanpuiston yläkoulun opetuksen väliaikaisesta järjestämispaikasta kevätlukukaudella 2027 sekä Lahnuksen koulun toiminnan päättymisestä.
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2027: Menojen kasvu tasapainotetaan ja samalla panostetaan oppimiseen27.10.2026 15:00:00 EET | Tiedote
Espoon vuoden 2027 talousarvioesityksessä toimintamenot kasvavat noin 40 miljoonaa euroa vuoden 2026 ennusteesta. Lisärahoitus painottuu etenkin kasvatukseen ja oppimiseen sekä työllisyyspalveluihin. Samalla kaupunki vähentää velanottotarvettaan säästöillä, investointien siirroilla ja muilla tasapainottamistoimilla. Esitys pysyy valtuuston hyväksymässä menokehyksessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme