Kaupunginhallitus esittää Inka Hopsua (vihr.) valtuuston puheenjohtajaksi
22.5.2023 18:28:00 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti myös esityksestään kaupunginhallituksen sekä kaupunginhallituksen jaostojen jäseniksi. Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi ehdotetaan Henrik Vuornosta (Kok.), ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Henna Partasta (Vihr.) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Maria Guzeninaa (SDP).
Valtuusto nimeää toimielimien jäsenet kesäkuun kokouksessaan.
Asemakaavan muutoksia Laajalahdessa, Otaniemessä ja Pohjois-Tapiolassa
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Turvesuonristi asemakaavan muutoksen Laajalahdessa. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa urheilu- ja virkistystoimintojen sekä niitä tukevien palvelujen rakentaminen Turveradantien itäpuolelle sekä Tapiolan golfkeskuksen klubirakennuksen laajentaminen ja majoitustoiminnan salliminen alueella.
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Maarinkulma asemakaavan muutoksen Otaniemessä. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa toimisto- sekä korkeakoulun ja tutkimuslaitosten rakennusten korttelialueen täydentäminen ja sitä palvelevan pysäköintilaitoksen rakentaminen. Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan myös Tekniikantien katualueen laajentaminen.
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Tietäjänkulma asemakaavan muutoksen Pohjois-Tapiolassa. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa kolmen asuinkerrostalon rakentaminen tontille. Pysäköinti sijoitetaan kansipihan alle. Tontilla nykyisin oleva toimistorakennus puretaan.
Keilaniemen portin rakentaminen käynnistymässä
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle erillisellä päätöksellä myytävän tontin toteuttamiseen liittyvän julkisten osien toteutussopimuksen. Tontin kauppahinnaksi on neuvotteluissa sovittu 12,4 miljoonaa euroa toukokuun 2023 elinkustannusindeksin tasossa. Tontin kaupasta tullaan valmistelemaan erillinen tontin myyntipäätösesitys Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaostolle päätettäväksi.
Varma on halukas käynnistämään kohteen rakennustyöt. Hanke on merkittävä työpaikkakohde ja se on arkkitehtuuriltaan näyttävä rakennus Keilaniemen sisääntulossa. Tontin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä tullaan samanaikaisesti allekirjoittamaan Keilalahdentien ja muiden julkisten osien toteutussopimus. Toteutussopimuksessa on erityisenä seikkana mainittu vireillä olevan Keilaniemen keskuspysäköinnin eteläisen sisäänajon toteuttaminen tontille. Toteutussopimuksen mukaan Varma toteuttaa Keilalahdentien ja puiston tarvittavine väliaikaisjärjestelyineen ja kaupunki maksaa niiden toteuttamisen kustannukset (arvio on 3,2 miljoonaa euroa). Julkisten alueiden toteuttaminen osana Keilaniemen Portti-hanketta on perusteltua alueen ahtauden johdosta. Ratkaisun avulla alue saadaan merkittävästi nopeammin lopulliseen tilaan.
HSL:n kassapalveluista palvelumaksu 1.6.2023 alkaen
Kaupunginhallitus päätti, että Espoon kaupunki veloittaa HSL:n kassapalveluista palvelumaksun 1.6.2023 alkaen. HSL on päättänyt 20.4.2023, että se ottaa 1.6.2023 alkaen käyttöön palvelumaksun matkakortin lataus- ja asiakaspäivitystapahtumissa, jotka asiakkaalla on mahdollisuus tehdä maksutta HSL-sovelluksessa tai verkkopalvelussa itsepalveluna. Espoon kaupungin asiointipisteillä otetaan käyttöön samansuuruiset maksut kuin HSL:n palvelupisteissä. Palvelumaksusta on vapautettu tietyt asiakasryhmät.
Nuorisovaltuustovaalit järjestetään marraskuussa
Kaupunginhallitus päätti, että vuoden 2023 nuorisovaltuustovaalit järjestetään kolmen viikon mittaisena ajalla 6.-24.11.2023. Valittavan nuorisovaltuuston toimikausi alkaa vuoden 2024 alusta.
Espoon kaupunkiradan sopimusmuutos
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Väyläviraston sekä Espoon ja Kauniaisten kaupunkien välisen sopimusmuutoksen, joka koskee sopimusta Espoon kaupunkiradan sekä siihen liittyvien erilliskohteiden rakentamissuunnittelusta ja rakentamisesta. Espoon kaupunkirata on Espoon, Kauniaisten ja Väyläviraston yhteinen hanke, jossa rakennetaan uusi raidepari Leppävaarasta Kauklahteen.
Muutetun sopimuksen mukaisesti Espoon rahoitusosuus Espoon kaupunkiradan toteuttamiskustannuksista on 40,9 %, enintään kuitenkin 142,8 milj. euroa. Alkuperäisen sopimuksen mukaisesti Espoon rahoitusosuus oli 40,0 %, enintään kuitenkin 110 milj. euroa.
Espoon kaupunkiratahankkeen suunnitteluun on saatu CEF-tukea ja tukea tullaan hankemaan myös rakentamiselle. Espoon kaupungin osuudeksi tuesta arvioidaan noin 30 milj. euroa. Lisäksi hankeen rahoittamiseen voitaneen kohdistaa kaupunkiradan kehittyvien asemanseutujen maankäyttösopimustuloja 10-20 milj. euroa.
Asia 7 MAL2023 -lausunto jätettiin pöydälle.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrik VuornosKaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 44 253 4444henrik.vuornos@gmail.comTietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Stort idrottsevenemang för barn och unga samlar tusentals skolelever från huvudstadsregionen i Esbo torsdagen den 24 september22.9.2026 12:53:50 EEST | Pressmeddelande
Den europeiska idrottsveckans huvudevenemang i Finland, School Action Day, ordnas torsdagen den 24 september i Alberga idrottspark i Esbo. Till årets evenemang har 165 skolklasser och cirka 3 500 elever anmält sig.
Tuhansien lasten ja nuorten liikuntatapahtuma kokoaa pääkaupunkiseudun koululaiset Espooseen torstaina 24.9.22.9.2026 12:53:50 EEST | Tiedote
Euroopan urheiluviikon Suomen päätapahtuma School Action Day järjestetään torstaina 24.9. Leppävaaran urheilupuistossa, Espoossa. Tapahtumaan on ilmoittautunut 165 koululuokkaa ja noin 3 500 oppilasta.
Major sports event for children and young people brings thousands of pupils from the Helsinki Metropolitan Area to Espoo on Thursday 24 September22.9.2026 12:53:50 EEST | Press release
School Action Day, the Finnish flagship event of the European Week of Sport, will take place on Thursday 24 September at Leppävaara Sports Park in Espoo. A total of 165 school classes and approximately 3,500 pupils have registered for the event.
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen21.9.2026 17:36:36 EEST | Tiedote
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli 21. syyskuuta valmistelussa olevaa maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen.
Kulttuuripankki avaa taiteen ja kulttuurin ammattilaisille uusia työmahdollisuuksia21.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Kulttuuripankista on kasvanut kuluneen vuoden aikana 14 maakunnan yhteinen verkkopalvelu, joka tekee taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä heidän palvelunsa näkyviksi ja tilattaviksi. Palvelu vahvistaa luovien alojen ammattilaisten työllistymismahdollisuuksia ja helpottaa taide- ja kulttuuripalveluiden löytämistä ja tilaamista myös Espoossa. Espoon strategian, Espoo-tarinan, mukaisesti kaupunki haluaa olla paras paikka innovoida, yrittää ja työllistää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme