Kaupunginhallitus esittää kaavamuutoksia Helsingin Kamppiin ja Meilahteen
Kaavamuutos osoitteessa Kampinkuja 1 / Salomonkatu 8a mahdollistaa Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakentamisen nykyisen Kampin metroaseman sisäänkäynnin paikalle. Alueelle on suunniteltu kahdeksankerroksinen terveys- ja hyvinvointikeskus sekä julkista aukiotilaa.
Kaavaratkaisussa on pyritty sovittamaan uudisrakennus poikkeuksellisen vaativalle paikalle eli rakennustaiteellisesti arvokkaan, Alvar Aallon suunnitteleman Sähkötalon pohjoispuolelle.
Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskus on osa sosiaali- ja terveyslautakunnan päättämää palveluverkkosuunnitelmaa 2030, jonka tavoitteena on turvata tulevaisuudessa helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalvelut. Kaavaratkaisu mahdollistaa noin 300 uutta työpaikkaa.
Toinen Kampin kaavamuutoksista koskee Kampin metroaseman vieressä, osoitteessa Runeberginkatu 2 sijaitsevaa hotellin tonttia. Kaavamuutos mahdollistaa hotellin laajentamisen tontilla olevalle aukioalueelle. Alueelle on suunniteltu kaksiosainen, kuusi-/kahdeksankerroksinen hotellin laajennus ja uudisosien väliin sijoittuva julkinen aukiotila.
Molemmat asemakaavan muutokset etenevät seuraavaksi kaupunginvaltuuston päätettäviksi.
Meilahteen Tukholmankadun ja Paciuksenkadun kulmaan suunnitteilla asuin- ja toimitiloja
Kaupunginvaltuustoon etenee myös Meilahden Tukholmankatu 10 asemakaavan muuttaminen. Kaavamuutos koskee Kojamo Oyj:n kaupungilta ostamaa entisen ammattikorkeakoulu Metropolian tonttia Tukholmankadun ja Paciuksenkadun kulmassa.
Metropolian opetustoiminnan muutettua uudelle kampusalueelle Myllypuroon, tontilla oleva rakennus suunnitellaan muutettavaksi asuin- ja toimitiloiksi. Lisäksi tontille on suunniteltu lisärakentamista.
Kaavaratkaisun toteuttamisella rakennuksen kulttuurihistorialliset, rakennustaiteelliset ja kaupunkikuvalliset arvot säilyvät ja alueelle tulee lisää asuntoja. Asukasmäärän lisäys on noin 400.
Lopullisen päätöksen kaavaratkaisusta tekee kaupunginvaltuusto.
Kaikki kaupunginhallituksen 12. syyskuuta kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaupunginvaltuuston kyselytunnilla keskusteltiin Helsingin työllisyystilanteesta ja kiireettömästä hoitoonpääsystä22.10.2025 21:30:26 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui 22. lokakuuta. Kokouksen alussa pidettiin kyselytunti, jossa keskusteltiin Helsingin toimista erityisesti nuorten ja vieraskielisten työllisyystilanteen parantamiseksi sekä kiireettömän hoitoonpääsyn tavoitteista.
Helsinki jatkaa Lapsiystävällinen kunta -työtä uusin tavoittein22.10.2025 15:17:41 EEST | Tiedote
Helsinki haluaa olla kaupunki, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen kasvuun ja kehittymiseen. Helsinki edistää iloista ja turvallista kaupunkia lapsille ja vahvistaa lasten sekä nuorten hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Helsinki jatkaa UNICEFin mallin mukaista Lapsiystävällinen kunta -työtä vuosina 2025–2028.
Helsingin matkailukesä ennätysvilkas: kansainvälinen matkailu kasvussa21.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki on Suomen suosituin matkailukohde, ja matkailu Helsinkiin kehittyi suotuisasti myös menneenä kesänä. Helsinkiläisissä majoitusliikkeissä rekisteröitiin kesän aikana ennätykselliset 1,6 miljoonaa yöpymistä.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Kaupunkiliikenteen ajankohtaiskatsauksen20.10.2025 18:28:34 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli 20. lokakuuta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n ajankohtaiskatsausta. Jaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Oksakoskenpolun pysäköintitalon asemakaava etenee valtuustoon20.10.2025 17:24:40 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 20. lokakuuta esittää valtuustolle Meilahden Oksakoskenpolulle suunnitellun pysäköintitalon asemakaavan hyväksymistä. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Hermanninrantaan toteutettavan uuden koulun, päiväkodin ja nuorisotilojen vuokrahankkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
