Kaupunginhallitus esittää Laakson yhteissairaalan hankesuunnitelmaan muutoksia ja enimmäishintaan korotusta
Laakson yhteissairaala on Laakson sairaala-alueelle Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän yhteishankkeena toteutettava psykiatrinen ja somaattinen sairaala. Suurin hankesuunnitelman nyt ehdotettu muutos koskee oikeuspsykiatrian tiloja. Ehdotuksen mukaan hanke rakentaisi uudet oikeuspsykiatrian tilat Laakson sijaan Ohkolan alueelle Kellokoskelle, missä ne ovat nykyäänkin.
Muuten psykiatrinen sairaalahoito sekä lasten ja nuorten psykiatrinen hoito sijoittuvat edelleen Laakson sairaalan alueelle. Psykiatrisen sairaalahoidon paikkamäärä säilyy ennallaan.
Alkuperäisen hankesuunnitelman hyväksymisvaiheessa vuonna 2020 enimmäishinnaksi päätettiin 838 miljoonaa euroa marraskuun 2019 kustannustasossa. Nyt uudeksi enimmäishinnaksi esitetään 870 miljoonaa euroa marraskuun 2019 kustannustasossa (1 003 miljoonaa euroa nykyisessä kustannustasossa). Suurin syy korotustarpeelle on yleinen rakentamisen ja rakennusmateriaalien hinnannousu.
Lopullisen päätöksen hankesuunnitelman muutoksista ja enimmäishinnan korottamisesta tekee kaupunginvaltuusto.
Vuosaaren Broändan asemakaava etenee valtuustoon
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös kaavamuutosta Broändan alueelle Vuosaaren luoteisosaan. Asemakaavan muutos koskee rakentamatonta kaupungin omistamaa aluetta, jolle on myönnetty asuntohankkeiden suunnittelua ja kumppanuuskaavoitusta varten suunnitteluvaraus.
Kaavaratkaisun myötä alueelle rakentuu uusia asuntoja, joiden vetovoimatekijänä ovat kattopuutarhat. Lisäksi alueen pientalotonttien täydennysrakentamista joustavoitetaan ja Vartiokylänlahden ekologisen yhteyden edellytykset turvataan.
Asemakaavan muutoksesta päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto.
Kaikki kaupunginhallituksen 23.1. kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin vuoden 2025 väestönkasvu poikkeuksellisen suurta, 700 000 hengen raja ylittynee vuonna 202618.12.2025 12:00:04 EET | Tiedote
Helsingin asukasmäärä ylittää miljoonan hengen rajan ennustekauden lopulla 2070. Kasvun taustalla on muuttoliike sekä Helsingin seudun ulkopuolelta että ulkomailta. Nuorimmissa ikäluokissa kasvu jää maltilliseksi, kun taas suurin kasvu kohdistuu työikäisiin ja vanhimpiin ikäluokkiin. Tiedot selviävät Helsingin kaupunginkanslian uudesta väestöennustejulkaisusta.
100 työpaikkaa nuorille – Helsinki kokeilee uusia keinoja nuorten työllistämiseksi ja haastaa alueen työnantajat mukaan16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki tarjoaa ensi keväänä sadalle korkeakoulutetulle nuorelle työpaikan osana Uusia alkuja -hanketta. Kuuden kuukauden pituisista työjaksoista toivotaan nuorille ponnahduslautaa työelämään. Helsinki haastaa myös muut työnantajat mukaan työpaikkatalkoisiin rakentamaan uusia mahdollisuuksia nuorille.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsingin kaupunkitilojen ajankohtaiskatsausta15.12.2025 19:19:28 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli syyskauden viimeisessä kokouksessaan 15. joulukuuta Helsingin kaupunkitilat Oy:n ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi yleiskaavan toteuttamisohjelman 202515.12.2025 18:49:57 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 15. joulukuuta yleiskaavan toteuttamisohjelman 2025. Valtuustokausittain päivitettävä ohjelma määrittää yleiskaavan toteuttamisen periaatteet ja aikatauluttaa yksityiskohtaisempaa suunnittelua.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi satamatunnelin asemakaavan10.12.2025 20:48:51 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10. joulukuuta Jätkäsaaresta Länsiväylälle suunnitellun satamatunnelin mahdollistavan asemakaavan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
