Kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin uudet eettiset periaatteet
28.10.2019 17:17:03 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Uudistetut eettiset periaatteet kiinnittävät huomiota kaupunkistrategian edellyttämän uuden toimintakulttuurin eettiseen ulottuvuuteen. Eettiset periaatteet ovat osa kaupunkistrategian toimeenpanoa. Niissä todetaan muun muassa kaupungin palvelutehtävä ja se, että kaupunki pyrkii jatkuvasti toimimaan hieman paremmin.
Kaupungin toiminta perustuu avoimuuteen, rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Tietoja käsitellään huolellisesti ja järjestelmät turvataan. Kaupungin toiminnassa ei sallita henkilökohtaisen edun tavoittelua, väärinkäytöksiä eikä rikollista toimintaa. Monimuotoisuus on kaupungin vahvuus. Työpaikoilla ei sallita syrjintää, epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää.
Helsingin kaupungin eettisistä periaatteista päätettiin edellisen kerran valtuustokauden 2013–2016 strategiaohjelman hyväksymisen yhteydessä.
Helsingin kaupungin eettiset periaatteet
Nuorilta 55 aloitetta
Helsinkiläiset nuoret ovat tehneet kuluvan vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana yhteensä 55 aloitetta käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa. Aloitteiden aiheissa nousivat kärkeen koulu ja liikunta sekä nuorten vaikuttamisjärjestelmä Ruudin kehittäminen.
Nuorisopalvelut ja liikenne ovat myös useiden aloitteiden aiheina, samoin ilmastomuutos, jota on käsitelty koulujen kasvisruokaa koskevassa aloitteessa sekä aurinko- ja tuulivoimalaa ja ilmastonmuutosta koskevissa aloitteissa. Nuoret toivovat julkisen liikenteen hintojen alentamista ja toiveina ovat myös maksuttoman ehkäisyn kehittäminen sekä pakollisten koulu-uintien lopettaminen. Aloitteiden otsikot ilmenevät aloitekoosteen kansilehdeltä.
Nuorten aloiteoikeuden tavoitteena on kannustaa nuoria kiinnostumaan yhteiskunnallisista kysymyksistä ja osallistumaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Aloitteet tuovat kaupungin eri toimialoille myös tärkeää tietoa nuorten toiveista ja tavoitteista. Aloitteista valtaosa oli nuorisoneuvoston jäsenten tekemiä.
Kaupunginvaltuusto käsittelee nuorten aloitteita kokouksessaan 6.11. ja aloitekäsittelyn aikana on kolmella nuorisoneuvoston valitsemalla jäsenellä läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa.
Koonti nuorten aloitteista.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Paula Katajamäki
Viestintäasiantuntija
Kaupunginkanslia
0505933426
paula.katajamaki@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pia Ojavuo on valittu Helsingin uudeksi rahoitusjohtajaksi10.2.2026 14:13:53 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus on valinnut Pia Ojavuon Helsingin kaupungin rahoitusjohtajan virkaan.
Konsernijaosto kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa9.2.2026 18:58:31 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kokoontui maanantaina 9. helmikuuta vuoden toiseen kokoukseensa. Kokouksessa jaosto nimesi Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Marian hallituksen ja kuuli DigiHelsinki Oy:n ajankohtaiskatsauksen.
Puotilanrannan sekä Yliskylän kaavamuutokset etenevät valtuustoon9.2.2026 17:37:58 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi omalta osaltaan 9. helmikuuta Puotilanrannan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Kaupunginhallitus hyväksyi myös Helsingin kaupungin palvelujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelman5.2.2026 00:02:24 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui 4. helmikuuta ja hyväksyi Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelman sekä kaavamuutoksen Kruunuhakaan. Kyselytunnilla valtuusto keskusteli katujen talvihoidosta sekä palvelutalojen turvallisuudesta.
Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueen uudistava kaavaehdotus etenee valtuustoon2.2.2026 18:00:32 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 2. helmikuuta kokouksessaan Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueen asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisu mahdollistaa alueen kehittämisen nykyistä elinvoimaisemmaksi, viihtyisämmäksi ja toiminnoiltaan monipuolisemmaksi kulttuurin ja kaupan alueeksi, jossa myös asutaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
