Kaupunginhallitus: Kestävää kehitystä edistetään eurooppalaisessa yhteistyössä
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto merkitsee tiedoksi vastauksen valtuustoaloitteeseen Espoon osallistumisesta EU:n missio-ohjelmiin. Vastauksessa todetaan, että Espoon kaupunki on vuoden 2022 aikana hakenut mukaan ja tullut valituksi kahteen EU:n missio-ohjelmaan: 100 ilmastoneutraalia ja älykästä kaupunkia vuoteen 2030 mennessä -missioon sekä ilmastonmuutoksen sopeutumisen missioon. Espoolle eurooppalainen yhteistyö mahdollistaa hyvien käytäntöjen jakamisen, vastavuoroisen oppimisen ja hyvän aseman EU-rahoituksen hakemiseen. Kaupunginhallitus kehottaa lisäksi Kestävä Espoo -ohjelmaa ja Kaupunkiympäristön toimialaa etsimään Espoolle sopivia hyödyntämismuotoja myös näitä koskevista EU-missioista: Restore our Ocean and Waters sekä Soil Deal for Europe. Toimintamuotoja on luontevaa kehittää yhteistyössä näiden aiheiden toimijoiden, etenkin LUKE, SYKE ja ELY-keskus sekä Itämeren suojelua ja puhdistamista edistävien tahojen kanssa.
Kaupunginhallitus jätti kokonaisyleiskaavan (Espoon yleiskaava 2060) tavoitteet pöydälle ja käsittelee asiaa ensi viikon kokouksessaan. Laadittava uusi yleiskaava on yleispiirteinen maankäytön ja liikenteen suunnitelma, joka katsoo vuoteen 2060. Yleiskaava perustuu Espoo-tarinaan ja siinä päätetään yleisellä tasolla kaupungin kehityksen suunnista, tavoista ja painotuksista. Yleiskaavan laatimista ohjaavat monet lait, tavoitteet ja suunnitelmat.
Selostuksista (asia 3) Espoolaistentalon arkkitehtuurikilpailu ja Tapiolan jalkapallostadionin valmistelutilanne siirrettiin seuraavaan kokoukseen.
Muut asiat hyväksyttiin esitysten mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrik VuornosKaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 44 253 4444henrik.vuornos@gmail.comTietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Nämnden Svenska rum godkände uppdateringen av läroplanen för grundläggande utbildning på svenska i Esbo25.5.2023 19:05:56 EEST | Tiedote
På torsdagens möte godkände nämnden ändringar i läroplanen för den grundläggande utbildningen på svenska i Esbo på basis av de nationella grunderna för läroplanen.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 24.5.202324.5.2023 21:01:51 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta käsitteli kokouksessaan 24.5.2023 muun muassa Olarin 2 päiväkotia -hankkeen tarveselvitystä, Etelä-Tapiolan lukion IB-linjan opiskelijavalintakriteerien muuttamista sekä Kilon ja Keran alueen koulupalvelujen kehittämistä.
Kulttuurilautakunnan päätöksiä 23.5.202324.5.2023 10:09:15 EEST | Tiedote
Kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan muun muassa taideapurahoista ja projektiavustuksista ja antoi lausunnon purkutaidetapahtumien mahdollistamisesta Espoossa.
Kaupunginhallitus esittää Inka Hopsua (vihr.) valtuuston puheenjohtajaksi22.5.2023 18:28:00 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti esittää, että valtuusto valitsee ajalle 12.6.2023 - 31.5.2024 valtuuston puheenjohtajaksi Inka Hopsun (Vihr.), valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Jarno Limnéllin (Kok.), valtuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi Markku Sistosen (SDP) ja valtuuston kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Arja Juvosen (PerusS).
Esbo stads sektor för fostran och lärande skänker 500 datorer till Ukraina22.5.2023 13:45:00 EEST | Tiedote
Sektorn för fostran och lärande stöder demokratifostran i krisområdet genom att skänka 500 bärbara datorer till skolorna i staden Kryvyj Rih i Ukraina. Samarbetet mellan Kryvyj Rih och Esbo inleddes hösten 2022. Nu har 200 datorer skickats iväg, och ytterligare 300 skickas senare. Under sommaren skickas också klassrumsmöbler. Man har också sökt partnergymnasier i Esbo till lyceerna i Kryvyj Rih.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme