Kaupunginteatterille tilat Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen
14.9.2022 14:27:43 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Espoon Kaupunginteatteri saa hyvät ja toimivat uudet tilat. Teatterin myötä kulttuurikeskus kasvaa ja sen tilakokonaisuus tulee entistäkin monipuolisemmaksi.
Laajennukseen tulee teatterisali ja harjoitussali oheistiloineen. Katsomoon tulee noin 500 paikkaa ja tarvittaessa katsomoa voidaan muokata ja laajentaa. Teatteri oheistiloineen suunnitellaan kiinteäksi osaksi nykyistä kulttuurikeskusta, jolloin esimerkiksi aulatiloja ja eri yleisöpalveluita voidaan tarjota ja hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.
Espoo kehittää samalla Kulttuuriaukion ympäristöä. Tavoitteena on luoda aukiosta viihtyisä ja eheä kaupunkitila, jonka ympärille tulee toimisto- ja liiketilaa, palveluita ja asuntoja. Kulttuuriaukio halutaan vapauttaa kevyelle liikenteelle ja tapahtumille.
“Kulttuurikeskuksen laajennus ja Kulttuuriaukion suunnitelmat luovat edellytykset elävälle ja houkuttelevalle kaupunkitilalle. Nämä ovat keskeisiä vetovoimatekijöitä Tapiolassa ja koko Espoossa”, sanoo kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo.
Laajennusosa liittyy kulttuurikeskukseen galleriatilan välityksellä. Galleria on osa Tapiolan keskuksesta pohjoiseen johtavaa jalankulkureittiä. Lisäksi kevyen liikenteen reittejä sekä Keskusaltaan että Kaupinkalliontien puolella kehitetään.
Kulttuurikeskuksen saattoliikenne hoidetaan Kaupinkalliontieltä. Tapiolassa on hyvät pysäköintimahdollisuudet, sillä maanalaisessa keskuspysäköintilaitoksessa on 2 100 autopaikkaa. Myös joukkoliikenneyhteydet ovat hyvät, sillä Tapiolaan pääsee sekä metrolla että bussilla.
Kulttuurikeskuksen laajennuksen sekä Kulttuuriaukion suunnittelee Arkkitehtitoimisto ALA Oy, joka on suunnitellut muun muassa Helsingin keskustakirjasto Oodin ja Helsinki-Vantaan lentokentän terminaali 2:n laajennuksen.
Laajennuksen rakentaminen voisi alkaa talvella 2024 ja uusi teatteri saataisiin käyttöön syyskaudella 2027. Nykyisen kulttuurikeskuksen toiminta turvataan laajennustyön aikana.
Alustavien laskelmien perusteella laajennusosan kustannukset ovat noin 60 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Isotalokaupunkiympäristön toimialajohtaja
Puh:+358 50 593 3359olli.isotalo@espoo.fiAntti Mäkinenprojektinjohtajakaupunkiympäristö, esikunta
Puh:+358 50 593 1339antti.o.makinen@espoo.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaun hakuaika vuonna 2026 on päättynyt20.3.2026 09:01:32 EET | Tiedote
Espoon kaupungin lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen sekä tutkintokoulutukseen valmentavaan TUVA-koulutukseen oli paljon hakijoita kevään 2026 yhteishaussa. Kotikunnan vastuuna on varmistaa jokaiselle perusopetuksen päättävälle nuorelle opiskelupaikka.
Esbo generalplan 2060 går vidare – beslutsprocessen för planförslaget inleds19.3.2026 13:15:04 EET | Pressmeddelande
Esbo generalplan 2060 -arbetet framskrider. Planutkastet var framlagt 2024. Nu har ett generalplaneförslag utarbetats utifrån responsen och de nya utredningarna, och stadsplaneringsnämnden inleder behandlingen av det vid sitt möte den 25 mars 2026. Målet är att lägga fram planförslaget till påseende under hösten 2026.
Espoon yleiskaava 2060 etenee – kaavaehdotuksen päättäjäkäsittely alkaa19.3.2026 13:15:04 EET | Tiedote
Espoon yleiskaava 2060 -työ etenee. Kaavaluonnos oli nähtävillä 2024. Nyt palautteiden ja uusien selvitysten pohjalta on valmisteltu yleiskaavaehdotus, jonka käsittelyn kaupunkisuunnittelulautakunta aloittaa kokouksessaan 25.3.2026. Tavoitteena on asettaa kaavaehdotus nähtäville syyskaudella 2026.
Progress in Espoo Master Plan 2060 – decision-maker process for plan proposal begins19.3.2026 13:15:04 EET | Press release
Espoo Master Plan 2060 work proceeds. The draft plan was available for public review in 2024. Now a master plan proposal has been prepared based on the feedback and further studies, and the City Planning Committee will begin to process it in its 25 March 2026 meeting. The plan proposal is estimated to be available for public review in autumn 2026.
Espoo valmistelee kiellon kasvot kokonaan peittävästä pukeutumisesta kouluissa ja varhaiskasvatuksessa19.3.2026 09:10:17 EET | Tiedote
Tunnistettavuus ja turvallisuus ovat keskeisiä lähtökohtia varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa. Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimialan hallinto valmistelee ja tulee linjaamaan kasvot peittävästä pukeutumisesta kevään 2026 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme