Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin talousarvion vuodelle 2022

Jaa

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 8.12. Helsingin kaupungin talousarvion vuodeksi 2022 sekä taloussuunnitelman vuosille 2022–2024.

Kuva: Helsingin kaupunki
Kuva: Helsingin kaupunki

Talousarviossa Helsingin kestävä kasvu turvataan, investointitaso on ennätyskorkealla ja koronasta toipumiseen panostetaan vastuullisen taloudenpidon keinoin. Kaupungin tuloslaskelman mukaiset ulkoiset kokonaistoimintamenot vuonna 2022 kasvavat 5,7 prosenttia verrattuna vuoden 2021 talousarvioon. Koronasta toipumiseen varataan kertaluontoisesti yhteensä 70 miljoonaa euroa vuosille 2022 ja 2023.

Tulevana vuonna Helsingin investoinnit ovat lähes 1,1 miljardia euroa sisältäen liikelaitokset. Tämä ennätyskorkea investointitaso mahdollistaa kaupungin väkiluvun ja talouden kestävän kasvun 2020-luvulla.

Helsingin kaupungin houkuttelevuutta työnantajana vahvistetaan ja henkilöstön hyvinvointia edistetään strategian mukaisesti. Talousarvioehdotuksessa palkkakehitysohjelmaan ohjataan vuonna 2022 yhteensä viisi miljoonaa euroa.

Kunnallisveroprosentti 18,0 pysyy ennallaan. Kunnallisveron tuotoksi vuonna 2022 arvioidaan 2 950 miljoonaa euroa. Tämä on 3,5 prosenttia vuoden 2021 ennustetta enemmän. Yhteisöveron tuotoksi vuonna 2022 arvioidaan 520 miljoonaa euroa.

Lisätietoa talousarviosta:

Talousarvio 2022

Talousarviotiivistelmä 2022

Kottaraisen kortteliin kaavamuutos Kampissa

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kampin Kottaraisen kortteliin asemakaavan muutoksen. Kaavamuutos koskee Kojamo Oyj:n kaupungilta ostamaa Metropolia-ammattikorkeakoulun tonttia. Opetustoiminnan muutettua Myllypuron uudelle Metropolian kampusalueelle korttelin käyttötarkoitus muutetaan asuin-, liike- ja toimitilakäyttöön.

Sähkölaboratorion Albertinkadun suuntaisen rakennuksen käyttötarkoitus muutetaan asuinkäyttöön. Sähkö- ja konelaboratorion Eerikinkadun suuntaisten rakennusten käyttötarkoitus muutetaan liike- ja toimitiloiksi. Säilytettävien puutalojen ja panimorakennuksen käyttötarkoitus muutetaan asuin-, liike- ja toimitilakäyttöön. Kaava mahdollistaa pihalla olevien nykyisen asuinsiiven ja autolaboratorion purkamisen ja sallii niiden tilalle asuinrakennusten lisärakentamisen. Muut rakennukset suojellaan asemakaavalla.

Valtuusto käsitteli useita aloitteita

Kaupunginvaltuusto keskusteli valtuutettujen jättämistä aloitteista.

Aloitteissa ehdotettiin muun muassa joukkoliikenteen kehittämistä maksuttomaksi, vetyliikenteen edistämistä, maksuttomien kuukautisvälineiden tarjoamista nuorille sekä kätilöiden työympäristön ja työsuhteuden parantamista. Keskustelu löytyy kokonaisuudessaan tallenteesta Helsinki-kanavalta 9.12.

Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä

Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 040 509 64 10
maisa.hopeakunnas@hel.fi

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Helsingin kaupunki
Kuva: Helsingin kaupunki
Lataa
Grafiikka: Helsingin kaupunki
Grafiikka: Helsingin kaupunki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Vajaa puolet Helsingin työpaikoista soveltuu hyvin etätyöhön27.1.2022 09:32:42 EET | Tiedote

Etätyötä tekevien osuus on jo pitkään kasvanut Suomessa, ja koronapandemian vaikutukset ovat vauhdittaneet kasvua entisestään. Kaikkiin ammatteihin etätyö ei kuitenkaan sovellu. Helsingin työpaikoista arviolta 45 prosenttia soveltuu hyvin etätyöhön, ja näitä töitä on erityisen paljon kantakaupungissa ja sen lähiympäristössä. Helsingissä on selvästi enemmän etätyöhön soveltuvia työpaikkoja kuin koko maassa keskimäärin. Kaupunginkanslian uudessa tutkimusartikkelissa Etätyötä jatkossakin – mutta kenelle ja missä? tarkastellaan etätyöhön soveltuvien työpaikkojen määriä ja sijoittumista erityisesti Helsingissä, sekä vertaillaan Helsingin tilannetta muuhun pääkaupunkiseutuun ja suurimpiin kaupunkiseutuihin.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa matalariskisten tilojen rajoituksiin asteittaisia kevennyksiä – kuormitus sosiaali- ja terveydenhuollossa yhä korkealla tasolla25.1.2022 15:00:00 EET | Tiedote

Koronaviruspandemian aiheuttama kuormitus pääkaupunkiseudun sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on pysynyt edelleen korkealla tasolla ja kiireetöntä toimintaa on jouduttu ajamaan laajasti alas. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kuormituksen nousu on kuitenkin pysähtynyt ja kääntynyt pääkaupunkiseudulla laskuun. Tartuntojen korkealla pysyttelevä taso tai tartuntojen lisääntyminen ylikuormittaa sosiaali- ja terveyspalveluja merkittävästi. Voimassa olevat tiukat rajoitukset ovat estäneet aikuisten välisiä pitkäkestoisia kontakteja ja siten todennäköisesti hidastaneet koronataudin leviämistä sekä turvanneet sosiaali- ja terveydenhuollon kantokykyä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme