Kaupunginvaltuusto hyväksyi periaatepäätöksen Helsingin satamatoiminnan uudelleenjärjestelyistä
3.2.2021 22:43:22 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Eteläsatama muodostaa Helsingin pääjulkisivun meren suuntaan. Tavoitteena on, että alueesta kehittyisi viihtyisä ja houkutteleva kaupunkitila meren äärellä. Tämä edellyttää, että maankäytön suunnittelua voidaan tehdä ilman satama-aluevarausten aiheuttamia rajoitteita ja satamatoimintojen ajoneuvoliikenteen vaikutuksia, kuitenkin Helsingin Sataman toimintaedellytykset turvaten.
Päätöksessä hyväksytyn skenaarion mukaan matkustaja-autolauttaliikenne loppuu Eteläsataman puolella. Tukholman matkustaja-autolauttaliikenne keskitetään Katajanokalle ja Tallinnan liikenne Länsisatamaan.
Keskittämisskenaariossa nähdään välttämättömänä Länsisatamasta Länsiväylälle kulkevan satamatunnelin rakentaminen, joka mahdollistaa satamaliikenteen sujuvan järjestämisen ja Länsisataman toimintojen laajentamisen. Tunneli olisi tarkoitettu Länsisataman rekkaliikenteelle sekä Länsiväylän kautta satamaan ohjautuvalle henkilöautoliikenteelle. Satamatunneli toteutettaisiin Helsingin sataman investointina. Alustava kustannusarvio on noin 180 miljoonaa euroa.
Periaatepäätöksellä luodaan edellytykset Helsingin Sataman toimintojen uudelleen järjestelyille siten, että maankäytön kehittämiselle syntyy selkeät puitteet, jotka toimivat lähtökohtana myös Eteläsataman aluetta koskevassa laatu- ja konseptikilpailussa. Olympiaterminaalilta Kauppatorille ulottuvan rantavyöhykkeen laatu- ja konseptikilpailu, joka kattaa myös uudelle arkkitehtuuri- ja designmuseolle suunnitellun alueen, on tarkoitus käynnistää keväällä 2021.
Meri-Rastilan länsiosalle uusi asemakaava
Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Meri-Rastilan länsiosan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisu koskee Rastilan metroaseman ympäristöä, Meri-Rastilan liikekeskusta ja 1990-luvun alussa rakennetun kerrostaloalueen länsiosaa sekä asuinalueen sisäisiä puisto- ja katualueita.
Kaavaratkaisu mahdollistaa uutta asuin-, liike- ja palvelurakentamista puistoalueiden reunoille sekä olemassa oleville tonteille. Uutta asuntorakentamista tulee olemassa olevan rakennuskannan purkaminen huomioiden 102 500 k-m2. Asukasmäärän lisäys on noin 2 400.
Kaavamuutos vaikuttaa alueen kaupunkikuvaan merkittävästi. Uuden rakentamisen tehokkuus ja kerrosluvut ovat nykyistä korkeampia. Liikekeskuksen uudistus ja siihen liittyvä Meri-Rastilan tien siirto muuttaa metroaseman ympäristöä.
Kaavahanke on osa Meri-Rastilan kaupunkiuudistusta, jossa uutta rakentamista, puistojen ja katualueiden sekä julkisten palvelujen ja palvelutilojen kehittämistä on suunniteltu laaja-alaisesti yhdessä asukkaiden kanssa. Tavoitteena on tiivistää kaupunkirakennetta hyvin joukkoliikenneyhteyksien yhteydessä, korostaa alueen vahvuuksia ja mahdollistaa palvelujen kehittyminen.
Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingfors välfärdsplan fokuserar på vardagsmotion och att minska skillnaderna i välfärd23.4.2026 13:25:18 EEST | Pressmeddelande
I Helsingfors ska var och en, oberoende av bakgrund och utgångspunkt, kunna leva ett gott liv och förverkliga sina drömmar. Främjandet av hälsa och välfärd har en central roll i att säkra Helsingforsbornas välfärd som helhet. Helsingfors välfärdsplan, som stadsfullmäktige godkände den 22 april, fastställer målen för främjandet av Helsingforsbornas välfärd och hälsa under fullmäktigeperioden 2026–2029.
Helsingin hyvinvointisuunnitelmassa keskitytään hyvinvointierojen kaventamiseen ja arkiliikkumiseen23.4.2026 13:25:18 EEST | Tiedote
Helsingissä jokaisen tulee voida taustastaan ja lähtökohdistaan riippumatta rakentaa hyvää elämää ja tavoitella unelmiaan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä on keskeinen merkitys helsinkiläisten kokonaishyvinvoinnin varmistamisessa. Kaupunginvaltuustossa 22. huhtikuuta hyväksytty Helsingin hyvinvointisuunnitelma määrittelee tavoitteet helsinkiläisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle valtuustokaudelle 2026–2029.
City of Helsinki Welfare Plan to focus on everyday mobility and narrowing welfare gaps23.4.2026 13:25:18 EEST | Press release
In Helsinki, everyone – regardless of their background or starting point – should be able to live a good life and pursue their dreams. Promoting health and welfare plays a central role in ensuring the overall welfare of our residents. The City of Helsinki Welfare Plan, approved by the City Council on 22 April, defines the objectives for promoting the welfare and health of the residents of Helsinki for the 2026–2029 council period of office.
Pyöräliikenteen yhteydet länteen paranevat - valtuusto hyväksyi Kuusisaarenbaanan hankesuunnitelman22.4.2026 23:18:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 22. huhtikuuta kokouksessaan Kuusisaarenbaanan hankesuunnitelman sekä kaupungin hyvinvointi-, neuvola- ja alueellisen opiskeluhuollon suunnitelmat vuosille 2026–2029.
Kaikki kiertää Kanneltalossa -kiertotaloustapahtuma 19. toukokuuta21.4.2026 11:24:18 EEST | Tiedote
Kaikki kiertää -kiertotaloustapahtuma tarjoaa tänäkin keväänä vinkkejä arjen kestävistä valinnoista. Tänä vuonna tapahtuman pääteemoja ovat pukeutuminen ja taide.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
