Kaupunki kerää mielipiteitä Mustikkamaan kehittämisestä
31.3.2022 10:54:15 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Mustikkamaan saari on suosittu ulkoilu- ja virkistysalue Kalasataman, Kulosaaren ja Korkeasaaren tuntumassa. Kyselyn tavoitteena on selvittää, mitä asioita helsinkiläiset arvostavat Mustikkamaalla, missä paikoissa on huomattu epäkohtia, ja minne asukkaat toivovat esimerkiksi lisää roska-astioita, penkkejä, valaistusta tai palveluita.
Lähistön asukkaiden lisäksi karttakyselyyn toivotaan vastauksia kaikilta, jotka liikkuvat Mustikkamaalla säännöllisesti tai satunnaisemmin. Kysely on avoinna 21.4.2022 asti osoitteessa https://query.eharava.fi/3812.
Kaupunki laatii kyselyn tulosten ja muiden lähtötietojen avulla Mustikkamaalle hoito- ja kehittämissuunnitelman. Valmistuttuaan suunnitelma ohjaa esimerkiksi alueen yleisilmeen, kulkureittien ja palveluiden kehittämistä.
Suunnittelun tavoitteena on parantaa Mustikkamaalla liikkuvien palveluita kestävällä tavalla, ja samalla hillitä viheralueiden kulumista esimerkiksi opasteiden avulla. Asian edistäminen on ajankohtaista, sillä Mustikkamaan suosio kasvaa tulevina vuosina entisestään, kun Kalasataman alue kasvaa ja Kruunusillat valmistuvat.
Mustikkamaan edellinen hoito- ja kehittämissuunnitelma valmistui vuonna 2015, ja sitä hyödynnetään suunnittelun pohjana. Suunnittelun aikana tarkastellaan, ovatko aiemmassa suunnitelmassa esitetyt ja tähän mennessä toteuttamatta jääneet toimenpiteet edelleen tavoiteltavia. Lisäksi tarkastellaan, onko alueen luontoarvoissa tapahtunut muutoksia esimerkiksi lahopuun määrän osalta. Hoito- ja kehittämissuunnitelmassa ei tulla esittämään uusia luonnonhoidon toimenpiteitä metsäisille alueille eikä muitakaan muutoksia alueen luonnonhoitoon.
Hoito- ja kehittämissuunnitelman luonnos valmistuu alustavan arvion mukaan kesäkuussa 2022. Luonnos julkaistaan kaupungin verkkosivuilla, ja siitä voi antaa suunnittelijoille palautetta sähköisesti tai maastossa järjestettävässä asukastilaisuudessa, jonka ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Asiasta tiedotetaan muun muassa Suunnitelmavahdin kautta (hel.fi/suunnitelmavahti).
Kaupungin tavoitteena on, että Mustikkamaan hoito- ja kehittämissuunnitelma valmistuu vuodenvaihteessa 2022–2023. Sen hyväksymisestä päättää kaupunkiympäristölautakunta. Toimenpiteiden toteuttamisen rahoituksesta päätetään erikseen osana kaupungin vuotuista budjetointia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula Hurme, maisema-arkkitehti
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 09 310 26093
paula.hurme@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Sambakulkue, Tuska ja Pride näkyvät Helsingin katukuvassa kesäkuussa11.6.2026 10:08:59 EEST | Tiedote
Helsinki Pride-viikkoa vietetään kesäkuun lopulla. Viikko huipentuu perinteiseen kulkueeseen ja puistojuhlaan lauantaina 27. kesäkuuta.
Hyr en lokal på Hanaholmen!10.6.2026 09:23:15 EEST | Pressmeddelande
Staden börjar hyra ut lokaler i den tidigare sociala byggnaden vid Hanaholmens kraftverk från och med den 14 juni. Den maximala längden på hyresavtalen är tre månader.
Vuokraa tila Hanasaaresta!10.6.2026 09:23:15 EEST | Tiedote
Kaupunki vuokraa tiloja Hanasaaren voimalaitoksen entisestä sosiaalirakennuksesta 14. kesäkuuta alkaen. Vuokrasopimuksen kesto on enintään kolme kuukautta.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 9.6.20269.6.2026 19:32:26 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 9.6.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Byggarbetsplatsen orsakar nya förändringar i daghemmens läge i södra Helsingfors9.6.2026 17:30:13 EEST | Pressmeddelande
Päiväkoti Hietalahti och Daghemmet Sandviken kommer, avvikande från tidigare planer, att behöva flytta från sina lokaler på Kalevagatan 48 till tillfälliga lokaler under sommaren 2026, eftersom sprängningsarbeten kommer att utföras på daghemmens gård. De planerade flyttarna av Päiväkoti Elias och Daghemmet Fylgia Solhem till Kalevagatan 48 i augusti försenas med minst ett halvår av samma anledning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme