Kaupunkiliikenne Oy tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä
30.8.2022 09:59:37 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote

Tuotamme kestävän liikkumisen palveluja, jotka vähentävät liikenteen päästöjä ja mahdollistavat tiiviin, raideliikenteeseen perustuvan kaupunkirakenteen muodostumisen. Raitiovaunumme ja metromme kulkevat päästöttömällä vesi- ja tuulivoimalla. Keväällä 2021 laskimme toimintamme päästöt, ja laskelman mukaan valtaosa Kaupunkiliikenteen kasvihuonekaasupäästöistä syntyy kuitenkin uuden ratainfran ja varikoiden rakentamisesta sekä kalustohankinnoista. Siksi Hilkka-ohjelmassa keskitytään nimenomaan näiden päästöjen vähentämiseen.
Raideliikenteen laajentaminen on tärkeää liikenteen päästöjen ja kaupunkikehityksen kannalta, mutta sillä on kääntöpuolensa. Rakentaminen aiheuttaa valtavan hiilipiikin, jota täytyy madaltaa kunnianhimoisin toimenpitein, jotta kansalliset ja pääkaupunkiseudun kaupunkien ilmastotavoitteet voivat toteutua. Toimenpiteet nostavat investointien kustannuksia, ja hiilen hinta tulee jatkossa huomioida investoinneista päätettäessä.
Hiilineutraaliustavoite vaatii toimintatapojen muutoksia ja uuden opettelua. Haluamme tehdä sen yhdessä kumppaneidemme kanssa. Pääkaupunkiseudulla merkittävänä infrahankkeiden tilaajana kiritämme koko alan kehittymistä asettamalla hankkeillemme ilmastotavoitteita ja vaatimalla kumppaneiltamme uusimman teknologian käyttöönottoa ja innovatiivisuutta. Hilkka-ohjelman myötä panostamme esimerkiksi betonin ja teräksen päästöjen vähentämiseen, kiinteistöjen energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian pientuotantoon, työkoneiden päästöjen vähentämiseen sekä liikennöintikaluston energiatehokkuuteen ja tuotannon päästöjen vähentämiseen.
Ekosankarimme Hilkka viestii kuukausittain käytännön hiilineutraaliusteoistamme. Kuukauden Hilkkaa voi seurata Kaupunkiliikenteen somekanavissa ja osoitteessa kaupunkiliikenne.fi/vastuullisuus/hiilineutraali-kaupunkiliikenne/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laatu ja ympäristöpäällikkö Maija Sarpo
maija.sarpo@kaupunkiliikenne.fi
puh. 040 868 4223
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne OyPL 100
01022 Kaupunkiliikenne
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Tuotamme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluammeolla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Itäkeskuksen metroasemalla vaihdetaan ikkunalaseja3.3.2026 10:18:03 EET | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman kunnostushankkeessa uusitaan tällä hetkellä aseman länsipäädyn ikkunalaseja. Lasien vaihto vaikuttaa jonkin verran matkustajiin. Itäisessä päädyssä kunnostetaan liukuportaita.
Junatien metrosillan hankesuunnitelma etenee päätöksentekoon27.2.2026 12:05:38 EET | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen toimeksiannosta Junatien metrosillan Kalasataman ja Sörnäisten välillä vuosina 2026–2028. Rakentamisen aikaisten haittojen vähentäminen ohjaa siltahankkeen suunnittelua ja toteutusta. Valmistelevat työt alkavat huhti-toukokuussa 2026.
Roihupellon raitiovaunuvarikkoa laajennetaan20.2.2026 14:28:35 EET | Tiedote
Roihupellon raitiovaunuvarikkoa laajennetaan itäsuuntaan raitiovaunuvarikon ja metrovarikon väliselle alueelle. Laajennusosa valmistuu näillä näkymin keväällä 2027.
Ilmaisjakelulehtien jakelu metroasemilla päättyy maaliskuussa19.2.2026 09:41:46 EET | Tiedote
Ilmaisjakelulehtien jakelu metroasemilla päättyy 13. maaliskuuta 2025. Lehtijakelun päättämisellä Kaupunkiliikenne Oy pyrkii parantamaan metroasemien ja -junien siisteyttä ja turvallisuutta.
Kansainvälinen sitoumus on lähtölaukaus Kaupunkiliikenteen kokonaisvaltaiseen vastuullisuuteen12.2.2026 08:26:51 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy liittyi viime vuonna YK:n alaiseen Global Compact -yritysvastuusitoumukseen. Sen mukaisesti olemme sitoutuneet toteuttamaan kansainvälisiä ihmisoikeuksia, työelämää, ympäristöä ja korruption torjuntaa koskevia periaatteita sekä edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
