Kävelykilometrikisan suosio kasvoi reippaasti tänä vuonna
3.11.2021 10:49:00 EET | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote

HSL:n ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin järjestämässä Kävelykilometrikisassa kilometrejä kirjattiin touko-lokakuun aikana lähes 4 miljoonaa kilometriä. Se on 99 kierrosta maapallon ympäri tai yli 3 400 kertaa Suomen päästä päähän.
Leikkimielisen Kävelykilometrikisan tavoitteena on kannustaa ihmisiä kulkemaan mahdollisimman paljon jalan ja saamaan myös hyötyliikuntaa arjen matkoilta.
Yksilösarjan voittajalle Jäken tallaajalle kilometrejä kertyi huikea määrä, yli 6 200. Voittaja, järvenpääläinen Arimo Manninen, kertoo olevansa eläkkeellä, ja kävelevänsä useita kertoja päivässä. Kävelylenkeillään hän ottaa myös kuvia ja tapaa ihmisiä. Useampi kilokin on karissut matkan varrelle.
Parisarjan voiton vei joukkue HoSi65, jonka jäsenet kävelivät keskimäärin noin 4 000 kilometriä. Piensarjassa eli 3–24 henkilön joukkueiden sarjassa voiton vei Jasset, jossa kilometrejä kertyi noin 2 000 osallistujaa kohti.
Suursarjassa kisasivat vähintään 25 osallistujan joukkueet. Voiton vei tällä kertaa Finnfund21, jonka 33-henkiselle joukkueelle kertyi yhteensä lähes 36 000 kilometriä, keskimäärin yli 1 000 kilometriä osallistujaa kohti.
Kilometrejä kirjatessaan Kävelykilometrikisan osallistujat kartuttivat samalla oman kotikuntansa kilometrisaldoa. Eniten kilometrejä suhteessa kunnan asukaslukuun keräsivät Enonkoskella asuvat kisailijat.
Kävely ja joukkoliikenne täydentävät toisiaan
”Kun olin käynnistämässä Kävelykilometrikisaa neljä vuotta sitten, ajatuksena oli tarjota helppo kannustin kävelyyn. On ollut ilo saada palautetta, että kisa on todellakin innostanut ihmisiä ympäri Suomen kävelemään enemmän”, kertoo HSL:n erityisasiantuntija, vs. myyntipäällikkö Tarja Jääskeläinen.
"Kävely on paitsi liikuntamuoto, myös terveellinen, edullinen ja ilmastoystävällinen kulkutapa. Se on olennainen osa joukkoliikenteen matkaketjua: pysäkille tai asemalle jalan kulkiessa myös joukkoliikenteen käyttäjä pääsee osaksi kävelyn hyötyjä."
Kävelykilometrikisan teknisenä alustana toimii Pyöräilykuntien verkoston toteuttama pyöräilyn Kilometrikisa.fi-palvelu, joka on räätälöity Kävelykilometrikisan tarpeisiin.
Kävelykilometrikisassa tehtiin tänä vuonna yhteistyötä valtakunnallisen Kävelykipinä-tempauksen kanssa, jonka järjestivät Suomen Latu ja Tahko Pihkala -seura. Yhteistyön kautta Kävelykilometrikisaan saatiin mukaan ennätysmäärä osallistujia eri puolilta Suomea.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HSL, erityisasiantuntija Tarja Jääskeläinen, puh. 050 385 5043
Liikenne ja viestintävirasto Traficom, johtava viestintäasiantuntija Reija Lång, puh. 029 534 5831
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Vuonna 2025 HSL:n toimintakulut olivat 894 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 956 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2025 aikana 381 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL kerää liikennevälineiden väritysselvitykseen näkemyksiä sekä asukkailta että asiantuntijoilta5.11.2026 08:55:14 EET | Tiedote
HSL on käynnistänyt selvityksen HSL:n tilaajavärityksen toteutuksesta eri liikennevälineissä. Mahdolliset linjaukset kaluston väreihin pitää tehdä pian, sillä käynnissä on huomattavia kalustohankintoja, jotka vaikuttavat kaupunkikuvaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Selvityksen käynnistämistä puolsi myös Helsingin kaupungin valtuustoaloite keskustan pikaraitiovaunujen väritysuudistuksen perumisesta.
MEDIAKUTSU: Tervetuloa Kruunusiltojen reitin avajaisiin ja kokemaan maailman kaunein saaristoratikkareitti 7.11.4.11.2026 09:42:08 EET | Kutsu
Uudet raitiolinjat 11 ja 12 yhdistävät Laajasalon kantakaupunkiin. Kutsumme toimituksenne ratikkaliikenteen avajaisiin lauantaina 7. marraskuuta Korkeasaaren Mischan ja Maschan aukiolla ja ensimmäiseen Kruunuvuorensillan ylittävään matkustajaliikenteen ratikkaan.
HSL:n lähimaksussa on nyt käytössä hintakatto2.11.2026 11:32:00 EET | Tiedote
Lähimaksulla ostettavissa aikuisten kertalipuissa on 2. marraskuuta alkaen käytössä hintakatto. Kun ostat lippusi samalla maksuvälineellä, maksat 24 tunnin aikana enintään matkoihisi sopivan vuorokausilipun hinnan. Hintakatto toimii automaattisesti, joten sinun ei tarvitse etukäteen arvioida, kuinka monta matkaa teet tai olisiko vuorokausilippu kertalippuja edullisempi.
Suurin osa Helsingin seudun asukkaista pitää joukkoliikennettä sujuvana29.10.2026 13:15:00 EET | Tiedote
Helsingin seudun asukkaista 71 prosenttia pitää joukkoliikennettä sujuvana omassa asuinkunnassaan, ja kaksi kolmesta pitää joukkoliikenteellä matkustamisesta. Tämä selviää tuoreesta Seutubarometrista, joka selvitti Helsingin seudun 14 kunnan ja Siuntion asukkaiden näkemyksiä liikkumisesta ja asumisesta.
HSL:n hallituksen puheenjohtajat: Yhteistyöllä tuloksia – HSL:n lippujen reaalihinnat laskevat ja matkustajamäärät kasvavat27.10.2026 14:49:49 EET | Tiedote
HSL:n hallitus päätti esittää yhtymäkokoukselle, että vuoden 2027 lippujen hintoihin tehdään keskimäärin 1,8 prosentin indeksitarkistus. Jos yleinen hintataso nousee ennustetusti 1,9 prosenttia, lippujen keskimääräiset reaalihinnat laskevat. Suhteessa muuhun kulutukseen joukkoliikenteestä tulee hieman edullisempaa. Samalla huolehditaan vastuullisesti kuntataloudesta pitkällä aikavälillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

