Wolfcom

Kaverin kanssa elämä maistuu paremmalta

Jaa
Ihmisen elämänmittaisen mielenterveyden kannalta tärkeitä tunne -, tietoisuus - ja vuorovaikutustaitoja opitaan jo lapsena yhdessä kaverin kanssa. Sen vuoksi jokaisella tulisi olla ainakin yksi kaveri eikä ketään saa jättää ulkopuolelle. Koulujen ja päiväkotien aloittaessa uuden syyslukukauden lasten arjessa mukana olevat Vaasan ja Flora muistuttavat ystävän merkityksestä Kaveruusjulistuksella ja tukemalla mielenterveysjärjestö Mieli ry:n ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä lasten ja nuorten parissa.

”Jokaisella pitäisi olla ainakin yksi kaveri, sillä meitä ei ole luotu elämään yksin. Tarvitsemme toisesta ihmisestä heijastuspintaa tunteillemme ja jakamaan yhteistä iloa. Kaveritaitoihin kytkeytyy läheisesti tunnetaidot, joita voi opetella ja treenata kuin fyysistä kuntoa”, kertoo asiantuntija Riikka Nurmi Mieli ry:stä.

Vaasan ja Flora lahjoittavat 30 000 euroa mielenterveysosaamisen lisäämiseksi kouluissa. Summalla voidaan kouluttaa yli satojen aikuisten mielenterveysosaamista, joka auttaa yli 5 000 lasta oppimaan ja harjoittelemaan mielenterveystaitoja.

”Tunnetaidoilla tarkoitetaan tunteiden tunnistamista, nimeämistä, ilmaisemista ja tunnesäätelyä. Ne ovat taitoja, jotka auttavat toimimaan ryhmässä, kun tulee pahaa mieltä aiheuttavia, haastavia tunteita. Ensimmäisestä koulupäivästä lähtien harjoitellaan aikuisen avulla leikkiin mukaan menemistä ja leikkiin pyytämistä, empatiaa sekä miten toimitaan, kun kiukuttaa tai tulee riitaa. Tunne- ja vuorovaikutustaitoja treenataan läpi kouluvuosien. Hyvinvointi ryhmässä on tutkimusten mukaan suorassa yhteydessä oppimistuloksiin”, jatkaa Nurmi.

Tunnetaitojen opiskelu suomalaisissa kouluissa hyvässä nosteessa 

Mieli ry tekee ennaltaehkäisevää työtä, kuten kouluttaa kasvatustyötä tekeviä aikuisia ja laatii arjen kasvatustyön tueksi opetusaineistoja yhdessä koulujen ja varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa.

”Tunne- ja kaveritaitojen opetus on ollut hyvässä nosteessa viimeisten vuosien aikana ja niitä koulutetaan jo laajalti varsinkin alakoulun osalta. Tutkimukset osoittavat, että säännöllinen tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettelu auttaa lasta hallitsemaan omaa käytöstä suurienkin tunteiden keskellä. Koulussa hyvät tunne- ja kaveritaidot auttavat ehkäisemään kiusaamista, vähentävät opettajilta kiistojen selvittelyyn menevää aikaa sekä parantaa yleistä oppimisilmapiiriä, kun ryhmässä tulee vähemmän pahantuulisuutta ja kiukunpuuskia”, kertoo Nurmi.

Vaasan ja Floran yhteinen Kaveruusjulistus tukee Mieli ry:n työtä ja muistuttaa tärkeästä asiasta.

”Haluamme kaverimme Floran kanssa muistuttaa lapsia, nuoria ja vanhempia kaveruuden tärkeydestä – siitä, miten elämä maistuu paremmalta, kun sen kokee yhdessä. Hyvien kaveri- ja mielenterveystaitojen opettelu lapsena kantaa pitkälle aikuisuuteen. Haluamme teollamme nostaa ystävyyden tärkeän aiheen esille näin koulujen alkaessa ja tukea Mieli ry:n arvokasta työtä lasten ja nuorten parissa”, sanoo Vaasan Senior Brand Manager Katja Willberg.

MIELI ry on yksi maailman vanhimmista mielenterveysjärjestöistä, joka on vahvistanut suomalaisten mielenterveyttä ja auttanut elämän kriiseissä jo yli 125 vuotta. Olemme kotimainen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö. Toimimme valtakunnallisesti 55 paikallisen jäsenjärjestön voimin. Toiminnassamme on mukana lähes 150 ammattilaista ja yli 4000 vapaaehtoista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Katja Willberg, Vaasan Oy, katja.willberg@vaasan.fi, +358 40 1478553
Samuel Sorainen, Wolfcom Oy, samuel.sorainen@wolfcom.fi, +358 400 579 653

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Korkeavuorenkatu 1 B 11
00140 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Vaasan Oy on suomalainen leipomoalan yritys, joka työllistää Suomessa noin 530 henkilöä. Yhtiön historia ulottuu aina vuoteen 1849, mikä tekee meistä Suomen vanhimman valtakunnallisen leipomoalan toimijan. Leivomme suomalaisten rakastamia leipiä viidessä leipomossa eri puolilla Suomea ja tehtävänämme on vahvistaa leipomotoimialan elinvoimaisuutta Suomessa. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme ovat Vaasan Ruispalat, Vaasan Kaurasydän, Vaasan Kaura 100 %, sekä Vaasan hampurilais- ja hot dog -sämpylät. Suomen lisäksi leivomme myös Baltian maissa. Omistajamme Lantmännen Unibaken kautta olemme osa ruotsalaisten maanviljelijöiden omistamaa Lantmännen-monialakonsernia, joka on yksi Euroopan suurimpia toimijoita bioenergia-, kone-, maatalous- ja elintarviketoimialalla. Liikevaihtomme Suomessa ja Baltiassa vuonna 2021 oli 195 miljoonaa euroa.

Upfieldillä teemme ihmisistä terveempiä ja onnellisempia maistuvilla, kasviperäisillä ravintotuotteilla, jotka ovat parempia planeetalle. Maailmanlaajuisena kasvipohjaisena yrityksenä Upfield on kasvipohjaisten levitteiden ja juustojen ykköstuottaja, jolla on yli 100 tuotemerkkiä, mukaan lukien ikoniset tuotemerkit Flora™, Rama, Blue Band, ProActiv, Becel, I Can't Believe It's Not Butter, Country Crock ja Violife®. Pääkonttorimme sijaitsee Amsterdamissa, ja myymme tuotteitamme yli 95 maassa, ja meillä on 15 tuotantolaitosta eri puolilla maailmaa. Yritys työllistää yli 4200 työntekijää. Vuodesta 1871 lähtien olemme olleet auktoriteetti levitteiden alalla, mikä antaa meille vertaansa vailla olevaa kokemusta, tietotaitoa ja inspiraatiota. Olemme keskittyneet johtamaan tätä uutta aikakautta, jossa keskitytään terveellisempien tuotteiden toimittamiseen, jotka ovat hyvänmakuisia ja korkealaatuisia ja auttavat meitä saavuttamaan tavoitteemme "Paremman kasvipohjaisen tulevaisuuden" luomiseksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Keväisiä elämyksiä Virossa10.4.2024 13:00:41 EEST | Tiedote

Keväällä luonto herää eloon ja ensimmäiset auringonsäteet kutsuvat ulkoilmaan pitkän ja pimeän talven jälkeen. Muuttolinnut palaavat pohjoiseen etsimään kumppania ja pesäpaikkaa tositarkoituksella. Keväisin myös viherpeukaloa syyhyttää päästä työntämään sormensa multaan ja seuraamaan uuden kasvun ihmettä. Mutta ennen varsinaisen kevään tuloa Viron alavat suomaat käyvät läpi niin kutsutun viidennen vuodenajan, joka on täynnä luonnonihmeitä. Kokosimme vinkkejä ainutlaatuisiin luontoelämyksiin keväisessä Virossa.

Menevä sähköisti Tampereen taksimarkkinan Tesloilla ja 5€ kyydeillä4.4.2024 10:00:12 EEST | Tiedote

Kotimainen Menevä taksipalvelu aloitti toiminnan Tampereella ja toi kaupungin katukuvaan sähköautoista koostuvan taksilaivueen. 12 Teslan voimin Tampereella huhtikuun 4. aloittanut Suomen suurin taksialan yhtiö on uusi vaihtoehto vähäpäästöistä ja laadukasta kyytiä arvostavalle matkustajalle. Menevän voi helpoiten tilata sovelluksella, jossa Tampereen kyytien kiinteät hinnat alkavat viidestä eurosta ja ovat kiireisimpäänkin aikaan kaupungin keskustan alueen taksitolppia edullisempi.

Ravintola Passio yllättää vuosikymmenenkin jälkeen3.4.2024 14:58:16 EEST | Tiedote

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva ravintola Passio täyttää 5. huhtikuuta 10 vuotta. Pohjoismaiseen ruokaan ja ranskalaiseen keittiötyyliin intohimoisesti suhtautuva ravintola on kulkenut kestävästi omaa polkuaan läpi ravintolakentän ylä- ja alamäkien säilyttäen paikkansa asiakkaiden sydämissä ja ravintoloiden huipun tuntumassa. Passion menestys perustuu sesongeittain vaihtuvaan yllätysmenuun, mikä on paitsi synnyttänyt positiivisia kokemuksia, myös saanut asiakkaat palaamaan yhä uudelleen yllätettäväksi.

Suomen ensimmäinen luomuviski valmis nautittavaksi15.3.2024 13:49:40 EET | Tiedote

The Helsinki Distilling Company julkisti Nilsiässä torstaina Suomen ensimmäisen luomuviskin, joka on taidokas sekoitus perinteistä käsityötaitoa ja moderneja makutrendejä. Tahkon tislaamossa Kuopiossa tislatun ja kypsytetyn Tahko Single Malt ohramallasviskin valmistukseen on käytetty ainoastaan kotimaista luomuohramallasta, pohjavettä ja hiivaa. Sen maussa ovat tasapainossa hedelmäisyys ja tammitynnyrin hehkuva lämpö.

Maailmanympäripurjehdus: Suomalaisvenekunnat Kap Hornin valloituksessa18.2.2024 15:09:55 EET | Tiedote

Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailu on edennyt jo kolme osuutta, ja laivue kerääntyy paraikaa Uruguayn Punta del Esteen. Tapio Lehtisen kipparoima Galiana WithSecure saapui etapin maaliin kokonaiskilpailun kolmantena. Omassa luokkajohdossaan oleva Spirit of Helsinki on kokonaiskilpailussa viides. Kolmannen etapin kohokohta oli pitkän ja vaativan Etelämeri-jakson päättyminen tarunhohtoisen Kap Hornin kiertoon. Venekunnat tekevät Uruguayssa huoltotoimenpiteitä ja valmistautuvat kilpailun päätösosuudelle, joka starttaa 5. maaliskuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye