ELY-keskuksetELY-keskuksetELY-keskukset

Kehittämispanostukset kasvoivat rakennerahastokauden 2014–2020 ennätykseen Länsi-Suomessa (Keski-Suomi, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa)

Jaa
Vuosi 2021 kehittyi päättyneen rakennerahastokauden 2014–2020 ennätysvuodeksi kehittämispanostusten osalta Länsi-Suomen suuralueella. Keväällä 2021 otettiin käyttöön REACT-EU elpymisväline nopeuttamaan talouden ja investointien elpymistä COVID-19 pandemian jälkeen. Länsi-Suomeen myönnettiin vuonna 2021 yritystukia noin 57 miljoonaa euroa, ja ESR-tukia myönnettiin n. 19,3+2,4 miljoonaa euroa, ja lisäksi rahoitusvarauksia vuosille 2022-2023 tehtiin 14,2+1,5 miljoonaa euroa. Tuettuja analyysi- ja konsultointipalveluita hyödynnettiin yrityksissä aktiivisesti.

ELY-keskukset rahoittavat Suomen rakennerahasto-ohjelman mukaisia Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmatavoitteita edistäviä hankkeita neljällä suuralueella Hämeen (Etelä-Suomi), Etelä-Savon (Itä-Suomi), Keski-Suomen (Länsi-Suomi) ja Pohjois-Pohjanmaan (Pohjois-Suomi) ELY-keskuksissa. Länsi-Suomen suuralueeseen kuuluvat Keski-Suomen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnat.

REACT-EU-elpymisrahoitusta koronaviruspandemiasta palautumiseen

Suomessa otettiin käyttöön keväällä 2021 myös REACT-EU elpymisväline, joka oli tarkoitettu nopeuttamaan talouden ja investointien elpymistä COVID-19-kriisin jälkeen. "Vuosi 2021 oli ELY-keskuksille myönnetyn rahoituksen määrän suhteen poikkeuksellisen suuri. Tähän vaikutti osaltaan se, että REACT EU-elpymisrahoitusta tuli käyttöön sekä Euroopan aluekehitysrahastoon (EAKR) sekä Euroopan Sosiaalirahastoon (ESR)", kertoo rahoitusyksikön päällikkö Jaakko Ryymin.

REACT-EU elpymisvälineen avulla tuettiin mm. pk-yritysten investointi- ja kehittämishankkeita etenkin vihreään talouteen ja digitalisaatioon liittyvässä kehittämisessä. Lisäksi tuettiin kansalaisten digitaitojen kehittämistä vastaamaan COVID-19 pandemian tuomaan nopeaan yhteiskunnan digiloikkaan. Rahoituksella tuettiin myös yritysten muutosvalmiuksien kehittämistä ja reagointikykyä poikkeusoloissa. REACT-EU elpymisväline kanavoitui hankkeisiin Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) kautta.

Yritysrahoituksen määrä kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna

Keski-Suomen ELY-keskuksen Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) myönnetty pk-yritysten rahoitus kasvoi v. 2021 Länsi-Suomessa EAKR-perusrahoituksen ja REACT-EU elpymisvälineen lisärahoituksen kanssa yritysrahoituksessa kaksinkertaiseksi vuoteen 2020 verrattuna. "Myönnetty rahoitus kohdistui erityisesti toimialan uudistumista, kasvua ja vähähiilisyyttä tavoittelevien mikro- ja pk-yritysten investointi- ja kehittämishankkeisiin, ja niillä oli merkittävä piristysruiske investointien ja kehittämishankkeiden vauhdittamiseen", Jaakko Ryymin kertoo.

Avustuksia myönnettiin Länsi-Suomeen vuonna 2021 yhteensä n. 57 miljoonaa euroa, joka jakaantui seuraavasti:

  • Yrityksen kehittämisavustukset 654 kpl 56,1 milj. euroa
  • Toimintaympäristön kehittämisavustukset 6 kpl 0,9 milj. euroa.

Yrityskohtaisissa hankkeissa investointihankkeiden osuus kaikista oli 48 % ja kehittämishankkeiden osuus 52 %. Tuotteiden ja palveluiden kehittämisen osuus kokonaisrahoituksesta oli 40 % koko hankekannasta ja 79 % kehittämishankkeista.

Rahoitettujen kehittämistoimenpiteiden ja investointien vaikutuksina länsisuomalaiset yritykset tavoittelevat 4800 uuden työpaikan syntyä. Liikevaihdon kasvutavoite on lähes 1,4 miljardia euroa, josta viennin kasvun arvioidaan olevan noin 740 miljoonaa. Hankkeiden vaikutuksien odotetaan toteutuvan kahden vuoden kuluttua hankkeiden toteuttamisesta.

Euroopan sosiaalirahaston hankkeilla tuettiin mm. lisääntynyttä digiosaamisen kehittämistarvetta

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) kautta tehtyjen sidontojen määrä oli 19,3 milj. euroa 124 hankkeeseen. Lisäksi rahoitusvarauksia ko. hankkeille tehtiin vuosille 2022–2023 14,2 milj. euroa. Ylimaakunnallisiin ESR-hankkeisiin tehtiin sidontoja 2,4 milj. euroa ja rahoitusvarauksia 1,5 milj. euroa 12 hankkeeseen.

"ESR-koulutushankkeilla tuettiin mm. kansalaisten digiosaamisvalmiuksia sekä etätyön laajenemisen synnyttämää lisääntynyttä digiosaamisen kehittämistarvetta sekä käynnistettiin hankkeita, joissa kehitetään pk-yritysten muutos- ja reagointivalmiuksia vastata tulevaisuudessa mm. koronakriisin tyyppisiin äkillisiin poikkeusoloihin", Jaakko Ryymin toteaa.

Analyysi- ja konsultointipalveluita hyödynnettiin aktiivisesti

Länsi-Suomen alueella yritykset hakivat toimintaansa aktiivisesti uusia liiketoimintamahdollisuuksia hyödyntäen tuettuja analyysi- ja konsultointipalveluita. Länsi-Suomen alueella myönnettiin analyysipalveluita 301 kpl ja konsultointipalveluita lähes 1030 kpl. Pitkäkestoisia pk-yritysten johtamisvalmennuksia on käynnistynyt 4 kappaletta kasvun, talouden ja tuottavuuden sekä markkinoinnin ja asiakkuuden johtamisen teemoista. Johtaminen nähdään meillä tärkeänä panostuskohteena kasvuyrityksissä. Konsultoinneissa näkyy panostus kasvun hallintaan ja sähköiseen markkinointiin.

Uusi rahoituskausi käynnistyy lähiaikoina

Suomen alue- ja rakennepolitiikan rahastokausi Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 ja sen uudet rahoitushaut ovat käynnistymässä lähiaikoina. Pk-yrityksille avautuu sen myötä uusia mahdollisuuksia hakea kehittämisrahoitusta mm. digitalisaation, kasvun ja kansainvälistymisen sekä vihreän talouden uuden liiketoiminnan ja osaamisen monipuoliseen kehittämiseen. Ohjelmasisältöihin ja avoimiin hakuihin voi tutustua uudistetulla rakennerahastot.fi -sivustolla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rahoitusyksikön päällikkö Jaakko Ryymin, puh. 0295 024 594
Rahoituspäällikkö Jukka Keinänen, puh. 0295 024 587


sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Nya undantagslov har beviljats för att fördriva vitkindade gäss från åkrar17.4.2024 14:10:06 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Egentliga Finland har föregående vecka beviljat 15 undantagslov för att fördriva vitkindade gäss från åkrar i syfte att förhindra allvarliga skador på gröda. Undantagsloven omfattar 54 gårdar, vilka befinner sig främst i Norra Karelen. Enligt undantagsloven får vitkindande gäss får fördrivas med oskadliggörande metoder. Under vårflytten är det förbjudet att använda högljudda fördrivningsmetoder så som smällpatroner för att trygga häckningsfreden.

Valkoposkihanhien pelloilta karkottamiseen on myönnetty uusia poikkeuslupia17.4.2024 14:10:06 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus on viime viikolla myöntänyt 15 poikkeuslupaa valkoposkihanhien karkottamiseen pelloilta vakavien viljelyvahinkojen estämiseksi. Luvat koskevat 54 tilaa, jotka sijaitsevat pääosin Pohjois-Karjalassa. Poikkeusluvilla valkoposkihanhia saa karkottaa niitä vahingoittamattomilla menetelmillä. Kevätmuuttokaudella kovaäänisten karkotuskeinojen kuten paukkupatruunoiden käyttö on kielletty lintujen pesimärauhan turvaamiseksi.

Genomförandet av Skärgårdshavsprogrammet påskyndas i pilotområden16.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Avrinningsområdena till Aura å och Pemar å samt Kimitoön med omgivande havsområden har valts som pilotområden för Skärgårdshavsprogrammet. Syftet med Skärgårdshavsprogrammet är att minska näringsbelastningen på Skärgårdshavet och få bort jordbruket i Skärgårdshavets avrinningsområde från listan över de värsta belastningskällorna för Östersjön, som upprätthålls av kommissionen för skydd av Östersjöns marina miljö.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye