Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Kehittämissuunnittelu valtateille 4 ja 8 välillä Haaransilta – Lapinkangas on käynnistynyt

Jaa
Valtatie 8, Liminka.
Valtatie 8, Liminka.

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on käynnistänyt kehittämissuunnitelman laatimisen valtatielle 4 ja valtatielle 8 Haaransillan ja Lapinkankaan välille Limingassa. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Limingan kunnan ja Väyläviraston kanssa.

Hankkeen tavoitteena on laatia teille suunnitelma toimenpiteistä, joilla parannetaan teitä ja varmistetaan niiden toimivuus ja turvallisuus myös tulevaisuudessa.

Suunnittelualue alkaa valtatieltä 4 Haaransillan eritasoliittymästä ja päättyy valtatielle 8 nykyisten ohituskaistojen alkamiskohtaan. Suunnittelualueen pituus on noin kymmenen kilometriä

Kehittämissuunnitelman laatiminen on aloitettu vuoden 2023 alussa. Tulevana syksynä järjestetään Limingassa avoin yleisötilaisuus, jossa esitellään suunnitelmaluonnoksia. Tavoitteena on, että suunnitelma valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, hankevastaava Marjo Paavola, p. 0295 038 348, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Limingan kunta, tekninen johtaja Simo Pöllänen, p. 044 497 3701, etunimi.sukunimi@liminka.fi

Kuvat

Valtatie 8, Liminka.
Valtatie 8, Liminka.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus



Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Kuivajoen silta valtatiellä 4 Iissä otettu käyttöön puoli vuotta etuajassa – työmaaliikennejärjestelyt ja nopeusrajoitukset edelleen voimassa11.12.2025 09:57:04 EET | Tiedote

Uusi Kuivajoen silta Iissä valtatiellä 4 on otettu jo käyttöön, puoli vuotta ennen alkuperäistä aikataulua. Uusi silta parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta yhdellä Suomen tärkeimmistä pohjois-eteläsuuntaisista väylistä. Sillalle on rakennettu myös jalankulku- ja pyöräväylä, joka on nyt käytettävissä.

Hailuodontien alikulun ja pyörätien tiesuunnitelmaa Varjakan kohdalla esitellään yleisötilaisuudessa 18.12.10.12.2025 09:52:36 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 816 Ouluun Varjakan kohdalle. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Tiesuunnitelmassa maantielle 816 (Hailuodontie) suunnitellaan jalankulku- ja pyörätie alkaen Keskipiirintien liittymästä ja päättyen n. 400 metriä Varjakan liittymän itäpuolelle, josta suunnitellaan yhteys Muikuntielle. Lisäksi nykyinen Varjakantien jalankulku- ja pyörätie suunnitellaan jatkettavaksi Keskipiirintien liittymään saakka. Maantielle 816 suunnitellaan myös alikulku koulun kohdalle ja jalankulku- ja pyörätieyhteys Kaivosojantieltä koululle sekä pysäkkijärjestelyt maantielle alikulun yhteyteen. Hankkeen tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden, liikenteen toimivuuden ja sujuvuuden parantaminen sekä kestävien liikkumismuotojen kehittäminen. Hankkeesta järjestetään vuorovaikutustilaisuus Salonpään ko

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye