Jamkicks Oy

Kehittävää ruutuaikaa musisoinnin parissa – uusi sovellus tuo muskarin jokaisen lapsen ulottuville

Jaa

Lasten ruutuaika on kasvanut merkittävästi viime vuosina digitalisaation vuoksi. Kännykän, tabletin tai television ääressä vietetyn ajan ei kuitenkaan tarvitse olla vain silkkaa ajanvietettä. Ruutuajan voi käyttää myös hyödyllisesti sukeltamalla Jamkids Musiikkikoulun upouuteen Musiikkimaailma-sovellukseen.

Jamkids Musiikkimaailma on uunituore sovellus, joka tarjoaa pedagogista ja musiikillista sisältöä perheen pienimmille, alle kouluikäisille lapsille. Ole kuulolla torstaina 25.11. klo 12, kun musiikinoppimissovelluksen esittelyvideo julkaistaan Jamkidsin YouTube-kanavalla.

Musiikkikoulut Jamkids ja Demo muodostavat Suomen suurimman musiikkikouluketju Jamkicks Oy:n. Yhtiön toimitusjohtaja Heli Miinin kertoo, että Jamkidsin sovellus antaa jokaiselle lapselle ja perheelle mahdollisuuden päästä laadukkaan musiikkikasvatuksen ja musiikin ilon piiriin.

– Nykymaailma tarjoaa rajattomasti digitaalista viihdettä yhä nuoremmille lapsille. Me taas haluamme omalla palvelullamme tarjota kehittävän, hyödyllisen ja hauskan vaihtoehdon, joka tukee lapsen omaa tekemistä ja luovuutta, Miinin kuvailee.

Koska sovellus on tehty lasten ehdoilla, se tarjoaa lapselle turvallisen ja mielekkään hetken musisoida. Lisäksi lapsen on helppo käyttää sovellusta myös yksinään. Jamkids Musiikkimaailma on ollut monen vanhemman pelastus etenkin etätyöarjessa. Vanhemman ei siis tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa jättäessään lapsen opettavaisen sovelluksen pariin.

– Digitalisaation ansiosta musiikinoppimissovellus on nyt jokaisen käden ulottuvilla. Muskari voi tulla kotiin minne vain – se tavoittaa lapset niin pienimmillä pitäjillä kuin ulkomaillakin, Miinin toteaa.

Virtuaalimaailmaan sukeltava pedagoginen polku tempaisee mukaansa

Jamkids Musiikkimaailma -sovellus on nykyaikainen yhdistelmä teknologiaa ja käytännön tekemistä. Sovelluksessa hyödynnetään opettavaisia pelejä sekä innostavia visuaalisia elementtejä. Lapsi pääsee seikkailemaan muun muassa veden alla, rannalla, laivassa ja kaupungissa Jamkidsin omien hauskojen hahmojen kanssa.

Sovellusta kehittänyt ja sen sisällöstä vastaava Jamkidsin rehtori Kati Nieminen kertoo, että sovellus sisältää Jamkidsin omien musiikkikasvatuksen ammattilaisten suunnittelemia hauskoja muskarijaksoja ja opettavaisia minipelejä. Jokainen teema sisältää neljä jaksoa, joiden aikana harjoitellaan musiikin perusteita mukaansatempaavalla otteella.

– Pääasia on, että lapsi pääsee soittamaan, laulamaan, liikkumaan sekä toteuttamaan itseään musiikin keinoin kotona – aivan kuten paikan päällä muskarissakin. Värikäs visuaalisuus tukee tarinallisuutta, elämyksellisyyttä ja taitojen oppimista lasta innostavalla tavalla, Nieminen sanoo.

Koska tutkimusten mukaan musiikin oppiminen tukee muun muassa lapsen kielellistä, motorista ja kognitiivista kehitystä, myös sovellukseen on rakennettu pedagoginen polku musiikin ja muiden uusien taitojen oppimiselle.

– Joku lapsi voi vain katsoa sovelluksen jaksoja haltioituneena ja toinen osallistua musisointiin aktiivisesti kattilan kansia rummuttamalla. Silti jokainen lapsi oppii aina jotakin uutta. Lasten ruutuaika voi siis olla hyödyllistä, kunhan sovellus on oikeanlainen, Heli Miinin vakuuttaa.

Lue lisää Jamkids Musiikkimaailma -sovelluksesta sekä Jamkids Musiikkikoulusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Nelli Leppänen
Mandariinimedia
nelli@mandariinimedia.fi
040 743 9782

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.