Kehittyvät kansainväliset ja kotimaiset myyntikanavat auttavat maaseudun matkailuyrityksiä löytämään lisää asiakkaita ja lisäämään myyntiään
7.9.2019 09:00:00 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Uutinen

- Matkailun kaupankäyntimaisema muuttuu tällä hetkellä nopealla vauhdilla. Suomi matkailun kohdemaana on jo useamman vuoden ollut kansainvälisessä valokeilassa puhtaan luontonsa, turvallisuutensa ja edistyksellisyytensä siivittämänä. Kerätty huomio on luonnollisesti saanut lukuisat matkailun myyntikanavat, niin lokaalisti kuin globaalisti, miettimään keinoja, jolla ne pystyisivät ottamaan osansa kasvavasta kasasta euroja, kertoo Johku-konseptin ja työkalun kehittänyt Sami Hänninen.
Tämä luonnollisesti on nostanut kaikki suomalaiset matkailupalveluntarjoajat keskiöön, sillä ilman alkutuottajaa myyntikanavilla ei ole myytävää näitä kanavia käyttäville asiakasvirroille.
- Samalla kun myyntikanavien määrä kasvaa hurjalla vauhdilla, kaupankäyntiteknologia ottaa harppauksia eteenpäin. Vielä toissapäivänä pelkkä varausjärjestelmä oli modernia. Eilen yksittäisiin myyntikanaviin kytkeytyminen oli kova juttu. Tänään mennään jo saumattomassa monikanavaisuudessa hyperlokaalista hyperglobaaliin sekä automatisoidaan koko polku ensikontaktista tilinpäätökseen, Hänninen jatkaa
Huomisella onkin jo monet kasvot ja huomisen menestyjät ovat niitä, jotka tänään ovat huolehtineet siitä, että heillä on käytössään parhaimmat muuttuvaan toimintaympäristöön suunnitellut ja jatkuvasti kehittyvät työkalut.
Matkailuyrittäjän mahdollisuudet ottaa digitaalinen näkyvyys ja myynti haltuun
Matkailuyrittäjän on tarpeen arvioida tasaisin väliajoin ja riittävän usein omia myyntikanaviaan, ja mahdollisesti tältä pohjalta uudistua ja tehdä uusia siirtoja. Liiketoiminnan kehittämisen kannalta on olennaista tietää, mistä kanavista yrityksen uudet, potentiaaliset ja nykyiset asiakkaat tulevat yrityksen asiakkaiksi.
- Jollei yrityksesi palvelut ole näkyvillä ja varattavissa sähköisten kanavien kautta, yrityksesi ei käytännössä ole olemassa tämän päivän asiakkaille. Tietoa ja palveluja haetaan internetistä ja ani harva asiakas enää tarttuu puhelimeen kysyäkseen lisätietoja tai varatakseen palvelua. Sähköiset kanavat ovat työkaluja, jotka helpottavat yrittäjän arkea ja vapauttavat aikaa perinteisestä puhelintyöstä ja markkinoinnista muuhun, toteaa matkailuyrittäjä Saila Valkeaniemi Sastamalasta.
- Sähköiset kanavat mahdollistavat asiakkaille nopeaa palvelua 24/7. Erilaiset varauskanavat myös panostavat markkinointiin aivan erilaisilla resursseilla, millä pienellä yrityksellä olisi varaa. Kannattaa olla siis mukana siellä, missä asiakkaasi ostavat palveluja, sähköisissä kanavissa, Valkeaniemi jatkaa.
Ideoita reppuun Matka Maalle – Sähköiset myyntikanavat tapahtumasta
Digitaaliseen näkyvyyteen ja sähköisiin myyntikanaviin paneudutaan toista kertaa maaseudun matkailuyrittäjille ja -toimijoille järjestettävässä Matka maalle -tapahtumassa. Valtakunnallisesti maaseutumatkailua edistävä Lomalaidun ry järjestää yhteistyössä Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n, Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK:n sekä satakuntalaisten ja pirkanmaalaisten matkailuyhdistysten ja -toimijoiden kanssa tämän valtakunnallisen maaseutumatkailuyritysten ja -toimijoiden oman tapahtuman. Tapahtuma pidetään Satakunnan ammattikorkeakoulun kampuksella Huittisissa tiistaina 17.9.
Tänä vuonna Matka maalle -tapahtuma keskittyy sähköiseen matkamyyntiin. Luvassa on inspiroivia puheenvuoroja ja yrittäjien kokemuksia sähköisistä myyntikanavista, kuten AirBnB, Johku ja Bokun. Erilaiset alustat ja kanavat esittäytyvät klinikoilla, joiden yhteyteen on varattu aikaa myös yrittäjien kysymyksille. Yrittäjä pääsee arvioimaan oman yrityksensä toimintaan parhaiten sopivia alustoja ja saa konkreettista tietoa niiden käytöstä käytännössä. Mukana klinikoilla ovat Johku, Sportum, Venuu.fi, Bokun, Doerz ja Joiku booking.
Päivän päättää inspiroivasti myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies, puhuva pää Pasi Rautio. Pasi kertoo esimerkiksi siitä, miten itse myyntityö muuttuu jatkuvasti tekniikan kehittyessä – mutta tietyt periaatteet pysyvät samoina.
Toivotamme matkailuyrittäjät ja kehittäjät kuulolle ja osallistumaan Matka maalle -tapahtumaan saamaan tuoreita ja eurojenarvoisia ideoita ja vinkkejä siitä, miten kasvattaa oman yrityksen myyntiä.
Matkailuyritysten sähköiset myyntikanavat ti 17.9.2019 klo 8.30-17.00
Paikka: SAMK, Huittinen, Risto Ryti sali (Risto Rytin katu 70)
Maaseutumatkailuyrittäjät ja maaseudun matkailun toimijat eri tasoilta voivat ilmoittautua mukaan tiistaihin 10.9.2019 mennessä linkistä: https://www.lyyti.in/Matkamaalle_19
Lisätietoja:
Kimmo Aalto
Toiminnanjohtaja
Lomalaidun ry
p. 040 179 1618
Sami Hänninen
CEO
Johku/ Aptual Commerce Oy
sami@johku.com
Puh. 040 721 7717
Saila Valkeaniemi
Matkailuyrittäjä, Liekoranta, Sastamala
Puheenjohtaja, Pirkanmaan Matkailu ry, Varapuheenjohtaja, Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry
saila.valkeaniemi@liekoranta.fi
p. 050 309 1660
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrietta Dahlmanviestintäassistentti
Puh:0409209877henrietta.dahlman@mtk.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK vetoaa metsästäjiin: ASF-tartuntavyöhykkeeltä jahteihin lähdettäessä tärkeää huolehtia, ettei virusta levitetä uusille alueille25.9.2026 14:01:33 EEST | Tiedote
MTK muistuttaa metsästäjiä erityisestä huolellisuudesta afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisen estämiseksi metsästyskauden aikana. Erityisen tärkeää on, että Kaakkois-Suomen ASF-tartuntavyöhykkeeltä tai sen lähialueelta muualle Suomeen metsästämään matkustavat puhdistavat ja desinfioivat huolellisesti metsästysvarusteensa. Virus voi levitä maaperän, mudan ja muun orgaanisen aineksen mukana ihmisten, varusteiden ja kaluston välityksellä.
Alueellinen tieverkko rapautuu – MTK varoittaa kasvun ja investointien pullonkaulasta25.9.2026 09:51:16 EEST | Tiedote
Suomen tieverkosta 96 prosenttia koostuu seutu-, yhdys- ja yksityisteistä. Niiden heikkenevä kunto uhkaa maaseudun yritystoimintaa, kotimaista ruoantuotantoa, metsätaloutta, huoltovarmuutta ja vihreän siirtymän investointeja. MTK vaatii alueelliselle tieverkolle pitkäjänteistä rahoitusohjelmaa, jolla korjausvelan kasvu saadaan pysäytettyä.
Omena kuuluu myös pääruokaan: kotimaisen omenan satokausi on huipussaan24.9.2026 13:06:16 EEST | Tiedote
Omenaviikkoa vietetään 28.9.–4.10. Kotimainen omena on nyt parhaimmillaan, ja se sopii paljon muuhunkin kuin piirakkaan. Omena on raikas pari possulle ja kalkkunalle, antaa kastikkeeseen makeutta ja happamuutta, ja sen voi useimmiten käyttää kuorineen.
Villisikahavaintojen uusi verkkopalvelu tukee afrikkalaisen sikaruton torjuntaa24.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Suomen Sikayrittäjät ry, Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen Metsästäjäliiton Kymen piiri ovat avanneet valtakunnallisen villisikahavaintojen verkkopalvelun. Palvelun tarkoituksena on nopeuttaa villisikahavaintojen välittymistä metsästäjille ja tukea villisikakannan tehokasta hallintaa tilanteessa, jossa afrikkalainen sikarutto (ASF) on levinnyt Suomeen.
MTK ja SLC pyytävät KKV:tä selvittämään S-ryhmän ketjuyhteistyön kielteisiä vaikutuksia kilpailuun24.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tuottajajärjestöt MTK ja SLC ovat jättäneet Kilpailu- ja kuluttajavirastolle päivittäistavarakaupan suurinta toimijaa S-ryhmää koskevan toimenpidepyynnön. Sen perusteena on S-ryhmän epäilty kilpailulain vastainen menettely, jolla itsenäisten alueosuuskauppojen välinen kilpailu on poistettu ja joka on vahvistanut S-ryhmän ostajavoimaa päivittäistavaroiden hankintamarkkinoilla kilpailulle haitallisella tavalla. Menettely heikentää sekä kuluttajien että tavarantoimittajien asemaa markkinoilla, järjestöt katsovat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


