Kehityspoliittisen toimikunnan arvioraportti: Nyt tarvitaan hallituskaudet ylittävä globaalin vastuun malli
9.5.2019 09:00:00 EEST | Kehityspoliittinen toimikunta | Tiedote
KPT käy tänään julkistetussa arvioraportissaan (Suomen kehityspolitiikan tila 2019: Globaalia vastuuta yli hallituskausien ja hallintorajojen) läpi erilaisia vaihtoehtoja nykyistä pitkäjänteisemmän ja tuloksellisemman kehityspolitiikan perustaksi.
”Tekemämme analyysin perusteella ehdotamme globaalin vastuun mallia, johon kirjataan hallituskaudelta toiselle siirtyvät kehityspolitiikan keskeiset elementit. Niitä ovat esimerkiksi tavoitteet, painopisteet ja rahoituksen taso. Lisäksi humanitaarinen apu tulee saada entistä saumattomammin mukaan”, KPT:n puheenjohtaja Aila Paloniemi sanoo.
KPT:n mielestä pitkäjänteinen linjaus auttaisi Suomea täyttämään YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman (Agenda2030) sitoumuksia paremmin kuin yhden hallituskauden kestävät irralliset ohjelmat. Ne ovat johtaneet kehitysyhteistyön tempoilevuuteen ja rajallisten resurssien hajaantumiseen.
Jatkuvuutta korostava globaalin vastuun malli terävöittäisi myös kehityspolitiikan roolia kestävän kehityksen kansallisessa toimeenpanossa. Lisäksi se kannustaisi monialaiseen yhteistyöhön yli hallinto- ja toimijarajojen.
”Jatkuvuuden ohella tarvitaan johdonmukaisuutta. Kehityspoliittiset linjaukset ovat ohjanneet tähän saakka vain kehitysyhteistyötä. Myös muiden politiikka-alojen ja toimijoiden roolia tulee kirkastaa ja vakiinnuttaa osaksi globaalin vastuun politiikkaa”, toteaa KPT:n 1. varapuheenjohtaja Hanna Sarkkinen (vas).
KPT:n mielestä on tärkeää, että kehityspolitiikan pitkän aikavälin perusta ja päivitykset laaditaan mahdollisimman avoimesti ja käsitellään eduskunnassa. Lisäksi globaalin vastuun malliin tulee sisällyttää selkeä suunnitelma kehitysyhteistyövarojen nostamiseksi YK:n suosittamalle tasolle. ”Mielestämme 0,7 prosentin osuus bruttokansantulosta on saavutettava viimeistään kahden seuraavan hallituskauden aikana”, KPT:n 2. varapuheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok), sanoo.
Lisätietoja: KPT:n puheenjohtaja Aila Paloniemi, puh. 050 511 30 67, paloniemi.aila@gmail.com ja KPT:n pääsihteeri Marikki Stocchetti, puh. 050 525 8649, marikki.stocchetti@formin.fi
Kehityspoliittinen toimikunta on ainoa systemaattisesti ja laaja-alaisesti Suomen kehitysyhteistyötä sekä -politiikkaa seuraava ja arvioiva taho. Valtioneuvosto asettaa toimikunnan hallituskausittain. Sen jäsenistö koostuu eduskuntapuolueista, etu- ja kansalaisjärjestöistä sekä UniPID- verkoston yliopistoista.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kehityspoliittinen toimikunta
Development Policy Committee’s discussion paper: Businesses need stronger incentives and fewer obstacles in development financing25.2.2026 09:04:40 EET | Press release
Finnish businesses are well‑positioned to produce sustainable development solutions for developing countries while at the same time identifying new growth markets. However, it is essential to increase incentives and reduce obstacles to participation, particularly for small and medium‑sized enterprises.
Utvecklingspolitiska kommissionen: Företagen behöver fler incitament och färre hinder för att kunna få bättre tillträde till tillväxtmarknader25.2.2026 09:03:51 EET | Pressmeddelande
Finländska företag har kapacitet och kompetens att ta fram lösningar som främjar hållbar utveckling i utvecklingsländer. På samma gång kan de också hitta nya tillväxtmarknader. I synnerhet små och medelstora företag behöver dock fler stimulansåtgärder och sänkta handelshinder för kunna ta del av marknaden.
Kehityspoliittisen toimikunnan keskustelupaperi: Yritykset tarvitsevat kehittyville markkinoille lisää kannustimia ja esteiden purkua25.2.2026 09:02:48 EET | Tiedote
Suomalaiset yritykset voivat tuottaa kehittyviin maihin kestävää kehitystä edistäviä ratkaisuja ja löytää samalla itselleen uusia kasvumarkkinoita. Etenkin pk-yritykset tarvitsevat tähän kuitenkin lisää kannustimia ja osallistumista vaikeuttavien esteiden madaltamista. Näin todetaan Kehityspoliittisen toimikunnan teettämässä Kehitysrahoituksen kannustimia ja kompastuskiviä -keskustelupaperissa.
Finnish MPs visit Zambia8.12.2025 15:33:41 EET | Press release
A delegation of Finnish Members of Parliament from the Development Policy Committee visited Zambia on 22–28 November to discuss with the country’s political leadership the development of cooperation between Finland and Zambia and to learn about topical development issues in the country.
Finländska riksdagsledamöter besökte Zambia8.12.2025 15:33:21 EET | Pressmeddelande
En delegation från Utvecklingspolitiska kommissionen som bestod riksdagsledamöter besökte Zambia den 22–28 november för att diskutera utvecklandet av samarbetet mellan länderna med landets politiska ledning och bekanta sig med aktuella utvecklingsfrågor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
