Keilaniemen rantaan tulossa viihtyisä puisto ja näyttäviä tornitaloja

Keilarannan asemakaava on osa Keilaniemen laajempaa kehittämistä. Alueesta kaavaillaan paitsi kansainvälisen tason yritys-, tutkimus- ja innovaatiokeskittymää, myös viihtyisää asuinaluetta. Keilaniemi sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien päässä metroaseman ja Raide-Jokerin kupeessa.
"Rakentumassa on monimuotoinen kaupunginosa, jonne nousee paljon asuntoja, työpaikkoja ja palveluita. On tärkeää, että korkeiden rakennusten vastapainoksi teemme ihmisen mittakaavaan sopivaa, vehreää kaupunkiympäristöä.Tulevaisuuden Keilaniemi tarjoaa viihtyisää ja tehokasta kaupunkiasumista meren, julkisen liikenteen ja palveluiden äärellä", Suur-Tapiolan aluearkkitehti Sampo Sikiö kuvailee.
Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Keilarannan kaavaehdotusta kokouksessaan 26.4.2023. Mikäli lautakunta hyväksyy kaavaehdotuksen nähtäville, tulee se asukkaiden kommentoitavaksi 15.5.–14.6.2023.
Uusi puisto monipuolistaa alueen luontoa ja virkistyskäyttöä
Uusi Keilarannanpuisto palvelee paitsi alueen asukkaita ja työssäkävijöitä, myös kaikkia Rantaraitin käyttäjiä. Puisto sijoittuu uuden, meritäytön päälle syntyvän korttelin eteläreunaan.
"Kaavassa on määritelty, että rantarakentaminen tehdään luonnon monimuotoisuutta vahvistaen. Se voi tarkoittaa esimerkiksi, että rantaa porrastamalla syntyyuusia kasvupaikkoja kasveille ja eliöille. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten kaavoituksella voidaan lisätä ja vahvistaa kaupunkiluontoa", kiteyttää kaavan maisema-arkkitehti Jenny Asanti.
Puiston näyttävin osa tulee olemaan Keilarannanaukio, jonka keskelle on suunniteltu taiteen ja maisema-arkkitehtuurin muodostama kokonaisteos. Valovirran katutilan keskelle taas on varattu tilaa kasvillisuuden muodostamille ”viherhuoneille”. Niitä pitkin voi kulkea mukavasti tuulelta ja paahteelta suojassa.Jalankulun ja pyöräilyn pääreitit kulkevat katutilan reunoilla.
Tornitaloihin asuntoja, hotelli, kongressikeskus ja toimistoja
Julkisen Keilarannanpuiston lisäksi kaavaehdotus sisältää viisi tornitaloa. Korkein niistä on 34-kerroksinen hotelli- ja kongressikeskus, jonka yhteyteen on tulossa kahdeksankerroksinen toimistorakennus. Asuinkerrostaloiksi suunnitellut tornitalot ovat 24- ja 17-kerroksisia. Toimistorakennukset ovat 20- ja 14-kerroksisia.
Jos Keilarannan kaava toteutuu, se tuo alueelle jopa 90 000 kerrosneliömetriä lisää rakentamista. Tarvittavat uudet pysäköintipaikat sijoitetaan tulevaan kalliopysäköintilaitokseen.
Hotelli- ja kongressikeskuksen suunnitelmien takana on norjalainen AB Invest AS. Asuin- ja toimistorakennuksissa toimijoina ovat Skanska sekä eQ Varainhoito Oy. Tällä hetkellä suunnittelualueella sijaitsee kolme vanhempaa toimistorakennusta, joista yhdessä on myös päiväkoti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias Kalliokaavoitusinsinööri (kaavan valmistelija), asemakaavoitus
Puh:+358 43 8254590matias.L.kallio@espoo.fiAntti MäkinenSuur-Tapiolan alueen projektinjohtajaKaupunkiympäristön esikunta
Puh:+358 50 5931339antti.o.makinen@espoo.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote toukokuu 20257.5.2025 16:58:57 EEST | Tiedote
Toimintaympäristön tila Espoossa 2025 -tietopaketti on julkaistu espoo.fi-sivuilla. Espoon väkiluku oli maaliskuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 322 180. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähestyy korona-ajan huippua.
Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande
Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.
Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote
Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.
Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release
Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme