Osuuskauppa PeeÄssä

Keilankannan S-market uudistuu asiakastoiveiden mukaisesti

3.3.2023 10:02:48 EET | Osuuskauppa PeeÄssä | Uutinen

Jaa
S-market Keilankannan uudistaminen aloitetaan maaliskuussa 2023. Uudistettu myymälä tulee tarjoamaan entistä laajemman päivittäistavaravalikoiman. Palveluita parannetaan nykyaikaisilla S-marketin konseptiratkaisuilla.

Osuvaa valikoimaa toiveiden mukaan

Tuotevalikoimassa on otettu huomioon alueen asiakasomistajien valikoimatoiveet ja näin uudistuvat myymälät tarjoavat entistä osuvamman päivittäistavaravalikoiman.

Energiatehokkaampi ja ympäristöystävällisempi myymälä

- Uudistettu myymälä on valmistuttuaan energia- ja ympäristötehokas nykyaikainen ruokakauppa, jossa ostamisen helppouteen on kiinnitetty paljon huomiota. Hiilidioksidi-kylmälaitokset, ovelliset kyl-mäkalusteet, ja ledivalaistukset ovat esimerkkejä ympäristöystävällisistä ratkaisuista, joihin myymä-läuudistuksessa tehdään, kuvailee marketkaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen.

Myymälän kokonaisenergiansäästö verrattuna entiseen S-marketiin on noin 20 prosenttia.

Nykyaikaisempi ilme

Uudistamisen myötä Saaristokaupungin ihmiset saavat uuden ilmeen mukaisen, raikkaan skandinaavisen oman kaupan.

- Myymälän ilme tulee olemaan avara ja nykyaikainen. Uudessa myymälässä raikas yleisilme ja uudistettu värimaailma. Uusi värimaailma noudattelee hillittyä linjaa, toteaa Jouni.

Uudet upeat puitteet auttavat meitä matkallamme kohti Parhaan Elämän Edelläkävijyyttä Savossa. ”, S-marketpäällikkö Jenni Häkkinen kertoo tyytyväisenä.

S-marketien konseptiuudistus

S-marketeissa kautta maan on käynnissä laaja konseptimuutos, jossa myymälät viritetään huippuviree-seen esillepanon ja valikoimien kautta. Hedelmä- ja vihannesosastot, leipomotuotteet ja panimojuomat nousevat nykyistä merkittävämpään rooliin. Myymälämiljööt muuttuvat väljemmiksi, valoisammiksi ja modernimmaksi. Uuden S-market-konseptin mukaisesti myymälöiden värimaailmat muuttuivat hillityn raikkaiksi ja samalla valikoimat päivitettiin vastaamaan entistä paremmin paikallista kysyntää sekä asiakkaiden toiveita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa PeeÄssä
Osuuskauppa PeeÄssä
Savilahdentie 10
70700 Kuopio

http://peeassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Osuuskauppa PeeÄssän kiinteistökauppa mahdollistaa Vesannon keskustan maa-alueen puhdistamisen16.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut Vesannon keskustassa osoitteessa Keskustie 14 sijaitsevan kiinteistön Metsäkipinä Oy:ltä. Maa-alueen pinta ala on 1 817 m2 ja sillä sijaitsee vuonna 1959 valmistunut rakennus, jossa toimii tällä hetkellä mm. kahvila ja suoramyyntipiste Vestori. Kiinteistökauppa on osa pilaantuneiden maa-ainesten puhdistamiseen liittyvää kokonaisratkaisua. Kiinteistössä on aiempina vuosikymmeninä harjoitettu huoltamoliiketoimintaa, jonka seurauksena alueen maa-aineksia on pilaantunut. Pilaantuneita maa-aineksia on kulkeutunut nykyisen rakennuksen alle. Alueella on tehty perusteelliset tutkimukset ja erilaisia ratkaisuja on ympäristö- ja rakennusasiantuntijoiden avulla kartoitettu. Selvitysten lopputuloksena on varmistunut, ettei pilaantuneita maa-aineksia pystytä poistamaan rakennuksen alta ilman sen purkamista. – Ihmiset ovat aikanaan toimineet parhaan tietämyksensä ja oman aikansa määräysten mukaisesti – ajat ovat olleet silloin toiset. Osuuskauppa PeeÄssän juuret ovat 1

Prisma Kuopion kiinteistön pysäköintijärjestelyt uudistuvat – vain pysäköintikiekko riittää24.9.2026 14:03:32 EEST | Tiedote

Kuopion Prismassa on kuultu asiakkaiden toiveita ja Prisma Kuopion kiinteistön asiakaspysäköinnissä sekä ulkoalueella että parkkihallissa otetaan käyttöön 3 tunnin ilmainen pysäköinti pysäköintikiekolla. Toimintamalli astuu voimaan 25.9.2026 alkaen. – Muutoksella vastaamme asiakkaiden toiveeseen pystyä käyttämään vain pysäköintikiekkoa asioidessaan Prismassa. Viimeiset neljä vuotta käytössä ollut kamerakäyttöinen valvonta poistuu käytöstä, Prismajohtaja Heli Wilska kertoo. Läheisen kampusalueen kehittyminen 2020-luvulla lisäsi paikoituksen tarvetta Savilahden alueella ja kaikille asiakkaille ei enää riittänyt paikkoja. Asiakkailta saatu palaute parkkipaikkojen riittämättömyydestä johti kamerajärjestelmän käyttöönottoon vuonna 2022. – Nyt testataan yhdessä asiakkaiden kanssa vanhaan malliin palaamista. Tavoitteemme on löytää Prisma kiinteistössä asioiville asiakkaille paras mahdollinen toimintatapa pysäköinnin suhteen. Toivomme asiakkailtamme avointa ja rehellistä palautetta muutoksesta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye