Kela ja Kirjastopalvelu auttavat Ukrainan lapsia
Kela hankkii joka vuosi jonkin verran ylimääräisiä äitiyspakkauksen tuotteita mahdollisten reklamaatioiden varalta. Kela lahjoittaa nämä tuotteet Ukrainaan. Äitiyspakkausten toimittamisesta Suomessa vastaa jakelija Suomen kirjastopalvelu Oy:n, joka toimittaa tuotteet eteenpäin.
Äitiyspakkauksen reklamaatioita varten varatut tuotteet toimitetaan ukrainalaisiin synnytyssairaaloihin ja orpokoteihin, missä niille on suurin tarve. Useammalta vuodelta kertyneiden tuotteiden joukossa on muun muassa vaatteita, kuten paitoja, housuja ja ulkohaalareita, erilaisia hoitotarvikkeita sekä leluja vastasyntyneille ja pienille lapsille. Kaikki Ukrainaan toimitettavat tuotteet ovat uusia ja virheettömiä.
Äitiyspakkaukseen tuotteita toimittaneet yritykset voivat halutessaan noutaa tuotteet takaisin reklamaatioajan päätyttyä tai vaihtoehtoisesti luovuttaa ne Kelalle lahjoitettavaksi eteenpäin.
Tuotteet tärkeään käyttöön
Kelalle on tärkeää hankintojen vastuullisuus.
– Vastuullisuustyö ei lopu tuotteiden hankintaan, vaan on tärkeää, että vastuullisuus on tavoitteena myös myöhemmin. On hienoa, että tuotteet voidaan lahjoittaa niitä tarvitseville, kertoo äitiyspakkauksen sisällöstä vastaava suunnittelija Veera Petäjä Kelasta.
– Haluamme olla osaltamme auttamassa ukrainalaisten lasten vaikeaa tilannetta. Olemme kiitollisia Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:lle avun huolehtimisesta Ukrainaan sitä tarvitseville, toteaa Kirjastopalvelun toimitusjohtaja Katriina Jaakkola.
Viime vuosien aikana pakkauksista jääneitä reklamaatiovaroja on varastoitu Kirjastopalvelun logistiikkakumppanin Porvoon Kirjakeskuksen tiloihin, josta ne toimitetaan nyt eteenpäin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle
Kela, suunnittelija, äitiyspakkaus, Veera Petäjä, veera.petaja@kela.fi, puh. 050 341 0479
Suomen kirjastopalvelu Oy, toimitusjohtaja Katriina Jaakkola, katriina.jaakkola@kirjastopalvelu.fi, puh. 050 371 7177
Tietoja julkaisijasta
Suomen kirjastopalvelu Oy on Suomen monipuolisin kirjastomateriaalien, -palveluiden ja kalusteiden toimittaja. Yhtiö välittää myös peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten oppimateriaaleja kunnille. Kirjastopalvelun osana toimii kirjakustantamo Avain.
Suomen Kirjastoseura omistaa Kirjastopalvelusta 10 prosenttia. Kirjastopalvelu on osa Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kirjastopalvelu Oy
Kirjastojen suosikkikaluste muuttuu nyt tarpeen mukaan17.4.2023 10:15:14 EEST | Tiedote
Suomen kirjastopalvelu Oy:n Kalusteet tuo kirjastoihin uuden, kääntyvän kirjavaunun suosittujen ja pitkään markkinoilla olleiden kirjavaunujen rinnalle.
Kirjastopalvelu välittää Paramountin elokuvat kirjastoille13.3.2023 11:23:16 EET | Tiedote
Suomen kirjastopalvelu Oy on sopinut Paramount Pictures -yhtiön kanssa elokuvien kirjastojakelusta. Sopimus kasvattaa yhtiön tarjontaa laajalla valikoimalla laadukkaita elokuvia.
Kirjastopalvelu tarjoaa täsmäkoulutusta kirjastoille13.2.2023 10:37:36 EET | Tiedote
Suomen kirjastopalvelu Oy:n koulutuskanava KP Koulutus tarjoaa täsmäkoulutusta kirjastoammattilaisille. Vuoden maksuttomassa käytössä ollut koulutuskanava on saanut hyvän vastaanoton. Palvelun muuttuessa maksulliseksi, halutaan sitä kehittää entistä laadukkaammaksi.
Siina Vieri Kirjastopalvelun kehittämispäälliköksi14.11.2022 13:43:39 EET | Tiedote
FM Siina Vieri on nimetty Suomen kirjastopalvelu Oy:n kehittämispäälliköksi. Vieri aloittaa työn tammikuussa 2023 ja vastaa tehtävässään toimitusjohtaja Katriina Jaakkolalle. Tehtävä on yhtiössä uusi.
TIEDOTE: Kirjastopalvelu jatkaa ostotukikirjojen välittäjänä1.6.2022 11:42:09 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö on valinnut Suomen kirjastopalvelu Oy:n vastaamaan vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotukikirjojen tilausten vastaanottamisesta ja kirjojen välittämisestä eteenpäin kirjastoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme