Suomen Hammaslääkäriliitto ry

Kela-korvauksilla turvataan suun terveydenhuollon palveluja

Jaa

Suomalaisten suunterveyden hoitovelka kasvoi koronapandemian aikana noin 1,3 miljoonalla potilaskäynnillä. Suun terveydenhuollon resurssien puute näkyy kaikkialla maassa sekä potilaiden vaikeutena päästä hoitoon että hoitojen pitkittymisenä. Haastavassa tilanteessa Kela-korvausten lakkauttaminen olisi Hammaslääkäriliiton mielestä kestämätöntä.

Selkeänä ongelmana on suun terveydenhuollon palvelujen aliresursointi. Julkista suun terveydenhuoltoa ei alun perinkään ole mitoitettu kaikkien suomalaisten hoitoon. Siksi tuki yksityiseen suun terveydenhuoltoon on perusteltua ja välttämätöntä. Yksityisen suun terveydenhuollon Kela-korvaukset ovat toimiva järjestelmä, joka tulee säilyttää ja jota tulee kehittää myös jatkossa, todetaan liiton lausunnossa monikanavarahoituksen purkamista valmistelleen työryhmän raportista. Lisäksi potilasvirtoja voidaan tasata nykyistä toimivammalla palvelusetelimallilla.

– Hoidon saatavuus ja potilaiden riittävän nopea hoitoon pääsy edellyttävät, että koko hammaslääkärikunnan työpanos saadaan tehokkaasti käyttöön, sanoo Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Henna Virtomaa.

Vaikka Kela-korvauksia on leikattu viime vuosina, niillä on edelleen merkitystä myös pienituloisille. Jatkossa korvauksissa voitaisiin Hammaslääkäriliiton mukaan painottaa aiempaa enemmän tutkimuksia ja suomalaisten kansanterveydellistä ongelmaa eli iensairauksia. Tämä madaltaisi kynnystä hakeutua hoitoon yksityiselle sektorille. Samalla luotaisiin kannusteita huolehtia suunterveydestä.

Vuosittain noin kolme miljoonaa suomalaista käyttää suun terveydenhuollon palveluja. Aikuisväestöstä noin puolet saa hoitoa terveyskeskuksissa ja puolet yksityisvastaanotoilla. Lisäksi noin miljoonan lapsen ja nuoren suunterveydestä huolehditaan julkisella sektorilla.

– Suun terveydenhuollossa on tällä hetkellä useita merkittäviä rakenteellisia, rahoitukseen ja hoitoon pääsyyn liittyviä ongelmia. Jatkossa palvelujärjestelmää tulee uudistaa kestävämpään ja väestön hoidontarvetta paremmin vastaavaan suuntaan, Virtomaa painottaa.  

Nyt suunniteltua monikanavarahoituksen uudistusta ei Hammaslääkäriliiton mukaan kuitenkaan pidä toteuttaa yhtä aikaa meneillään olevan sote-uudistuksen kanssa. Tarvitaan riittävän pitkä siirtymäaika, huolellinen seuranta sekä tarvittavat pilotit. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Hammaslääkäriliitto ry
Malminkatu 30
00100 Helsinki

09 622 0250http://www.hammaslaakariliitto.fi

Suomen Hammaslääkäriliitto on hammaslääkärien ja hammaslääketieteen opiskelijoiden akavalainen asiantuntija- ja edunvalvontajärjestö. Liittoon kuluu noin 7400 jäsentä eli yli 90 prosenttia ammattikunnasta. Olemme mukana kehittämässä suun terveydenhuoltoa ja edistämässä suomalaisten suunterveyttä. Liiton tehtävänä on myös vaalia hammaslääkärien eettisiä arvoja ja edistää ammattikunnan eettistä keskustelua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hammaslääkäriliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme