Asuntomessut

Kelluva koti Loviisan Kuningattarenrantaan – Asuntomessuille rakentuu vetonaula yrittäjien yhteisponnistuksena

Jaa

Asuntomessualueelle Loviisassa on päätetty rakentaa ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettu kelluva talo, Lovisea. Myyntiin tuleva, kaksikerroksinen koti rakennetaan kokonaisuudessa valmiiksi maalla ja asennetaan kesällä kelluvan kadun varteen Kuningattarenrantaan.  

Talo Lovisea sijoittuu Kuningattarenrannan kelluvan kadun varteen. Kuvitteelliseen ympäristöön sijoitettu alustava havainnekuva.
Talo Lovisea sijoittuu Kuningattarenrannan kelluvan kadun varteen. Kuvitteelliseen ympäristöön sijoitettu alustava havainnekuva.

Asuntomessuilla Loviisassa suuri yleisö pääsee näkemään ja kokemaan, mitä asuminen meren päällä voisi olla. Kuningattarenrannan alueelle kaavoitettuun kelluvan rakentamisen kortteliin on tulossa ensimmäinen ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettu kelluva talo.

Talon rakennuttaa pääosin loviisalaisista yrittäjistä ja sijoittajista koostuva Loviisan Kelluva Kuningatar Oy.

”Meidän kaikkien osakkaiden tavoite on tuoda esille Loviisaa hyvänä paikkana asua ja yrittää. Täältä löytyy vahvaa yhteishenkeä yrittäjyyden tueksi ja tämä talo tulee olemaan siitä konkreettinen esimerkki”, kertoo Loviisan Kelluva Kuningatar Oy:n hallituksen puheenjohtaja Janine Henriksson-Wiberg.

Osakeyhtiössä on mukana muun muassa talon kelluvan perustuksen toteuttava TotalPro ja talorungon valmistava Timberpoint.  

Uutta ajattelua edustava kelluvan rakentamisen alue oli yksi kantava idea, kun Loviisassa lähdettiin kaavoittamaan merellistä Kuningattarenrantaa. Maailmantilanne ja nousseet kustannukset ovat viime vuosina jarruttaneet rakennusalan intoa rohkeisiin kokeiluihin, mikä ehti hidastaa hankkeen toteuttamista.

Kelluvan Kuningattaren yrittäjäryhmä halusi mahdollistaa näyttävän vetonaulan valmistumisen Asuntomessuille Loviisaan.

”Aikataulu on tiukka, mutta haasteet on tehty voitettavaksi. Meillä on hyvät suunnitelmat, joiden perusteella voimme saada talon valmiiksi Asuntomessuille. On ollut myös ilo huomata, kuinka kannustavaa ja positiivista suhtautumista hankkeemme on saanut yhteistyökumppaneilta ja tavarantoimittajilta”, Henriksson-Wiberg sanoo.

”Rakennuttajina toimivan yrittäjäryhmän mukaantulo on erinomainen esimerkki paikallisesta rohkeudesta ja tahdonvoimasta, joka avaa uusia ovia suomalaiselle rakentamiselle. Kaupunkimme voi olla edelläkävijä kelluvassa rakentamisessa”, iloitsee Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom.

Kelluva talo kuljetetaan valmiina paikalleen

Kelluva talo on nimeltään Lovisea ja sen runko tehdään Timberpointin CLT-massiivipuuelementeistä erilliselle kelluvalle perustukselle. Valmiin rakennuksen asuinpinta-ala on 113 neliötä ja kerrosala 128 neliötä. Asuintiloja täydentää suuri terassi.

Talon ovat piirtäneet arkkitehdit Heikki Luminen ja Perttu Huhtiniemi. Se rakennetaan kokonaisuudessaan valmiiksi kuivalla maalla, minkä jälkeen kelluva talo kuljetetaan ja asennetaan Loviisan Kuningattarenrantaan sopivasti ennen Asuntomessujen alkua.

Laiturissa, johon mallitalo sijoitetaan, on tilaa yhteensä yhdeksälle kelluvalle kodille.

”Uskomme, että kelluva mallitalo tulee kiinnostamaan todella paljon Asuntomessujen yleisöä. Toivottavasti ala myös kehittyy edelleen ja kelluvia taloja nähdään tulevaisuudessa lisää”, sanoo Timberpointin toimitusjohtaja Ilkka Honkonen.

Asuntomessut on rakennusalan innovaatioiden näyttämö

Asuntomessut Loviisassa on edelläkävijäesimerkki siitä, että kelluva rakentaminen kiinnostaa Suomessa.  Hankkeita on vireillä eri puolella maata, mutta suurin osa niistä odottaa vielä toteutumistaan.  

”Asuntomessujen historian aikana tapahtumissamme on esitelty useita uusia ja myös kokeellisia rakentamisen tapoja. Haluamme kannustaa rakennusalaa rohkeaan kehitystyöhön ja tarjota alustan esitellä innovaatioita myös suurelle yleisölle”, sanoo Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio.

Pohjoinen sijainti herättää luonnollisesti kysymyksiä kelluvan rakentamisen soveltuvuudesta Suomen olosuhteisiin. Koska Suomen Asuntomessujen perustehtävä on kehittää suomalaista asumista, osuuskunta on myös tilannut objektiivisen asiantuntijaselvityksen liittyen kelluviin, pysyvään asumiseen tarkoitettuihin pientaloihin. Selvityksestä vastaa Sweco Finland Oy, ja sen tuloksista kerrotaan kesällä, osana Asuntomessujen ohjelmaa.

”Meille on tärkeää kartoittaa rakentamisen uusia mahdollisuuksia. Kelluvasta rakentamisestakin voi syntyä Suomelle vientimahdollisuuksia ja uutta liiketoimintaa” Tapio jatkaa.

Ett flytande hem till Drottningstranden i Lovisa – ett dragplåster byggs till Bostadsmässan genom gemensamma ansträngningar av företagare

Yhteyshenkilöt

Janine Henriksson-WibergLoviisan Kelluva Kuningatar Oy

Puh:050-3081801

Kuvat

Talo Lovisea sijoittuu Kuningattarenrannan kelluvan kadun varteen. Kuvitteelliseen ympäristöön sijoitettu alustava havainnekuva.
Talo Lovisea sijoittuu Kuningattarenrannan kelluvan kadun varteen. Kuvitteelliseen ympäristöön sijoitettu alustava havainnekuva.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.

Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.

Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye