Kemianteollisuuden liittoyhteisö jatkaa Ukrainan tukemista
Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto korostaa, että Ukrainan auttaminen kaikin mahdollisin keinoin on tarpeellista ja kaikkien velvollisuus niin kauan, kunnes sota päättyy ja jälleenrakennus on saatu vauhtiin.
– Myös kemianteollisuuden yrityksissä on tekemämme kyselyn perusteella vankka tuki Ukrainalle. Tuki ja halu auttaa on säilynyt vuoden ajan. Yrityksissä ymmärretään erittäin hyvin, kuinka hirvittävissä olosuhteissa Ukraina elää ja taistelee puolustautuakseen Venäjän hyökkäykseltä. Velvollisuutemme on auttaa kaikin mahdollisin tavoin, sanoo Mika Aalto.
Kemianteollisuus ry:n helmikuussa tekemästä jäsenkyselystä kävi ilmi, että jäsenyrityksistä lähes 60 % on tukenut Ukrainaa vuoden sisällä rahana tai materiaaleina. Kyselyn vastausten perusteella rahallista tukea on annettu noin 550 000 euron edestä ja materiaalista tukea lähes 100 000 euron edestä.
– Suomi oli tukenut helmikuuhun mennessä Ukrainaa noin 770 miljoonalla eurolla. Yrityksissämme on vankka tuki sille, että tukea annetaan jatkossakin. Ukraina maksaa hirvittävää hintaa sodassa, sanoo Mika Aalto.
Kemianteollisuus on kerännyt liittoperheineen 36 000 euron lahjoituksen Ukrainalle. Summa lahjoitetaan Kriisinhallitsijat ry:n Operaatio Ukrainan kautta.
– Haluamme omalta osaltamme kantaa kortemme kekoon. Avun tarve on sotaa käyvässä maassa valtava, ja jokainen euro tulee tarpeeseen. Kannustamme yrityksiä, yhteisöjä, järjestöjä, kaikkia ihmisiä tukemaan Ukrainaa kunnes sota saadaan loppumaan, sanoo Mika Aalto.
Lahjoitukseen osallistuvat:
Kemianteollisuus ry
Akkuteollisuus ry
Kasvinsuojeluteollisuus ry
Kenkä- ja nahkateollisuus ry
Kierrätysteollisuus ry
Kosmetiikka- ja hygieniateollisuus ry
Kultaseppien Työnantajaliitto ry
Kumiteollisuus ry
Lasikeraaminen teollisuus LT ry
Lääketeollisuus ry
Muoviteollisuus ry
Suomen Bioteollisuus ry
Veneteollisuuden Työnantajat ry
Väriteollisuusyhdistys ry
Öljytuote ry
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika AaltoToimitusjohtajaKemianteollisuus ry
Puh:+358 50 438 9247mika.aalto@kemianteollisuus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Twitter: @Kemianteollisuu
Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs
Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq
Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.
Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.
Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuuden vastuullisuusohjelman tulokset 2022 – hyvää kehitystä etenkin ilmasto- ja hiilineutraalisuustavoitteissa ja työturvallisuudessa30.5.2023 10:02:47 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden Responsible Care -vastuullisuusohjelman vuoden 2022 tulokset on julkaistu. Tuloksissa näkyvät etenkin ilmastotavoitteiden eteneminen käytetyn energian ja käytettyjen raaka-aineiden osalta, työturvallisuuden kehittyminen hyvään suuntaan ja kemianteollisuuden alati etenevä tavoite olla luontopositiivinen ja hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä. Responsible Care-ohjelman painopisteet on päivitetty vuonna 2022, jolloin ohjelma täytti Suomessa 30 vuotta.
Panu Räsänen aloittaa Kemianteollisuuden hallintojohtajana26.5.2023 11:02:17 EEST | Tiedote
Tradenomi Panu Räsänen on valittu Kemianteollisuus ry:n hallintojohtajaksi 26.6.2023 alkaen. Kemianteollisuus ry:n pitkäaikainen hallintojohtaja Arja Puikkonen jatkaa hallinnon tehtävissä 31.8. asti ennen eläköitymistään. Panu Räsänen tulee taloon Suomen Partiolaisista, jossa hän on toiminut useissa vastuullisissa johtotehtävissä.
Teollisuus ilmaisee tukensa Vamialle sen hakiessa uudelleen englanninkielistä järjestämislupaa sähköautomaatioalalle25.5.2023 12:55:37 EEST | Tiedote
Vaasan ammattiopisto Vamia haki alkuvuodesta järjestämislupaa sähköautomaatioalan perustutkinnolle englannin kielellä. Hakemukselle ilmaisivat tuolloin tukensa useat Vaasassa toimivat kansainväliset yritykset sekä esimerkiksi Kemianteollisuus ry ja Akkuteollisuus ry. Sähköautomaatioala on myös Vaasaan tulevien akkuteollisuuden investointien kannalta erittäin merkityksellinen. Yllätys oli suuri, kun opetus- ja kulttuuriministeriö OKM ei myöntänyt järjestämislupaa englanninkieliselle koulutukselle.
Kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskeva neuvottelutulos on hyväksytty17.5.2023 18:47:56 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n hallitukset ovat hyväksyneet kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskevan neuvottelutuloksen. Uusi työehtosopimus on voimassa 29.3.2023 – 31.1.2025.
Neuvottelutulos syntynyt Huhtamäki Foodservice Nordic Oy:n työntekijöitä koskevasta työehtosopimuksesta2.5.2023 11:00:22 EEST | Tiedote
Kemianteollisuus ry ja Paperiliitto ry ovat tänään saavuttaneet neuvottelutuloksen Huhtamäki Foodservice Nordic Oy:n työntekijöitä koskevasta työehtosopimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme