Kempower Oyj

Kempowerin uusi tehdas pikalaturien valmistamiseen perustetaan Durhamiin, Pohjois-Carolinaan, Yhdysvaltoihin

28.2.2023 09:00:00 EET | Kempower Oyj | Tiedote

Jaa

Johtava pohjoismainen pikalatausteknologian tarjoaja Kempoweron saanut päätökseen neuvottelut sähköajoneuvojen pikalatureiden tuotantotilojen vuokraamisesta Durhamissa, Pohjois-Carolinassa, Yhdysvalloissa. Kempowerin uudessa toimipaikassa on yli 14 000 neliömetriä tilaa eri toiminnoille. Durhamin yksikön myötä Kempower kaksinkertaistaa tuotanto- ja toimitilansa maailmanlaajuisesti.   

Kempower valitsi Durhamin uuden tehtaan sijaintipaikaksi Yhdysvalloissa huolellisen arvioinnin jälkeen. Valinta perustui muun muassa toimintaympäristön soveltuvuuteen teknologiateollisuudelle, osavaltion kannustimiin, vastuullisuuteen, aikavyöhykkeeseen ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuuteen.  

Durham on yksi Yhdysvaltojen nopeimmin kasvavista kaupungeista. Durham-Raleighin alueella sijaitsee ResearchTriangle Park (RTP), joka on yksi Yhdysvaltojen suurimmista tutkimuskeskittymistä. Trianglen alue on erityisen vahva biotekniikan, agroteknologian, fintechin ja kvanttilaskennan aloilla. Vuonna 2022 Durham valittiin Yhdysvaltain 150 kaupungin joukosta toiseksi parhaaksi paikaksi asua elämänlaadun kannalta. Teknologian ammattilaiset viihtyvät alueella, jossa tehdään vahvaa yhteistyötä yliopistojen, koulujen ja yritysten välillä. 

"Durham on mielestäni loistava sijaintipaikka Kempowerille. Durhamin väkiluku ja työllisyysaste ovat kasvaneet viime vuosina, ja Durham-Raleighin alueella on erittäin korkeatasoisia yliopistoja, kuten Duke University, NC State University ja UNC. Haluamme tehdä tiivistä yhteistyötä paikallisten koulujen ja tutkimuslaitosten kanssa houkutellaksemme tulevaisuuden osaajia alalle", toteaa Kempowerin toimitusjohtaja TomiRistimäki. "Alueella on myös kukoistava teknologiayhteisö. Mielestäni tapa, jolla erilaiset kulttuurit ja monimuotoisuus näkyvät paikallisesti, sopii hienosti Kempowerin arvoihin: yksi esimerkki monimuotoisuudesta on se, että noin 30 prosenttia paikallisista start-upeista on naisten johtamia."  

Uuden toimipaikan myötä Kempower luo Durhamiin noin 300 uutta työpaikkaa. Kempowerin uudessa tehtaassa valmistetaan luotettavia ja käyttäjäystävällisiä DC-pikalatureita sähköautoihin, sähkörekkoihin, sähköbusseihin ja sähköisille työkoneille. Ensimmäisessä vaiheessa Kempower käynnistää NEVI (National Electric VehicleInfrastructure) -standardin mukaisten Kempower Satellite -pikalatausjärjestelmien kokoonpanon. Kempowerin tavoitteena on aloittaa NEVI:n mukaisten DC-latureiden kokoonpano vuoden 2023 loppuun mennessä. Henkilöstön rekrytointi on käynnissä. 

”Kempowerille latauksen luotettavuus on ensisijaisen tärkeää. Yhdysvalloissa pitkien matkojen ajaminen on yleisempää kuin Euroopassa, joten latureiden luotettavuus on entistäkin kriittisempää. Varmistamme latauksen luotettavuuden käytössä olevan ja testatun järjestelmämme avulla, ja olemme vakuuttuneita, että laturimme palvelevat mantereen sähköautoilijoita parhaalla mahdollisella tavalla", Ristimäki toteaa.  

 

Mediasuhteet: 

Paula Savonen, viestintäjohtaja, Kempower 

paula.savonen@kempower.com 

Puh. 0400 343 851 
  

 

Tiedote: Kempower perustaa sähköautojen latausasemien tuotantolaitoksen Pohjois-Carolinaan Yhdysvaltoihin https://news.alertir.com/kempower/fi/press/release/2091226 

The State of North Carolina: Manufacturer of Electric Vehicle Charging Stations Selects Durham County for New Production Facility | NC Gov. Cooper 

Kempower Yhdysvalloissa: North America - Kempower 

 

Kempower lyhyesti:  

Suunnittelemme ja valmistamme luotettavia ja käyttäjäystävällisiä DC-pikalatausratkaisuja sähköajoneuvoille. Visiomme on luoda maailman halutuimpia latausratkaisuja kaikille, kaikkialla. Tuotekehityksemme ja tuotantomme sijaitsevat Suomessa ja suurin osa materiaaleista ja komponenteista hankitaan paikallisesti. Keskitymme kaikkiin sähköisen liikkumisen alueisiin sähköautoista rekkoihin ja busseihin, sekä työkoneisiin ja merenkulkuun. Kempowerin modulaarinen ja skaalautuva latausjärjestelmä ja maailmanluokan ohjelmisto on suunniteltu sähköautoilijoiden toimesta sähköautoilijoita varten. Näin mahdollistamme parhaan käyttökokemuksen asiakkaillemme kaikkialla maailmassa. Kempower on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland – markkinapaikalla. www.kempower.com 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kempower Oyj
Ala-Okeroistentie 29
FI-15700 Lahti

http://www.kempower.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kempower Oyj

Greenspot and Kempower to provide 30 fast-charging sites at retail stores across France by the end of 20276.11.2026 10:00:00 EET | Press release

The DC fast charging manufacturer Kempower is supplying fast chargers to French charge point operator Greenspot for deployment across its network at several types of sites including large retail stores and supermarkets. The first deployment covers 30 stations throughout France by the end of 2027, all built on the same standardized Kempower DC fact charging architecture, designed for fast roll-out and efficient charging while drivers do their shopping. Each of the Kempower sites uses an identical configuration, replicated across the network: a 200 kW Kempower Power Unit paired with two dual Satellites, providing four charging points. Designed for retailers with medium-sized car parks, the configuration connects to the grid under France’s medium-power “tarif jaune” supply, with no need for a transformer substation. The result is faster commissioning of sites, lower investment and fast charging for drivers while they shop. For retailers, it is expected that the service will attract new cu

Greenspot ja Kempower toteuttavat 30 pikalatauspistettä vähittäiskauppojen yhteyteen Ranskassa6.11.2026 10:00:00 EET | Tiedote

Kempower toimittaa pikalatureita ranskalaiselle latauspisteoperaattorille Greenspotille asennettavaksi sen latausverkostoon erilaisiin kohteisiin, kuten suuriin vähittäiskauppoihin ja supermarketteihin. Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus asentaa 30 latausasemaa eri puolille Ranskaa vuoden 2027 loppuun mennessä. Kaikki latausasemat perustuvat samaan Kempowerin DC-pikalatausstandardoituun arkkitehtuuriin, joka on suunniteltu nopeaa käyttöönottoa ja tehokasta lataamista varten kuljettajien ostoskäyntien aikana. Kaikilla verkoston latausasemilla on yhtenäinen kokoonpano: 200 kW:n Kempowerin tehoyksikkö yhdistettynä kahteen tuplasatelliittiin, jossa on neljä latauspistettä. Keskikokoisia pysäköintialueita hallinnoiville vähittäiskauppiaille suunniteltu kokoonpano voidaan liittää sähköverkkoon Ranskan keskitehoisen keltaisen sähkötariffijärjestelmän (Tarif Jaune) mukaisesti ilman muuntaja-asemaa. Ratkaisun ansiosta asemien käyttöönotto on nopeampaa, investoinnit pienempiä ja kuljettajat vo

Kempower powers UK’s largest public electric HGV hub at major logistics park in Leicestershire30.10.2026 10:00:00 EET | Press release

Kempower and CX Energy support Keoma Energy in delivering 32-connector public truck charging site at one of Europe’s biggest logistics hub The site combines up to 400 kW fast charging with security and comfort facilities for drivers including showers and laundry, making it a fully-equipped truck stop The scalable site is expected to grow to 180 charging bays, including megawatt-level charging, to serve increasing levels of e-truck traffic at the busy site.

Kempower toimitti pikalaturit Ison-Britannian suurimmalle julkiselle raskaan liikenteen latausasemalle logistiikkakeskukseen Leicestershiressä30.10.2026 10:00:00 EET | Tiedote

Kempower ja CX Energy ovat toimittaneet 32 latauspistokkeen julkisen raskaan liikenteen latausaseman Keoma Energylle yhteen Euroopan suurimmista logistiikkakeskuksista Kattavasti varustettu rekkaparkki tarjoaa 400 kW:n pikalatauksen lisäksi kuljettajille turvallisuus- ja mukavuuspalvelut, mukaan lukien suihkut ja pesula Skaalautuvan aseman odotetaan laajenevan kattamaan 180 latauspaikkaa ja megawattitason lataus, jotta se pystyy palvelemaan kasvavaa sähkörekkaliikennettä vilkkaalla alueella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye