Suomen Kennelliitto ry

Kennelliitto muistuttaa uusia koiranomistajia: Opettele lukemaan koiraasi ja opeta sille perusasiat

Jaa

Koronapandemiarajoitusten poistuminen voi merkitä monelle paluuta etätyöstä lähityöhön. Jos kotona on uusi nelijalkainen perheenjäsen, pitää sille opettaa myös yksinolemista ja koira-arjen perusasioita.

Kuva: Jukka Pätynen/Koirakuvat.fi
Kuva: Jukka Pätynen/Koirakuvat.fi

Moni on hankkinut korona-aikana ensimmäisen koiransa. Kennelliittoon rekisteröitiin viime vuonna lähes 3 800 koiraa enemmän kuin vuonna 2019, ja pentubuumi jatkuu yhä. 

- Koronapandemiarajoitusten päättyessä monen arki voi muuttua niin, että koira on kotona yksin pidempiä aikoja. Uuteen arkeen on syytä varautua viimeistään nyt totuttamalla koiraa yksinoloon ja opettamalla sille perusasioita arjessa toimimiseen, painottaa Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Tuula Laitinen.

Opettele lukemaan koiraasi

Koiranpennun kouluttamisen perusta on omistajan ja pennun hyvä kontakti. Jokainen koira on yksilö, jonka kanssa hyvän suhteen luominen edellyttää sitä, että oppii tuntemaan koiran käyttäytymistä ja sen tapaa viestiä tarpeistaan.

Koiran kouluttaminen kannattaa aloittaa heti, kun pentu tulee kotiin, mutta aikuinenkin koira oppii uusia asioita. Paras tapa kouluttaa koiraa on niin sanotun positiivisen vahvistamisen kautta, eli palkitsemalla sitä halutusta käyttäytymisestä.

Kouluttamisen yhdistäminen yhteisiin leikkihetkiin on myös tehokas tapa opettaa koiraa, neuvoo Kennelliiton koirien käyttäytymistyöryhmän jäsen, eläintenhoidon opettaja Pipa Pärssinen.

- Omistajan kannattaa tutustua koiraansa ja siihen, mitkä asiat toimivat juuri sille palkkioina. Pentua voi kouluttaa päivittäin lyhyinä hetkinä monenlaisissa paikoissa ja tilanteissa, esimerkiksi kotona sisällä, kotipihalla ja ulkoilun yhteydessä. Palkkioita kannattaa pitää mukana aina, kun pennun kanssa liikutaan jossain.

Toisto, kärsivällisyys ja oikea-aikainen palkitseminen ovat tärkeitä asioita koiranpennun koulutuksessa. Palkinnon ei aina tarvitse olla herkkua. Yhteinen leikki tai vuolas kehuminenkin voi olla palkinto pennulle.

Opeta koiralle ainakin nämä perusasiat

Ihan ensimmäiseksi koiralle tulee opettaa, mitä ihmisen tietyt käskyt tarkoittavat ja miten sen tulisi käyttäytyä. Esimerkiksi ”ei vedä”-käskystä ei ole mitään apua, jos koiralle ei ole opetettu miten kuljetaan kauniisti hihnassa, eli mitä ihminen haluaa koiran tekevän. Hyvän hihnakäytöksen opettaminen aloitetaan kontaktin opettelemisella ja vahvistamalla taluttajan lähellä olemista.

”Tänne”, ”odota” tai ”seis”, ”irti” ja ”jätä” ovat käskyjä, joiden osaaminen sujuvoittaa arkea. Parhaimmillaan niillä voi pelastaa koiran hengen. Näiden peruskäskyjen opettelu aloitetaan jo pikkupentuna.

Vaikka omistajan koira-arki jatkuisikin etätöissä, kannattaa koiraa totuttaa jo pienestä pitäen olemaan kotona myös yksin. Totuttaminen aloitetaan pikku hiljaa niin, että omistajan poissaoloa pidennetään kerta kerralta.

- Harjoittelu voidaan aloittaa esimerkiksi siten, että pennulle annetaan ruokaa tai herkkuja syötäväksi eri huoneeseen kuin missä ihmiset ovat. Samoin sisällä kannattaa aika ajoin poistua lyhyesti koiran luota toiseen huoneeseen ja laittaa ovi kiinni, tai käväistä ulkona ilman koiraa. Koiralle voi jättää jotain herkkua syötäväksi, jolloin se ei edes huomaa, että omistaja on ollut poissa. Lyhyitä erohetkiä pennun luota tehdään säännöllisesti siten, että niistä ja omistajan poistumisesta sekä rauhallisesta paluusta tulee pennun mielestä rutiinia, vinkkaa Pipa Pärssinen.

Hän muistuttaa, että koira oppii joka päivä ja kaikenlaisissa tilanteissa koko ajan, riippumatta siitä, haluaako omistaja sitä tai ei. Siksi varsinkin pennun omistajan tulee olla koko ajan ”koulutusvalmiudessa”, eli opettaa haluttuja asioita säännöllisesti ja muistaa kehua ja palkita koiraa, kun se toimii halutulla tavalla.

Kouluttamiseen saa apua erilaisista koirakerhoista ja -kouluista, joissa pääsee harjoittelemaan arjen taitoja tai erilaisia harrastuslajeja. Koiraharrastusyhdistykset järjestävät monilla paikkakunnilla pentukursseja, joista on hyötyä myös pennun opettamisessa kohtaamaan muita koiria. Ongelmatilanteissa kouluttamiseen voi pyytää neuvoja ammattilaisilta, esimerkiksi eläintenkouluttajan ammattitutkinnon suorittaneelta henkilöltä.

Kennelliiton verkkosivuilta löytyy vinkkejä koirankoulutukseen

Kennelliiton Hankikoira.fi -verkkosivuille on kerätty tietoa koiran kouluttamisesta. Koiran oppimisesta ja kouluttamisesta voit lukea lisää myös Pipa Pärssisen kirjoittamasta blogista.

Tietoa uusille koiranomistajille löytyy lisäksi Kennelliiton Digitassu.fi -palvelun verkkokurssista Meille tulee koira sekä Hyvää elämää koiran kanssa -podcasteista, joita voi kuunnella myös iTunesista ja Spotify'sta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kennelliiton kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja
Tuula Laitinen
tuula.laitinen@kennelliitto.fi
puh. 050 430 3229

Kennelliiton koirien käyttäytymistyöryhmän jäsen
Pipa Pärssinen
pipa.parssinen@gmail.com
puh. 040 536 7167

Kuvat

Kuva: Jukka Pätynen/Koirakuvat.fi
Kuva: Jukka Pätynen/Koirakuvat.fi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on lähes 148 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Väkivaltainen toimintakulttuuri kitketään suojelukoirakoulutuksesta, seuraamusprosessit vievät aikaa21.5.2021 12:05:33 EEST | Tiedote

Helsingin Sanomissa 18.5.2021 julkaistussa jutussa kerrottiin, että suojelukoiraharrastuksesta kuvatuilla, helmikuussa julkaistuilla videoilla esiintyvät henkilöt eivät ole toistaiseksi saaneet rangaistuksia Saksanpaimenkoiraliitolta, Suomen Palveluskoiraliitolta tai Suomen Kennelliitolta. Kertaamme tässä tiedotteessa, miten liitot ovat puuttuneet suojelukoirakoulutuksessa esille nousseisiin ongelmiin, ja mitä vielä tullaan tekemään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme