Veikkaus Oy

Keno-festareille yli 2 300 korotettua voittoa – viidestä 150 000 euron osumasta viimeinen Heinävedelle

Jaa
Kahden viikon Keno-festareiden suurimmat voitot olivat viisi 150 000 euron voittoa, joista viimeinen oli pelattu Karvionkanavan Nesteellä Heinävedellä. Puolta tavanomaista suurempia voittoja voitettiin festarien aikana kaikkiaan yli 2 300 kappaletta.

Keno-festareita vietettiin viikoilla 5 ja 6. Kaikki tasojen 5-10 päävoitot maksettiin puolta suurempina eli 1,5 kertaisina.

- Pelaajat ovat ottaneet festarit hyvin vastaan ja kivasti on voittojakin sadellut. Festarit siis saavat aikanaan jatkoa, mutta siitä kerrotaan myöhemmin tarkemmin, sanoo Kenon tuotepäällikkö Anu Elijoki.

Heinäveden 150 000 euron voitto tuli torstain ilta-arvonnassa kymppitason täysosumalla 0,50 euron rivipanoksella. Ilman festareiden korotettuja kertoimia voitto olisi ollut 100 000 euroa. Festareiden aikana 150 000 euron voittoja meni myös Hämeenlinnaan, Imatralle, Kalajoelle ja Kuopioon.

Sunnuntaina päättyneiden festareiden loppukirin suurimpiin voittoihin kuuluivat Mikkelin torin R-kioskissa myyty myyntipaikkaporukka, jonka viisi voittajaa saivat kukin 4 500 euroa 22 500 euron voitosta torstaina.

Perjantaina Turun R-kioski Martissa pelattuun myyntipaikkaporukkaan osui 50 000 euron voitto, josta kukin viisi osuuden ostanutta sai 10 000 euron voiton. Oulunsalon K-Supermarketissa Oulussa pelattu kasitason täysosuma toi 60 000 euron voiton.

Lauantaina onni suosi Pihtipudasta, Heinolaa ja Oulua. Pihtiputaalla 45 000 euron voiton tuonut rivi oli pelattu R-kioskissa. Heinolan 22 500 euron voitto tuli S-marketissa jätetyllä pelillä ja Oulussa voittaja pelasi 20 000 euroa tuoneen Kenonsa Kauppurienkadun Pelaamossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus Oy
Veikkaus Oy
Aku Korhosen tie 2
00440 Helsinki

https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye