Kepa ry

Kepa: Hallituksen lisäleikkaukset kehitysyhteistyöhön kestämättömiä

Jaa

Hallitus päätti kehysriihessä tiistaina 5. huhtikuuta 25 miljoonan euron lisäleikkauksista kehitysyhteistyöhön. Kepan mukaan päätös leikata kaikkein köyhimmiltä on järkyttävä ja lyhytnäköinen, kun maailmaa koettelevat ennennäkemättömät pakolais- ja ilmastokriisit. Viime syksynä varsinaisista kehitysyhteistyövaroista leikattiin jo lähes puolet.

Kehitysyhteistyöstä on jo leikattu suhteellisesti enemmän kuin miltään muulta politiikan alalta. Hallitus leikkasi viime syksyn budjettiriihessä noin 43 prosenttia varsinaisista kehitysyhteistyömäärärahoista, kun mukaan lasketaan myös päästöhuutokauppatulojen siirtäminen ilmasto- ja kehitysrahoituksen sijaan teollisuudelle.

"Käsillä on lähihistorian suurin humanitaarinen kriisi. Kehitysyhteistyöllä puututaan pakolaisuuden taustalla vaikuttaviin syihin ja rakennetaan turvallisempaa maailmaa kaikille. Siihen nähden hallituksen päätös lisäleikkauksista on kohtuuton ja osoittaa täydellistä piittaamattomuutta", sanoo kehitysyhteistyön kattojärjestön Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.

Kehitysyhteistyöhön kohdistetaan uusi 25 miljoonan euron säästö vuodesta 2018 lähtien. Kehitysyhteistyömäärärahat ovat tämän myötä kehyskaudella keskimäärin 0,39 prosenttia suhteessa bruttokansantuloon.

Suomi on kansainvälisesti sitoutunut nostamaan kehitysyhteistyörahoituksensa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Tavoite on kirjattu myös hallituksen tuoreeseen kehityspoliittiseen selontekoon.

"Hallitus jatkaa määrätietoista kehitysyhteistyösektorin alasajoa. Näillä leikkauksilla nykyhallitus sysää vastuun kehitysyhteistyön tavoitteiden saavuttamisesta seuraavan hallituksen harteille", sanoo Lappalainen.

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä leikattiin kertarysäyksellä 43 prosenttia vuoden alusta, ja järjestöjen hankkeet ajettiin alas ennätysvauhdilla ilman porrastuksia.

"Rajujen leikkausten vaikutukset näkyvät jo nyt jopa miljoonien kehitysmaiden ihmisten arjessa, kun suomalaisjärjestöt ovat joutuneet äkillisesti lopettamaan tukensa. On järkyttävää, että tässä tilanteessa hallitus päättää leikata vielä lisää", Lappalainen sanoo.

Alkuviikosta julkaistu Panaman paperit -tietovuoto on tuonut esiin myös suomalaisten kytköksiä veroparatiiseihin. EU-maiden on arvioitu menettävän jopa 1 000 miljardia euroa vuodessa aggressiivisen verosuunnittelun vuoksi.

"Sipilän hallituksella ei ole ollut poliittista tahtoa puuttua verovälttelyyn. Suomi on päinvastoin jarruttanut EU:n yrityksiä tilkitä veropakoa ja suhtautunut kriittisesti esimerkiksi yhteiseen veroparatiisilistaukseen. Lasku maksatetaan nyt Suomen ja maailman köyhillä, kun samalla leikataan kehitysyhteistyöstä", Lappalainen sanoo.

Lisätietoja

- Toiminnanjohtaja Timo Lappalainen, Kepa, puh. 050 317 6700
- Asiantuntija Niina Mäki, Kepa, puh. 050 317 6724

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Autere
Viestinnän asiantuntija
Puh: +358 50 317 6721
sanna.autere@kepa.fi
skype: kepa_sanna_autere

Kepa ry
Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki
www.kepa.fi

Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö.

Tietoja julkaisijasta

Kepa ry
Kepa ry
Elimäenkatu 25–27 (5. krs)
00510 Helsinki

+358 9 584 233http://www.kepa.fi

Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö. Kepa innostaa suomalaisia toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kepa ry

EMBARGO 1.11. klo 9.00. Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista, erityiskiitosta saa työ hauraissa maissa1.11.2018 09:00:00 EETTiedote

Tänään julkaistu Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, kuinka Suomen kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan tuloksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Yhä useampi kehittyvissä maissa asuva saa puhdasta vettä, yhä useampi nainen saa mahdollisuuden ehkäisyyn ja yhä useampi lapsi pääsee yläkouluun. Järjestöjen työ tavoittaa erityisesti vaikeimmissa olosuhteissa eläviä ihmisiä.

Kehitysjärjestöt jakoivat 0,7 prosentin ruisleipäsiivuja töihin palaaville kansanedustajille4.9.2018 15:14:38 EESTTiedote

Syysistuntokauden ensimmäisenä päivänä kehitysjärjestöt muistuttivat kansanedustajia siitä, että Suomella on varaa tukea kehitysmaita. Ohuenohuet leipäviipaleet kuvasivat 0,7 prosentin osuutta, joka Suomen pitäisi kansainvälisen sitoumuksensa mukaisesti ohjata bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön. “Kehitysyhteistyömäärärahoja täytyy ruveta nostamaan, koska juurisyihin pitää ruveta todella puuttumaan”, sanoi ruisleipäsiivun vastaanottanut Sirkka-Liisa Anttila.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme