Kerro mielipiteesi Herttoniemen aluesuunnitelman luonnoksesta
10.9.2019 10:51:18 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Kysely löytyy osoitteesta https://kerrokantasi.hel.fi/herttoniemenaluesuunnitelma.
Maastoinventointien, verkostotarkastelujen ja vuorovaikutuksen tuloksena Herttoniemen alueelta tunnistettiin useita eritasoisia ja laajuisia kunnostus- ja kehittämiskohteita. Näistä valittiin kahdeksan kohdetta seuraavalle 10-vuotiskaudelle.
Kohteet ovat puistojen ja katujen peruskorjauskohteita, joiden valintaperusteina on muun muassa kohteiden kunto ja turvallisuus. Lisäksi on tunnistettu myös muita hanke- ja jatkosuunnittelutarpeita. Suunnittelussa hyödynnettiin myös vuonna 2018 Herttoniemen kaupunginosavisio -työn yhteydessä saatua aineistoa.
Saadun palautteen perusteella suunnitelmaluonnosta muokataan tarpeen mukaan. Valmis suunnitelma on tavoitteena laittaa nähtäville vielä myöhemmin syksyllä ja viedä kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi vuoden 2019 loppuun mennessä.
Mikä on aluesuunnitelma?
Aluesuunnitelmassa selvitetään katu- ja viheralueiden palveluiden, rakenteiden ja varusteiden nykytila, kirjataan niiden parantamistarpeet sekä laaditaan kohteiden kiireellisyysjärjestys. Asukkaiden ja asiantuntijoiden yhteisen keskustelun ja mielipiteiden pohjalta esiin nousseita kohteita suunnitellaan tarkemmin ja toteutetaan kymmenen seuraavan vuoden aikana.
Aluesuunnitelman vuorovaikutuksen aikana saatu palaute kootaan suunnitelman vuorovaikutusraporttiin. Raportissa esitetään yhteenvedot suunnitelman valmisteluaikana saadusta palautteesta sekä kuvataan, miten saatu palaute on vaikuttanut suunnitelmaan.
Kuinka luonto huomioidaan?
Luonnon- ja maisemanhoidon tavoitteet on suunniteltu osana aluesuunnitelmaa. Toteutusta ohjaava kuviokohtainen luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelma tehdään aluesuunnitelman hyväksymisen jälkeen ja se tullaan laatimaan vuorovaikutteisesti asukkaiden ja järjestöjen kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Herttoniemen aluesuunnittelu 20.9.2019 asti
Mari Soini, maisema-arkkitehti,
mari.soini@hel.fi, p. 09 310 37479
Herttoniemen aluesuunnittelu 21.9.2019 alkaen
Heikki Takainen, insinööri,
heikki.takainen@hel.fi, p. 09 310 38448
Luonnonhoito
Tiina Saukkonen, luonnonhoidon suunnitteluvastaava
tiina.saukkonen@hel.fi, p. 09 310 38508
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Arkadiagatans nya bro är färdig – gatuarbetet fortsätter under resten av året22.9.2026 09:32:52 EEST | Pressmeddelande
Bron färdigställdes i slutet av sommaren. Nästa steg är att bygga gatans ytstrukturer och förnya spårvägsområdet. Arbetena beräknas i huvudsak vara klara före årets slut.
Arkadiankadun uusi silta on valmis – katutyöt jatkuvat vielä loppuvuoden22.9.2026 09:32:52 EEST | Tiedote
Silta valmistui loppukesällä. Seuraavaksi alueella alkaa kadun pintarakenteiden rakentaminen sekä raitiotiealueen uusiminen. Työt valmistuvat pääosin vuoden loppuun mennessä.
Riktlinjer för förnyelse av Partitorget utarbetas – invånarnas åsikter om planerna efterfrågas21.9.2026 15:34:29 EEST | Pressmeddelande
Betydande förnyelser planeras för området kring Partitorget. Planeringsprinciper har tagits fram som grund för de kommande förnyelserna. Principerna ska bidra till att bevara områdets industriella atmosfär och ange riktlinjer för den framtida utvecklingen. Invånarna kan framföra sina åsikter om planeringsprinciperna genom en webbenkät eller vid en invånarpromenad.
Tukkutorin uudistamiselle luodaan suuntaviivoja – asukkailta kaivataan mielipiteitä suunnitelmista21.9.2026 15:34:29 EEST | Tiedote
Tukkutorin alueelle suunnitellaan merkittäviä uudistuksia. Niiden pohjaksi on luotu suunnitteluperiaatteet, joiden tavoitteena on säilyttää alueen teollinen tunnelma ja luoda suuntaviivat tulevalle kehitykselle. Suunnitteluperiaatteista voi kertoa mielipiteensä verkkokyselyssä sekä asukaskävelyllä.
Träd fälls i den norra delen av Centralparken av säkerhetsskäl21.9.2026 13:30:21 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad fäller träd som är i dåligt skick eller på annat sätt farliga norr om Murmästarsvägen i Centralparken. Arbetet inleds under hösten 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme