Kesä oli asuntomarkkinoilla tuuletonta ja helteistä - elokuussa näkyy jo selvää tuulenvirettä ja myötätuulta – Samat trendit ylöspäin näkyvät jo muualla maailmassa

Omakoti-, pari- ja rivitalot käyvät edelleen kaupaksi parhaiten
Erityisesti suurten kaupunkien lähistön omakotitalot ovat edelleen hyvin kysyttyjä. Omakotitaloissa tarjonnan vähyys halutuimmista on edelleen suuri ongelma. Oikean lähtöhinnan merkitys on myös kasvanut merkittävästi, kun hintojen nousu on rauhoittunut. ”Välittäjän käyttäminen on entistä tärkeämpää tällaisessa markkinatilanteessa”, kommentoi Mannerberg. ”Edelleen esimerkiksi ostotoimeksiannon käyttäminen on suosittua, kun haetaan sitä taloa, joka ei ehkä ole juuri nyt markkinoilla”, hän jatkaa.
Pienet vuokra-asunnot alkaneet löytää vuokralaisia
Opiskelijat ja työn perässä muuttavat pieniä asuntoja vuokraavat ovat pikkuhiljaa palanneet markkinoille. Kysyntää näkyy erityisesti kasvukeskuksissa kautta maan. Voimakkainta kysynnän nousua on Oulussa, pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla, Pohjanmaalla sekä Jyväskylän seudulla. ”Vuokra-asuntojen kysynnän nousu tulee tuomaan toivottua liikettä myös pienten asuntojen kauppaan pienellä viiveellä, sillä tarjontaa on paljon”, kommentoi Mannerberg.
Hintojen nousu rauhoittunut
Asuntoa etsivälle on iloinen uutinen se, että vuosia jatkunut voimakaskin hintojen nousu vetää nyt henkeä. Tarjonnan lisäännyttyä tänä vuonna jonkin verran on kova kilpailu tietyistä asunnoista vähentynyt. Uusi joukko ostajia on ilmestynyt markkinoille. ”Nyt ovat uusina liikkeellä ne, jotka odottelivat pandemian ajan ostopäätöstä ja alkavat nyt toteuttaa haaveitaan, kun kovat hinnannousut ovat ohi”, kommentoi Mannerberg.
Rahoituksen kanssa haasteita erityisesti kiinteistöissä – ostohaluja on
Rahoituslaitosten epäämät luottopäätökset vanhemmille kiinteistöille ovat voimakkaasti kasvaneet kesän aikana. Tarjonta markkinoilla on kasvanut pitkästä aikaa mutta moni ostaja on joutunut pettymään, sillä pankkien vakuusarvoissa on tullut yllätyksiä, vaikka lainalupauksia on ollut valmiiksi haettuna. ”Pankkien ylikorostunut varovaisuus kostautuu nyt asiakkaille, jotka eivät pääse vaihtamaan koteja pitkän odotuksen jälkeenkään”, lisää Mannerberg.
Mökkikauppa käy mutta paljon rauhallisemmin
Vuodet 2020 ja 2021 jäivät historiaan kovan mökkikaupan osalta. Nyt markkinat ovat palanneet edeltävien vuosien tasolle ja kysyntää on edelleen hyvin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Mannerbergtoimitusjohtaja, LKV
Puh:050 339 6214jussi.mannerberg@skvl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki
09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on Suomen suurin ja vanhin kiinteistönvälityksen verkosto, joka koostuu lähes 500 paikallisesta toimistosta ja 1700 välittäjästä ympäri Suomen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
SKVL:s prognos för bostadsförsäljningen 20258.1.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Finlands största och äldsta 79-åriga nätverk av privata fastighetsmäklare SKVL publicerade sin första prognos för 2025. "Marknaden tar fart i början av året efter en lugn period som är typisk vid årsskiftet, och förväntningarna på våren är försiktigt positiva", säger SKVL:s verkställande direktör Jussi Mannerberg. "Det oroväckande arbetsmarknadsläget i Finland, det geopolitiska läget och den osäkerhet i konsumenternas förtroende som den medför samt osäkerheten om tillgången till finansiering fortsätter att påverka köpbesluten", fortsätter han. – Nu är det dock en bra tidpunkt för både köpare och säljare att byta bostad när prisutvecklingen har planat ut och räntorna börjar nå en rimlig nivå, betonar Mannerberg.
SKVL:n ennuste asuntokauppaan vuodelle 20258.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Suomen suurin ja vanhin 79-vuotias asuntokaupan sekä asuntojen vuokravälityksen yksityisten välitysliikkeiden verkosto Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL julkaisi ensimmäisen ennusteensa vuodelle 2025. ”Markkinat vauhdittuvat alkuvuonna vuodenvaihteeseen tyypillisesti kuuluvan hiljaisen hetken jälkeen ja odotukset kevättä kohti ovat varovaisen positiiviset”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Suomen huolestuttava työmarkkinatilanne, geopoliittinen tilanne ja niiden aiheuttama epävarmuus kuluttajien luottamuksessa sekä rahoituksen saannin epävarmuus vaikeuttavat edelleen ostopäätöksien tekemistä”, hän jatkaa. ”Nyt on kuitenkin sekä ostajille että myyjille hyvä aika vaihtaa asuntoa, kun hintakehitys on tasaantunut ja korot alkavat olla järkevällä tasolla”, Mannerberg korostaa.
SKVL's forecast for housing sales in 20258.1.2025 06:00:00 EET | Press release
Finland's largest and oldest 79-year-old network of private real estate agents SKVL published its first forecast for 2025. "The market picks up speed in the early part of the year after a quiet period typical at the turn of the year, and expectations towards spring are cautiously positive," comments Jussi Mannerberg, President and CEO of SKVL. "The worrying labor market situation in Finland, the geopolitical situation and the resulting uncertainty in consumer confidence, as well as uncertainty about access to finance, continue to make purchasing decisions," he continues. "However, now is a good time for both buyers and sellers to change apartments once the price development has levelled off and interest rates are starting to reach a reasonable level," Mannerberg emphasizes.
Var bor jultomten?23.12.2024 06:00:00 EET | Pressmeddelande
"Vi på Finlands Fastighetsmäklare SKVL började fundera över jultomtens boende och bestämde oss för att ta reda på det med hjälp av bostadsexporter, det vill säga SKVL:s fastighetsmäklare”, säger Jussi Mannerberg från SKVL.
Missä Joulupukki asuu?23.12.2024 06:00:00 EET | Tiedote
”Meitä SKVL:ssa alkoi askarruttamaan Joulupukin asuminen ja päätimme selvittää asiaa asumisen asiantuntijoilta eli SKVL:n kiinteistönvälittäjiltä”, kertoo SKVL:n Jussi Mannerberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme