Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kesäkatujen toteuttaminen käynnistyy eteläisessä Helsingissä

Jaa

Helsingin keskustaan avataan kesäkuussa kesäkatuja. Niiden rakentaminen alkaa Korkeavuorenkadulla 10.5.2022 ja työt etenevät vaiheittain toukokuun aikana.

Kesäkatu Kasarmikadulla kesällä 2021. Kuva: Helsingin kaupunkiympäristö, Raine Huvila
Kesäkatu Kasarmikadulla kesällä 2021. Kuva: Helsingin kaupunkiympäristö, Raine Huvila

Helsingin kaupunki rakentaa kesäkadut neljälle katuosuudelle Kaartinkaupungissa. Kesäkaduilla halutaan parantaa katujen viihtyisyyttä, houkuttelevuutta ja palvelujen kirjoa.

Kesäkaduilla liikennejärjestelyjä ja palveluita muutetaan niin, että alue kutsuu nauttimaan kesäisestä kaupunkielämästä. Kaduille lisätään mm.  paikallisten ravintoloiden parklet-terasseja, puisia istuskelualueita, runkolukittavia pyörätelineitä sekä lapsille leikkipaikkoja.

Tänä vuonna kesäkaduilla pääsee nauttimaan myös villistä kaupunkivihreästä ja kadulta voi etsiä helsinkiläisestä luonnosta tuttuja eläimiä. Kesäkaduista ja kaupunkielämästä voi nauttia kesäkuun alusta aina elokuun loppuun  leikkien, pysähtyen, seisten, kävellen tai vaikkapa terassilla istuen. Katujen varrelta voi löytää myös taidetta ja kulttuuria. Kesäkaduilla on luvassa avajaisohjelmaa lauantaina 4.6.

Kesäkatujen rakentaminen alkaa Korkeavuorenkadulta

Kesäkatujen rakentamisen on suunniteltu alkavan 10.5., kunta-alan lakko saattaa kuitenkin siirtää rakentamisen aikataulua. Työt etenevät vaiheittain toukokuun aikana seuraavasti:

  • 10.5. Aloitus Korkeavuorenkadulta
    Liikennejärjestelyt: Kaksisuuntainen pihakatu Korkeavuorenkadulla välillä Pieni RoobertinkatuUllanlinnankatu.
  • 12.5. Rakentaminen siirtyy Kasarmikadulle
    Liikennejärjestelyt: Viime vuoden tapaan Esplanadilta etelään yksisuuntainen pihakatu Rikhardinkadulle asti. Katu jatkuu kaksisuuntaisena pihakatuna Kasarmitorin luoteiskulmaan.
  • 18.5. Designmuseon edustan aukion laajennus Korkeavuorenkadulle
    Liikennejärjestelyt: Korkeavuorenkadulla ajo kielletty välillä MerimiehenkatuPunanotkonkatu.
  • 23.5. Rakentaminen aloitetaan Pienellä Roobertinkadulla
    Liikennejärjestelyt: Kävelykatu, huoltoajo sallittu. Poikkeuksena rakentamisen aikaiset liikennejärjestelyt 30.5.1.6., jolloin ajo ohjataan Yrjönkadun kautta.

Koko kesän kestävinä liikennejärjestelyinä Erottajankadulla on pois käytöstä yksi kaista. Myös yksi kääntyvä kaista Uudenmaankadulta Erottajankadulle ja Mannerheimintielle on pois käytöstä käännyttäessä. Järjestelyillä taataan kesäkatujen jalankulkijoiden ja terassilla istuvien turvallisuus.

Kesäkadut ovat avoinna 3.6.31.8. Kesäkatujen purkutyöt aloitetaan 31.8., jonka jälkeen normaalit liikennejärjestelyt tulevat taas voimaan 6.9. alkaen.

Lisätietoa kesäkaduista osoitteessa www.hel.fi/keskusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala:

Sirje Lappalainen
projektisuunnittelija
p. 040 656 8935
sirje.lappalainen@hel.fi

Henna Hovi
liikenneinsinööri
p. 040 663 7864
henna.hovi@hel.fi

Kuvat

Kesäkatu Kasarmikadulla kesällä 2021. Kuva: Helsingin kaupunkiympäristö, Raine Huvila
Kesäkatu Kasarmikadulla kesällä 2021. Kuva: Helsingin kaupunkiympäristö, Raine Huvila
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Oulunkylän keskustaan suunnitellaan lisää asuntoja, liiketiloja ja palveluita16.5.2022 10:19:56 EEST | Tiedote

Oulunkylän keskustaan suunnitellaan 1 300 uudelle asukkaalle asuntoja, nykyistä enemmän liiketilaa sekä uusi perhe- ja hyvinvointikeskus. Kirjastolle, nuorisotilalle ja työväenopistolle suunnitellaan uudet tilat. Kortteleista valmistellaan parhaillaan kehittämisvarausta. Suunnitelmista voi keskustella verkkotilaisuudessa 24. toukokuuta ja lisäksi suunnittelijoiden kanssa voi tulla juttelemaan kävelyn merkeissä 31. toukokuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme