Kesäksi uusia oleskelualueita ja tapahtumia Kauppatorin alueelle
16.5.2019 10:05:27 EEST | Helsingin Kaupunkitilat Oy | Tiedote

Helsingin Kauppatorin alue valmistautuu tulevaan kesään uusilla kokeiluilla ja tapahtumilla. Kesäkuussa kaupunkilaisten iloksi valmistuu kaksi uutta oleskelualuetta. Avajaisia vietetään Helsinki-päivänä 12.6.
Kauppatorin ja sen lähialueiden kehittämisessä on vireillä useita hankkeita. Alueen lyhyen aikavälin kehittämisestä vastaa muun muassa Torikortteleiden konseptoinnista ja kehittämisestä vastannut Helsingin Leijona Oy.
”Helsingin kaupunki tuo Kauppatorin alueelle julkisia paikkoja oleskelulle, laivojen odottelulle, eväiden syömiselle ja pienille tapahtumille. Ketterästi kehittäen ja kokeillen on myös Torikortteleita avattu ja elävöitetty viimeiset vuodet. Nyt on luontevaa kääntää katse kohti Kauppatoria”, kertoo Torikortteleiden kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer.
"Kauppatorin alue ja kaupunkilaiset ansaitsevat parempaa. Nyt päästään etenemään konkreettisin kokeiluin ja toivottavasti harjoitus tulee osoittamaan, että pienillä muutoksilla voi tehdä lopulta paljon", toteaa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Puinen saariryhmä ja odotetut Toritanssit rantautuvat Kauppatorille
Toinen uusista oleskelualueista sijoittuu Kauppatorin rantaan Suomenlinnan lauttaterminaalin läheisyyteen. Helsingin saaristosta inspiraationsa saanut puinen saariryhmä mahdollistaa myös pienimuotoisten tapahtumien järjestämisen. Tilaa on mahdollista varata kesäkuusta alkaen Helsingin kaupungin tilavarauspalvelu Varaamon kautta.
Myös odotetut Toritanssit rantautuvat Kauppatorille. Kesän toritanssien sarja avataan Helsinki-päivänä 12.6. livebändin vauhdittamana, ja sen jälkeen ne toistuvat säävarauksella torstaisin klo 17.30-18.15 ainakin 8.8. saakka. Toritanssit toteuttaa Tanssiteatteri Tsuumi, joka on ohjannut kaikille avoimia, maksuttomia Kaupunkitansseja vuodesta 2015. ”Vihdoinkin Kauppatorilla päästään tanssimaan toritansseja läpi kesän. Niitä on toivottu pitkään ja hartaasti”, iloitsee Torikortteleiden kehityspäällikkö Anna Pakarinen.
Kauppahallin rannan oleskelualue tarjoaa paikan pysähtyä
Toinen uusi oleskelualue sijoittuu kesän ajaksi Kauppahallin rantaan, Lyypekinlaiturille. Puu- ja vihermoduuleista koostuvan virkistysalueen toivotaan houkuttavan kaupunkilaisia ja turisteja laivojen bongailuun, auringon ottamiseen ja eväshetkiin. Moduuleihin on kiinnitetty myös Petri Eskelisen teoksia, jotka avaavat merimaisemaa uudesta näkökulmasta. Alueen avajaisia vietetään Helsinki-päivänä 12.6.
“Uusi oleskelualue piirtää esiin Kauppahallin rannan uutena tilana, joka on aiemmin toiminut parkkipaikkana. Nyt Lyypekinlaiturilla on mahdollisuus syödä Kauppahallista ostettuja eväitä ja nauttia merituulesta. Tila mahdollistaa myös yhteistyön Kauppahallin ja sen tapahtumien kanssa”, kommentoi Anna Pakarinen.
Kauppatorin oleskelualueiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat RaivioBumann, Studio Puisto ja ProtosDemos.
Nostalginen Kukkatori palaa Kauppatorille
Vielä 1900-luvun puolivälissä Kauppatorilla sijaitseva, Havis Amandan patsasta ympäröivä aukio tunnettiin vilkkaana Kukkatorina. Vuosikymmenien kuluessa perinne on hiipunut.
24.–25.5. toteutettavalla Kukkatorilla on luvassa kauneutta pursuavia kukkakojuja, Mantan kukitus, kukkapaja, musiikkia, viiniä ja laadukasta pikkupurtavaa iltatoritunnelmissa aina klo 20 saakka. Kukkatorilla on ohjelmaa myös lapsille.
“Kukkien ostaminen ja harrastaminen on taas todella suosittua. Tapahtumassa tunnelmoidaan, millaista olisi, jos kukkatori- ja iltatoriperinne eläisivät Helsingissä vahvana. Toivomme, että tapahtuma on osaltaan sysäys Kauppatorin uuteen aikakauteen, jossa torielämä jatkuu omaleimaisena, ajankohtaisena ja vireänä”, kommentoi Anna Pakarinen.
“On ilahduttavaa, että pääsemme nyt eteenpäin ja näiden konkreettisten tekojen kanssa ulos. Tapahtumallisten ja tilankäytöllisten kokeiluiden kautta saamme tärkeää tietoa Kauppatorin pitkäjänteisempää kehitystyötä varten. Tärkeintä on, että nyt nytkähtää”, kertoo Peggy Bauer.
Lue lisää:
Kauppatorin uusia avauksia voi seurata Facebook-ryhmässä Kauppatorin kesä
Lisää tietoa Kukkatorista
Taustaa Kauppatorin kehittämisestä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer
+358 40 828 3140
peggy.bauer@torikorttelit.fi
Kehityspäällikkö Anna Pakarinen
+358 50 588 2561
anna.pakarinen@torikorttelit.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Torikorttelit
Torikorttelit on Helsingin kauttaaltaan remontoitu ja uudelleenavattu empirekeskusta Senaatintorin ja Kauppatorin välissä. Historiallisessa uudistuksessa virastokäytössä olleet tilat on palautettu liike- ja ravintolatiloiksi ja sisäpihat kunnostettu oleskelu- ja tapahtumapaikoiksi. Torikortteleita kehittää kaupungin tytäryhtiö Helsingin Leijona Oy yhteistyössä kaupunkilaisten, yrittäjien ja kaupungin virastojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Kaupunkitilat Oy
Teurastamo Jazz tarjoilee kotimaista jazzia, DJ-settejä ja yllätyskeikkoja25.6.2026 08:00:47 EEST | Tiedote
Teurastamolla koetaan kotimaisen jazzin juhlaa lauantaina 4.7. kun yleisölle ilmainen ja kaikenikäisille sopiva Teurastamo Jazz valtaa alueen. Tämän vuoden esiintyjiin kuuluvat Timo Lassy Trio, Uusi Aika, Kalvolan Ylänkö ja lastenkonserttinsa esittävä AINON. Tapahtumassa kuullaan ensi kertaa myös yllätyksellisiä pop-up-keikkoja.
Bassline Festival laajenee ennätysmittoihin – uusi open-air stage ja kuusi lavaa täyttävät Torikorttelit kesäkuussa22.6.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin Torikortteleissa järjestettävä Bassline Festival kasvaa jälleen. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna 26.–27.6.2026 järjestettävä maksuton kaupunkifestivaali tuo historialliseen ympäristöön täysin uuden open-air stagen, yli 50 DJ:tä sekä kaikkien aikojen laajimman festivaalialueen. Tapahtuma järjestetään tänä kesänä jo 14. kertaa.
Torikortteleiden sisäpihat ja mukulakivikadut avautuvat kesän tapahtumille16.6.2026 14:00:48 EEST | Tiedote
Torikortteleiden kesä tuo musiikkifestivaalit, tunnettujen kokkien grilli-illat, vintage- ja designmarkkinat sekä terassielämän Helsingin historialliseen keskustaan.
Viinit, rapujuhlat ja holittomat cocktailit saapuivat Helsingin historiallisiin kioskeihin11.6.2026 13:34:30 EEST | Tiedote
Kaupungin vanhoja, kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kioskeja elävöitetään tänä kesänä yrittäjävetoisilla avauksilla. Helsingin Kaupunkitilat Oy:n hallinnoimissa kioskeissa Esplanadilla, Hakaniementorilla ja Hietalahdenrannassa nautitaan muun muassa natuviineistä, rapujuhlista, alkoholittomista cocktaileista ja kasvipohjaisesta jäätelöstä.
Helsingin torit tarjoavat nuorille maksuttomia myyntipaikkoja Helsinki-päivänä5.6.2026 13:45:05 EEST | Tiedote
Helsingin Kaupunkitilat tarjoaa nuorille maksuttomia myyntipaikkoja Hakaniementorilta ja Hietalahdentorilta Helsinki-päivänä perjantaina 12. kesäkuuta. Nuorten toripäivä kutsuu kokeilemaan torimyyntiä matalalla kynnyksellä – olipa myynnissä itse tehtyä taidetta, käsitöitä, leivonnaisia tai kirpputorilöytöjä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



