Kesällä vaihdetaan viihteelle

Emily Henry: Rakkautta rivien välissä
Kesäviihteen ykkössuosikin uutuusromaani leikittelee romanttisten komedioiden piirteillä. Sen päähenkilö on newyorkilainen kirjallisuusagentti Nora, joka lupautuu lomaseuraksi pikkusisarelleen idyllisessä maalaismiljöössä. Haaveet uuden sivun kääntämisestä elämässä saavat jäädä, kun kohtalo järjestää hänen tielleen jatkuvasti vanhan kovapäisen tuttavuuden.
Emily Henryltä on aiemmin suomennettu myös teokset Täydellinen päivä ja Lomalla kaikki on toisin. Kaikista teoksista on tulossa elokuvat, ja ne ovat saaneet sekä menestystä että ylistäviä arvioita niin maailmalla kuin Suomessakin. Etenkin nuoret aikuiset lukijat ovat löytäneet Emily Henryn.
Ilmestyy 21.6.
Kristin Emilsson: Kesäloma Julian tyyliin
Hulvaton hyvän mielen kirja on itsenäinen jatko-osa Joulu Julian tyyliin -romaanille. Kirjassa Julia ja Petter ovat vastarakastuneita. Kaikki olisi täydellistä, jos vain pariskunnan lomahaaveet kohtaisivat. Kaupunkikesää rakastava Julia vihaa hyttysiä ja huonoa puhelinverkkoa. Petter on päättänyt yllättää Julian Gotlannin-matkalla. Kun soppaan lisätään Petterin eksä ja tämän uusi rakastettu, ovat pian suhteet koetuksella ja kesä kommelluksia pullollaan.
Kristin Emilsson on yksi Ruotsin rakastetuimmista feelgood-kirjailijoista. Kesäloma Julian tyyliin on loistava kesäkirja kaikille talvi-ihmisille.
Ilmestyy 8.6.
Caroline Säfstrand: Villien unelmien viinitarha
Hyvänmielen romaani kesästä viinitarhalla kertoo risteävistä kohtaloista ja elämän käännekohdista. Entisen elämänsä jättävän Erican, isoisänsä viinitarhaa pelastavan Marcuksen ja yksin elävän Lilianin elämät nivoutuvat teoksessa yllättävillä tavoilla yhteen, ja viiniköynnösten katveessa he löytävät uutta valoa elämään. Caroline Säfstrand on tunnettu tunnelmallisista ja herkistä kuvauksistaan eri-ikäisten naisten elämästä.
Ilmestyy 19.6.
Anu Joenpolvi: Tunteita ja tuulenpuuskia
Anu Joenpolvi on ihastuttanut lukijansa Poutaa ja perunankukkia sekä Rakkautta ja raekuuroja -romaaneillaan. Rantakylän tutulla raitilla on luvassa jälleen riemastuttavia sattumuksia ja värikkäitä persoonia. Sinkkuna viihtynyt Riittaliisa muuttaa ihastuksen perässä paikkakunnalle. Unelmien prinssin sijaan hänen elämänsä huippuhetkiä ja nolostuttavia kommelluksia todistamaan osuu kuitenkin kiusallisen usein avulias Ritari Atte. Tunteita ja tuulenpuuskia takaa aurinkoisia lukuhetkiä kaikille maalaisromantiikan ystäville.
Ilmestyy 14.6.
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Viihde, tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Kaarina Helakisa -palkitun Mila Teräksen uutuuskuvakirja Myyrä joka katsoi kuuta kertoo hetkeen pysähtymisen merkityksestä15.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Myyrä joka katsoi kuuta on lumoava kuvakirja pienistä mutta suurenmoisen kauniista hetkistä, jotka löytää vain pysähtymällä. Hurmaavan kirjan on kuvittanut Nora Surojegin.
Maalaisromanttisen Jylhäsalmi-sarjan villimpi kaupunkilaisserkku hurmaa vauhdikkailla juonenkäänteillä.12.5.2023 10:03:35 EEST | Tiedote
Kirsi Pehkosen Siru Valpas -uutuussarjassa tuttua on koukuttavan viihdyttävä kerronta, ja uutta on urbaani miljöö ja rämäpäinen päähenkilö. ”Ronskimpaa ja vauhdikkaampaa tekstiä on hauska kirjoittaa”, Kirsi Pehkonen kiteyttää.
Lämpimällä huumorilla höystetty Kierrätyshäät tekee inventaariota aikuisen naisen elämästä11.5.2023 10:35:56 EEST | Tiedote
Minna Haapasalon uudessa lukuromaanissa solmitaan ja ratkotaan ihmissuhteita sekä pohditaan sitoutumisen ja itsemääräämisen välistä rajanvetoa. Suositusta Tilkkuterapiaa-romaanista tutun Riinan tarina saa kaivattua jatkoa.
Huippusuosittu Kiltin tytön murhaopas saa jatkoa: Kiltti tyttö, julma kosto on koukuttava dekkari kadonneesta nuoresta13.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Itseoppinut etsivä Pippa Fitz-Amobi on täällä taas! Kiltti tyttö, julma kosto on herkkua erityisesti true crimen ystäville.
Mila Teräksen ja Hannamari Ruohosen Ensilumelle Punni-kirjallisuuspalkinto5.4.2023 14:05:00 EEST | Tiedote
Kaunis kuvakirja kuvaa transsukupuolisuutta lapsen ennakkoluulottoman katseen kautta. 1000 euron arvoinen Punni-kirjallisuuspalkinto jaetaan kotimaiselle lasten- tai nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme