Kesärauha-festivaali siirtyy täksi kesäksi Turun linnan puistoon elokuun ensimmäiselle viikonlopulle 6.–8.8.2021
19.4.2021 14:00:00 EEST | Sunborn Live | Tiedote

Tiedote, julkaisuvapaa 19.4. klo 14.00
Kesärauha tiedottaa festivaalin siirtymisestä kesäkuulta elokuulle. Myös tapahtumapaikka vaihtuu yhdeksi vuodeksi Vanhalta Suurtorilta väljemmälle alueelle Turun linnan puistoon. Kolme kertaa suurempi festivaalialue mahdollistaa turvallisemman tapahtumajärjestämisen poikkeusaikana. Tapahtumaan myytävää lippumäärää ei siis kasvateta, vaikka tapahtumapaikka vaihtuu suuremmaksi.
"Tämän kesän ykköskriteerinä oli se, että alueen on oltava todella selkeästi väljempi, jotta se mahdollistaa poikkeusajan vaatimat erityisjärjestelyt, joita nykyisellä sijainnilla ei olisi ollut mahdollista toteuttaa. Säilytämme Kesärauhan päiväkohtaisen kapasiteetin n. 5000 kävijässä myös Linnanpuistossa. Sen minkä häviää kaupunkifestarin hengessä, voittaa takaisin historiallisuudessa, vehreydessä ja ennen kaikkea neliömetreissä", kertoo Kesärauhan taiteellinen johtaja Pietu Sepponen.
Kesärauhan järjestäjät ovat kiitollisia Turun kaupungin antamasta tuesta haastavina aikoina.
"Turun kaupunki pyrkii olemaan joustava ja löytämään korvaavat ajankohdat kaikille siirtyville tapahtumille. On tärkeää, että jokainen tapahtuma voidaan toteuttaa turvallisesti ja taloudellisesti kannattavasti. Uskomme vakaasti ammattimaisten tapahtumajärjestäjien kykyyn hoitaa tapahtumaturvallisuus siten, että kesällä myös Linnanpuistoon voidaan kokoontua nauttimaan festaritunnelmasta", sanoo Turun kaupungin yhteysjohtaja Antti Kirkkola.
Uusia kiinnityksiä ja tarkempia ohjeita luvassa ensi viikolla
Kesärauhaan jo julkistettu ohjelma on onnistuttu siirtämään lähes täydellisesti uuteen ajankohtaan. Ainoastaan Olavi Uusivirran sekä Xysman esiintymiset peruuntuvat elokuun tiimoilta. Valmis, muutamia uusia artistikiinnityksiä sisältävä ohjelmisto sekä festivaalin päiväkohtainen artistijako julkistetaan ensi viikolla.
Kaikki lipputyypit ovat myynnissä ja jo ostetut Kesärauha-liput käyvät uuteen ajankohtaan sellaisenaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, liput on myös mahdollista palauttaa. Tarkemmat ohjeet lippujen kanssa toimimisesta tiedotetaan ensi viikon ohjelmajulkistuksen yhteydessä.
Kesärauha 2021
Pe-su 6.–.8.8.2021
Linnanpuisto, Turku
MEW (DK) performs “And The Glass-Handed Kites”-album, MAGENTA SKYCODE, VESTA, RUUSUT, MAUSTETYTÖT, AMASON (SE), ATOMIC SWING (SE), HONNINGBARNA (NO), JAGA JAZZIST (NO) VIAGRA BOYS (SE), 22-PISTEPIRKKO, ANTTI AUTIO, ARPPA, BOBBY OROZA, EEVIL STÖÖ + EX TUUTTIZ & AIVOVUOTO, ERKI PÄRNOJA (EE), F + SOFA + YEBOYAH, GETTOMASA, GHOST WORLD, GRACIAS, IBE, IISA, ISAAC SENE, JAAKKO AUKUSTI, JESSE MARKIN, JOENSUU 1685, KAIRON IRSE, KARINA, KEMOPETROL, KUBE, LASTEN HAUTAUSMAA, LAURI HAAV, LOUIE BLUE,
LUUKAS OJA, LXANDRA, LÄHIÖBOTOX, MALLA, PAPERI T & KHID, PLUTONIUM 74, SAMULI PUTRO, SIN COS TAN, TIISU, TIIU HELINÄ, THE HEARING, THE HOLY, TERVEET KÄDET, TUOMAS HENRIKIN JEESUKSEN KRISTUKSEN BÄNDI,
UUSI FANTASIA, YONA
LIPUT:
1 pv - 75 € (PE / LA tai SU)
2 pv - 99 € (PE+LA / PE+SU tai LA+SU)
3 pv - 125 € (PE-LA-SU)
2020 lipun ostaneille:
UPGRADE-ETU PE 2020 + SU 30 €
UPGRADE-ETU LA 2020 + SU 30 €
UPGRADE-ETU PE-LA 2020 + SU 30 €
Kaikki lipputyypit myynnissä: ticketmaster.fi/kesärauha
Festivaalin ikäraja on K-18.
LISÄTIEDOT:
Pietu SepponenTaiteellinen johtaja+358 44 556 6113pietu.sepponen@sunborn.com Laura VanonenTiedottaja+358 40 867 3694laura.vanonen@sunborn.fi Antti KirkkolaTurun kaupungin yhteysjohtaja+358 50 559 0103Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sunborn Live on konsertti- ja tapahtumajärjestäjä, joka tuottaa kovatasoisia live-tapahtumia pääasiassa Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live
Ruotsalainen dreampopyhtye Genom Natten saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja esiintyy Helsingin Korjaamolla 1.4.202714.10.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Sunborn Live tuo ruotsalaisen indieduo Genom Nattenin ensimmäiselle Suomen keikalleen Helsingin Korjaamolle torstaina 1.4.2027. Alessandra Günthardt ja Joel Sjöö eli Genom Natten ovat nousseet nopeasti yhdeksi skandinaavisen indieskenen kiinnostavimmista nimistä.
Jo kolmatta kertaa järjestettävä festivaaliristeily M/S Kesärauha julkaisi ohjelmistonsa: mukana mm. Ruusut, Ege Zulu, Good Boys ja Keiju8.10.2026 11:58:58 EEST | Tiedote
Viime kerralla loppuunmyyty M/S Kesärauha -festivaaliristeily järjestetään 29.1.2027. Viking Linen luotsaamalla vuorokauden mittaisella risteilyllä fiilistellään tämän hetken kiinnostavimpien indieartistien keikkoja ja nautitaan autenttisista risteilyelämyksistä Kesärauha-festivaalin lempeän yhteisöllisessä hengessä.
Kesärauha kutsuu kaikki nuoret tyypit Linnanpuistoon 18.–20.6.2027 - ensimmäisten julkistettujen esiintyjien joukossa Tehosekoittimen kesän ainoa Turun keikka29.9.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Kiinnostavimpiin kotimaisiin indie- ja vaihtoehtomusiikin festivaaleihin lukeutuva Kesärauha järjestetään Turun Linnanpuistossa 18.–20.6.2027. Kahdeksatta kertaa järjestettävä tapahtuma kutsuu jälleen vieraansa nauttimaan ajankohtaisimmista artisteista, herkullisesta ruokatarjonnasta ja seikkailuun houkuttelevasta festivaalialueesta. Kesärauhan ensimmäisistä artistijulkistuksista löytyy muun muassa kesän ainoan Turun keikkansa Kesärauhassa tekevä Tehosekoitin. 3 päivän Early Bird -lipunmyynti päättyy 4.10.
Apulanta, Ricky-Tick Big Band, KAJ, Maija Vilkkumaa, Vesterinen Yhtyeineen sekä monet muut tähtiartistit esiintyvät Logomon syksyssä ja pikkujouluissa!18.9.2026 13:09:58 EEST | Tiedote
Sunborn Live järjestää loppuvuoden aikana kymmenen monipuolista ja kovatasoista kotimaisen musiikin tapahtumailtaa Logomossa. Luvassa on myös kaikkien aikojen pikkujoulut, joita vietetään kahtena peräkkäisenä iltana 4.-5.12.2026.
Yli 50 muusikkoa lavalla Taiteiden yönä 13.8.2026 Logomon Terassikesässä11.8.2026 16:22:28 EEST | Tiedote
Pepe & Saimaa -klassikkoalbumi esitetään alkuperäisellä jättikokoonpanolla, kun Pepen ja Saimaan kanssa lavalle nousevat Vantaan Viihdeorkesteri ja Vaskivuoren lukion alumnikuoro.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



