Kesätyönhaku alkoi ryminällä – näillä aloilla on eniten avoimia paikkoja

Monen ajatukset ovat nyt joulussa, mutta työnantajat ja nuoret työnhakijat tiirailevat jo kesää. Ensimmäiset kesätyöpaikat kesälle 2023 ovat julki, ja ensi kesän tilanne näyttää valoisalta:
- Suomen suurimmalla työnhakupalvelulla Duunitorilla on tällä hetkellä julki lähes tuhatkesätyöpaikkailmoitusta. Näet täältä reaaliaikaisen tilanteen ja auki olevat paikat.
- Kesätyöpaikkoja on todellisuudessa huomattavasti enemmän kuin ilmoituksia, sillä moni työnantaja hakee yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja kesätyönhakijoita.
- Viime vuonna ennen joulua oli auki ennätyksellisen paljon kesätyöpaikkoja, ja nyt niitä on julkaistu vielä enemmän.
- Marraskuussa ja joulukuun alussa (1.11.–6.12.2022) julkaistiin 11 prosenttia enemmän kesätyöilmoituksia kuin viime vuonna samaan aikaan.
"Olemme huomanneet Duunitorin datasta, että ennen joulua aukeavien kesätyöpaikkojen määrä kasvaa vuosi vuodelta. Toisaalta kesätöitä on nykyään tarjolla myös läpi kevään ja vielä alkukesästäkin. Kesätyönhakukausi on siis pidentynyt molemmista päistä", kertoo Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Millaisia kesätöitä on ensimmäisten paikkojen joukossa?
- Monet varhaiset kesätyöpaikat ovat eri alojen opiskelijoiden harjoittelu- tai kesätyöpaikkoja.
- Tyypillisesti opiskelijoiden kesätyöpaikat aukeavat aiemmin, kun taas nuoremmille ja kokemattomammille hakijoille aukeaa enemmän mahdollisuuksia keväämmällä.
- Alle 18-vuotiaille suunnattuja kesätyöpaikkoja ei siis ole vielä juurikaan julki.
Näillä aloilla on julkaistu eniten varhaisia kesätyöpaikkoja
- Tieteellinen ala
- Teollisuus ja teknologia
- Rakennusala
- Terveydenhuoltoala
- Sosiaali- ja hoiva-ala
Milloin kesätyönhaku käy kuumimmillaan?
- Eniten kesätyöpaikkoja on tarjolla tammi–maaliskuussa.
- Tämän jälkeen kesätöiden määrä kääntyy laskuun, mutta viime hetken kesätyöpaikan voi napata vielä loppukeväästä ja alkukesästäkin.
”Kesätyönhakijan kannattaa silti aina olla mahdollisimman aikaisin liikkeellä. Vaikka tarjonta kasvaisi, innokkaita kesätyönhakijoita on aina moninkertaisesti enemmän kuin paikkoja. Kun aloittaa aikaisin, mahdollisuuksia on enemmän”, Salonen neuvoo.
- Hakijoiden huima määrä näkyy Duunitorin datasta: kesätyönhakukaudella 2022 (marras–kesäkuu) Duunitorin kesätyöilmoitukset ja kesätyöpaikkasivustot keräsivät noin 13 miljoonaa lukukertaa.
- Kesätöiden määräkin kasvoi, mutta paikkoja ei silti riitä läheskään kaikille halukkaille.
- Kesätyökaudella 2022 julkaistiin noin 45 000 kesätyöilmoitusta, mikä oli yli 40 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.
Miten onnistua kesätyön nappaamisessa?
Erottuminen valtavasta hakijajoukosta ei ole helppoa. Tässä Salosen vinkit kesätyönhaussa onnistumiseen:
- Etsi ja hae kesätyöpaikkoja mahdollisimman ennakkoluulottomasti, laajasti ja aktiivisesti.
- Ota selvää työnantajasta ja räätälöi aina työhakemus ja CV kyseisen paikan mukaan. Lue työpaikkailmoitus huolella, googlaa työnantajaa ja selaa tämän somekanavia.
- Pyydä itseäsi kokeneemmilta apua työnhaussa ja luetuta hakemus ja CV jollakulla.
- Mieti omia vahvuuksiasi ja tuo esille aidosti sinua kuvaavia ja kyseisen työn kannalta oleellisia piirteitä. Missä olet hyvä? Mistä tykkäät? Mitä haluat oppia? Myös muiden kanssa juttelu voi auttaa omien vahvuuksien jäljille.
- Kerro somessa ja tutuille, että etsit kesätöitä. Usein paikka löytyy verkostojen avulla.
- Jos sinulla ei ole vielä paljoa työkokemusta, erittele, mitä työn kannalta tärkeää olet oppinut esimerkiksi harrastuksissa, vapaaehtoistyössä tai koulussa.
- Tuo esille motivaatiotasi juuri kyseistä paikkaa kohtaan ja tarmoasi oppia.
- Valmistaudu työhaastatteluun huolella miettimällä vastauksia yleisiin työhaastattelukysymyksiin ja tutustumalla työnantajaan.
Miksi kesätyönhakijat ja -tekijät ovat tärkeitä?
"Kesätyöntekijöiden palkkaaminen on arvokasta kahdesta syystä. Ensimmäinen on yhteiskuntavastuu: Kesätyö on monen nuoren ensikosketus työelämään. Kun he saavat mahdollisuuden näyttää kyntensä ja onnistumisen kokemuksen, heidän on helpompi työllistyä myös jatkossa ja he tuntevat osallisuutta yhteiskunnassa", Salonen sanoo.
"Toisekseen nuoret ovat monen organisaation kohderyhmää, sekä kuluttajina että osaajina, nyt ja tulevaisuudessa. Tämän lisäksi työnantaja saa usein nuoresta innokkaan tekijän ja tuoretta näkökulmaa."
Työnantajakuvaan, työnhakijakokemukseen ja työntekijäkokemukseen satsaaminen on pitkän tähtäimen investointi – myös nuorten kohdalla.
"Kesätyönhakijoita on usein sadoittain ja jopa tuhansittain, joten valitettavan moni jää kokonaan ilman vastausta hakemukseen. Tämä on lyhytnäköistä ja jättää ikävän maun työnantajasta. Nuoret ovat tulevaisuuden rautaisia ammattilaisia, ja sana huonoista kokemuksista kulkee nykyään vauhdikkaasti."
Kaipaatko lisätietoa kesätöistä?
Duunitori selvittää vuosittain kesätyönhakijoiden toiveita ja kokemuksia. Tutustu alkuvuodesta 2022 tehtyyn kesätyökyselyyn.
Haluatko tietää lisää kesätöistä tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 414 4245aino.salonen@duunitori.fiduunitori.fiAnna MäkeläSisältö- ja viestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358408414765anna.makela@duunitori.fiKuvat











Tietoja julkaisijasta
Toinen Linja 7
00530 Helsinki
Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitesti, palkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Rekrytoinnit ovat nyt jäissä – työnantajat ennustavat käännettä parempaan6.5.2025 11:58:03 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen määrä on romahtanut kahden viime vuoden aikana. Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisammalta: Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan suuret työnantajat uskovat henkilöstömäärän kasvuun. Lue myös, mikä vaikeuttaa rekrytointeja eniten.
Työnantajat ovat varautuneet palkka-avoimuuteen yllättävän hyvin – nämä ovat suurimmat ongelmat15.4.2025 11:46:29 EEST | Tiedote
EU-direktiivi haastaa työnantajia edistämään palkka-avoimuutta. Duunitorin tuore tutkimus kertoo, miten suuret organisaatiot ovat valmistautuneet palkka-avoimuuteen ja mikä siinä on hankalinta.
Näillä työnantajilla on paras maine – suurten organisaatioiden päättäjät kertovat9.4.2025 10:09:52 EEST | Tiedote
Duunitorin tuore tutkimus kertoo, mitkä suomalaiset työnantajat ovat tehneet vaikutuksen suurten organisaatioiden päättäjiin. Asiantuntija avaa, miksi tietyt työnantajabrändit menestyvät ja mihin työnantajien pitäisi panostaa.
Työpaikkojen määrä romahti – näillä aloilla ja alueilla on eniten töitä3.4.2025 05:03:00 EEST | Tiedote
Alkuvuonna julkaistiin huomattavasti vähemmän työpaikkailmoituksia kuin viime vuonna. Lue myös, miltä työmarkkinatilanne näyttää eri aloilla ja alueilla.
Yllätyskäänne: rakennusalan työpaikkojen määrä kasvoi – näitä tekijöitä haetaan eniten26.3.2025 11:43:30 EET | Tiedote
Talouden epävakaus on heijastunut jo pitkään rakennusalan työllisyystilanteeseen. Duunitorin tuore data kertoo, että alalla on vihdoin nähtävissä piristymistä. Lue myös, millaisia tehtäviä on nyt eniten auki ja mitä rakennusalan ammattilaiset peräänkuuluttavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme