Keskelle Launeen Prismaa avautui tunnettu lounasravintola: Kotiruoka on ravintola Männyn valtti
5.1.2022 17:39:13 EET | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote

Viime viikolla Launeen Prismaan avautunut ravintola Mänty on jo toinen laatuaan Lahdessa. Lounasravintolassa ei keksitä pyörää uudelleen, vaan luotetaan perinteisiin makuihin. Yrittäjä Bajram Ternava on jo pitkään pyörittänyt lounasravintola Mäntyä Hennalassa veljensä kanssa.
– Olemme puhtaasti lounasravintola ja luotamme perinteisiin makuihin. Meidän valikoimastamme löytyy tällä hetkellä perinteisen kotiruoan lisäksi patongit, sandwichit ja pizzat – pian valikoima laajentuu erilaisiin kebab-tuotteisiin. Kuuntelemme myös asiakkaiden toiveita herkällä korvalla, Mäntyä pyörittävä Ternava kertoo.
Aivan perinteisen kaavan lounasravintolaksi ei uusi Mänty kangistu, sillä ravintolatila sijaitsee Launeen Prisman sisällä, hedelmä- ja vihannesosaston sekä Ruokatorin läheisyydessä.
– Haluamme tarjoilla asiakkaillemme ravintolatasoisia ruokia ostosreissulla. Mänty on paikallisesti tunnettu lounasravintola, joten sitä kautta luontainen yhteistyökumppani vahvistamaan Prisman ennestään vahvaa tuoretta ruokatarjontaa. Männyn tuttuja makuja voi napata kotiin viemisiksi, tai nauttia paikan päällä meidän Lounge-tilassa, prismajohtaja Jarmo Piiroinen kuvaa perusideaa.
Paikallinen yhteistyö on ollut molemmille osapuolille positiivinen kokemus.
– Olen innolla odottanut tätä yhteistyötä ja nyt tuntuu erittäin hyvältä, kun ensimmäinen etappi on saatu valmiiksi, Piiroinen iloitsee.
– Yhteistyö Prisma Launeen kanssa on sujunut todella hyvin. Tämä on meille hieno mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaamme, Ternava lisää.
Tulevaisuuden tuulia Lahdessa
Lahden Prisma Launeella on käynnissä laaja uudistustyö, jonka myötä myymälä saa raikasta uudenlaista tarjontaa ja uusia palveluja kevään aikana. Tulevaisuuden tuulet puhaltavat mukanaan vielä mm. kalasavustamon, ympäri vuoden palvelevan Huoltopisteen, Prisma Gaming -alueen ja upouuden Outdoor-osaston.
– Pian meillä onnistuu fillarihuollot, luistinten terien muotoilu ja grillinkin saa kasattuna mukaansa, Piiroinen taustoittaa.
Ruokatorin läheisyydestä saa niin arjen kuin juhlan herkutteluun juustot ja leikkeleet, sekä konditoriatuotteet leivoksineen ja kahveineen.
– Tärkeänä teemana meillä on aina edullinen ja laaja valikoima. Lisäksi haluamme luoda asiakkaillemme entistä paremman ja laadukkaamman asiointikokemuksen. Ruokatori ei ole enää erillinen Ruokatori, vaan pikemminkin elämysalue, josta löytyy mm. Jungle Juice Bar ja Yrttikasvattamo. Tätä kokonaisuutta vahvistaa nyt myös lounasravintola Mänty. Lisämaustetta saadaan pian mm. paistettavista vohveleista ja erilaisista jäätelöistä, Jarmo Piiroinen summaa.
Launeen Prismassa pyritäänkin luomaan täysin uudenlaista, muualta päin maailmaa tuttua kulttuuria. Laajalla uudistustyöllä on ollut myös paikallisesti työllistävä vaikutus.
– Remontin yhteydessä koko taloon on saatu lähes parikymmentä uutta työpaikkaa, Jarmo Piiroinen valaisee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Hämeenmaa, prismajohtaja Jarmo Piiroinen, 050 328 4954
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 179 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3250 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 179 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
’’Olen aivan myyty’’ – tällainen on Heinolan Prismaan tuleva Hesburger25.9.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Heinolan Prisman työmaalla eletään vilkasta vaihetta. Hesburgerin väliseinät ovat pystyssä ja ikkunoita asennetaan. Muualla Prisma-keskuksessa laatoitetaan lattioita ja tehdään talotekniikkatöitä.
Skannaa ostokset puhelimellasi kaikissa Hämeenmaan Prismoissa17.9.2026 09:51:00 EEST | Tiedote
Uusi Kerää ja skannaa -palvelu mahdollistaa tuotteiden skannaamisen omalla puhelimella myymäläkierroksen aikana. Prisma Riihimäellä ja Prisma Launeella kokeilussa ollut palvelu on nyt laajentunut kaikkiin Osuuskauppa Hämeenmaan Prismoihin.
Hämeenmaan päälliköille valtakunnallista tunnustusta S-Päällikköpäivässä7.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Kotkassa lauantaina 5.9. järjestetyssä S-ryhmän valtakunnallisessa S-Päällikköpäivässä palkittiin työssään menestyneitä Ässäpäälliköitä. Palkittujen päälliköiden joukossa oli Lahden El Toro -ravintolan ravintolapäällikkö Jenni Torkkel ja Lahden S-market Hennalan marketpäällikkö Pasi Salovaara.
Smash burgereita, mezelautasia ja sormisyötäviä – ABC Nastola testaa uutta ravintolavalikoimaa1.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
ABC Nastola on mukana neljän liikennemyymälän Fast Casual -pilotissa. Sen tavoitteena on selvittää, miten selkeämmin jäsennelty valikoima vastaa asiakkaiden erilaisiin ruokailutarpeisiin ja millaisia vaikutuksia uudella valikoimalla on ABC Nastolalle.
Pakettiautojen ja peräkärryjen vuokrauspalvelu aloittaa Hämeenlinnassa31.8.2026 12:11:22 EEST | Tiedote
Rent it -vuokrauspalvelu aloittaa Hämeenlinnan ABC Pesukatu Tiiriössä 1. syyskuuta. Palvelun tavoitteena on tehdä pakettiautojen ja peräkärryjen vuokraamisesta mahdollisimman helppoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
