Arktinen Banaani

Keski-ikäiset miehet helteessä – Romaani 2010-luvun Zeitgeistista

Jaa
Helteen havahduttamat on romaani 2010-luvun ajanhengestä ja sen suurista kysymyksistä neljän keski-ikäisen miehen näkökulmasta. Se on kertomus työelämän ylivirittymisestä, sukupuoliroolien muutoksesta ja sukupolvien välisestä jännitteestä. Pääkaupunkiseudulta Meri-Lapin kautta Kreikan saaristoon ulottuva tarina linkittyy poikkeuksellisiin luonnonilmiöihin ja hätkähdyttäviin näkyihin. Taustalla heijastelee aikakauden polttavin haaste.

Kesän 2018 ennätyshelle hyydyttää ilmalämpöpumput ja kuumentaa sekä kroppaa että mieltä. Tyttäreen ei saa kontaktia, vaimo viipyilee oudosti työmatkoillaan ja loma keskeytyy heti käynnistyttyään. Mitä ajattelet, kun se maailma johon sinut kasvatettiin hajoaa ympäriltä, ja muut selittävät miten sinun keski-ikäisenä ja keskiluokkaisena miehenä pitäisi tuntea?

”Emme olleet Lauran kanssa juurikaan puhuneet varhaisaikuisuudestani, joten oli parempi lähteä siitä liikkeelle. Koetin kai selittää itsellenikin, miksi helvetissä me tosiaan olemme tässä missä nyt olemme. Neuvottomina ja nyt jo paikoin lähellä katastrofitunnelmaa kaiken kuitenkin jatkuessa käytännössä ennallaan. Puhe vain lähti soljumaan, se tuli kuin ryöppynä ulos.”

Helteen havahduttamat on turkulaisen psykologin ja valtiotieteilijän Hannu Kauppisen (s. 1969 Kemi) esikoisromaani, joka liikkuu vaivattomasti vakavien ja kepeiden, paikoin tragikoomisten tunnelmien välillä.


Hannu Kauppinen
Helteen havahduttamat
ISBN 978-952-270-444-3
298 sivua. Arktinen Banaani 2020.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
kirjailija Hannu Kauppinen
puh. 050 491 0230
kirjailija.hannukauppinen@gmail.com


Lehdistökappaleet:
Arktinen Banaani, kustantaja Harto Pasonen
puh. 050 529 9768
harto.pasonen@sarjakuva.com

Kuvat

Lataa
Hannu Kauppinen. Valokuva © Ari Peuho
Hannu Kauppinen. Valokuva © Ari Peuho
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Arktinen Banaani on 26 vuotta toiminut kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta, lastenkirjoja ja sarjakuvia niin uusilta kuin kokeneilta kirjailijoilta ja kuvantekijöiltä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Arktinen Banaani

Arktinen Banaani moninaistaa kirjallisuuden kenttää25.5.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Moninaisuus tarkoittaa sitä, että ihmisiä on moneen lähtöön. Sisäisten ja ulkoisten ominaisuuksien perusteella meitä jaetaan erilaisiin ryhmiin, mutta kaikkia ryhmiä ei kuitenkaan edusteta tasavertaisesti – ei myöskään kirjallisuudessa. Tällaiset vähemmälle huomiolle jäävät ryhmät muodostuvat Suomessa muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, muun kuin kristinuskon edustajista, eri tavoin vammaisista sekä muutoin fyysisiltä piirteiltään tai kulttuuritaustaltaan näennäisestä normaalista eroavista ihmisistä.

Suvaitsevaisuutta ei voi väistää3.12.2020 07:00:00 EET | Tiedote

Suvaitsevaisuus on päivän sana, sitä ei voi kukaan ohittaa täysin kantaa ottamatta. Suomessa se on näihin aikoihin asti nähty pääosin positiivisessa valossa, etenkin suvaitsematon-sanalla on kuvattu henkilön tai ryhmän kielteisiä ominaisuuksia. Nyt hyökätään uudissanan voimalla "suvakkeja" vastaan, ja tietenkin tunteet kuumenevat aidan molemmin puolin. Tosiasia kuitenkin on, ettei suvaitsevaisinkaan voi kaikkea suvaita. Asialla ei myöskään pidä vain pelata kielipelejä. Kysymys suvaitsevaisuudesta on monimutkainen, mutta ei niin mutkikas, ettei siitä voi ja pidäkin keskustella. Ja mitä kaikkea voidaan tarkoittaa, kun puhutaan konservatiiveista ja liberaaleista tai moraalista ja moralismista?

Piika – Romaani kuin 2020-luvun Suomi-filmi18.11.2020 08:50:00 EET | Tiedote

Elinan elämänlaatu ei ole lahjakkuudesta kiinni. Filosofian opinnot ovat kuitenkin vaihtuneet kokopäiväpöhnään Jousi-baarissa – ja sen mukaiseen maineeseen. Nuoren naisen muistikuvat hyvästä lapsuudesta liittyvät keskeisesti eläimiin, ja eräänä ryhdistäytymisen hetkenä Elina jättää hakupaperit maaseutuoppilaitokseen. Oluen sijaan nuori nainen alkaa imeä tietoa karjanhoidosta ja kaikesta, mikä nykyaikaiseen tilanpitoon liittyy.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye