Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK

Keski-Pohjanmaan Yritysmarkkinat 22.4.2023 Kokkolassa

Jaa
Viime vuonna ensimmäistä kertaa Kokkolassa järjestetty Keski-Pohjanmaan Yritysmarkkinat -tapahtuma kokoaa jälleen yhteen yrityksen ostoa tai myyntiä suunnittelevat lauantaina 22.4.2023. Yritysmarkkinoilla on tarjolla hyviä ostokohteita, yritystoimialoina mm. teollisuus, kauppa ja palvelut. Ostajien ja myyjien lisäksi paikalla on asiantuntijoita ja rahoittajia.

-          Viime vuoden tapahtuma kokosi hienon määrän osallistujia, ja saimme paljon positiivista palautetta. Tapahtuma on suunniteltu vuosittain toistuvaksi, ja omistajanvaihdos on aihe, jota on hyvä pitää esillä jatkuvasti. Me KOSEKilla haluamme luoda yrittäjille erilaisia tilaisuuksia, missä omistajanvaihdoksia voidaan edistää, kertoo yrityskehittäjä Janne Vähäkangas KOSEKista.

Yritysmarkkinoiden perusajatus on tarjota yrityksen myyntiä tai ostoa suunnitteleville mahdollisuus kohdata toisensa helposti ja aloittaa kaupankäynti. Yrityksen omistajanvaihdos on vaativa prosessi, joka ottaa oman aikansa ja jossa tarvitaan usein myös asiantuntija-apua esimerkiksi yrityksen arvon ja kauppahinnan määrittämiseen. Tämän vuoksi Yritysmarkkinoilla on mukana myös kattava joukko omistajanvaihdosten asiantuntijoita. Tapahtumakonseptin keskiössä on luottamuksellisuus. Tarkempi tapahtumapaikka kerrotaan vain ilmoittautuneille, ja jokainen osallistuja allekirjoittaa tapahtumaan saapuessaan salassapitosopimuksen. Keski-Pohjanmaan Yritysmarkkinoiden verkkosivut löytyvät osoitteesta: https://kpyritysmarkkinat.fi/

Lisätietoja:

Janne Vähäkangas
yrityskehittäjä, KOSEK
0400-727099
janne.vahakangas@kosek.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK
Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK
Kauppatori 5
67100 KOKKOLA

06 824 3400https://www.kosek.fi

Kokkolanseudun Kehitys Oy KOSEK on Kokkolan kaupungin ja Perhon kunnan omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö.

KOSEK palvelee yrityksiä kaikissa niiden vaiheissa perustamisesta kasvuun ja kansainvälistymiseen, sekä mahdolliseen omistajanvaihdokseen saakka.

Palvelumme ovat maksuttomia kaikille Kokkolan ja Perhon alueella toimiville yrityksille.

KOSEK – yrityksesi kumppani kaikissa käänteissä.

***

Karlebynejdens Utveckling Ab KOSEK är ett närings- och utvecklingsbolag som ägs av Karleby stad och Perho kommun.

KOSEK betjänar företag i alla skeden; då man vill grunda ett företag, då det växer och då man vill etablera internationell verksamhet och ända fram till ett eventuellt ägarskifte.

Våra tjänster är avgiftsfria för alla företag som är verksamma i Karleby- och Perhoregionen.

KOSEK – ditt företags kompanjon i alla vändningar. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK

Med cykel och buss till naturbesöksmål och nationalpark i Karlebyregionen30.3.2023 10:45:00 EEST | Tiedote

I Mellersta Österbotten testades utflyktsbussen Retkibussi för första gången under sommaren 2021. Då kunde man resa med bussen till olika delar av Mellersta Österbotten. Man började fundera vidare på idén och utökade den med möjligheter att resa så enkelt som möjligt och att kombinera färdsätt som bygger på hållbar utveckling – det är nämligen också möjligt att ta med cykel på bussen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme