Keski-Suomen Kasvupolku®: Voittajaksi valittiin Tasoitetalo Oy
15.5.2019 19:40:40 EEST | Kasvu Open | Tiedote

Keski-Suomen Kasvupolun voittajaksi valittiin jyväskyläläinen Tasoitetalo Oy. Kunniamaininnan sai jyväskyläläinen Crazy Town Oy.
Tuomaristo uskoo, että voittajayritys Tasoitetalo Oy mullistaa perinteisen alan uudenlaisella automaatiolla. Yritys on osoittanut kykynsä kasvaa ja sillä on määrätietoinen asenne työn kehittämiseen.
Tasoitetalo Oy on sisäpuolen tasoitus-ja maalaustöihin erikoistunut yritys, jolla on selkeä ja yksinkertainen konsepti kipsilevykohteiden toteuttamiseen.
Tuomaristo koki, että kunniamaininnan saaneen Crazy Town Oy:n pitkäjänteinen työ, yhteisöllisyys ja verkostojen kerroksellisuus ovat tälle yritykselle poikkeuksellisia kasvun mahdollistajia. Yritys vastaa ylivoimaisella tavalla juuri nyt muuttuvan työelämän haasteisiin.
Crazy Town Oy tarjoaa parhaan mahdollisen työ- ja kasvuympäristön työn tekijöille ja yrityksille. Asiakkaina on kaikkea freelancereista ja yksinyrittäjistä mikroyrityksiin sekä suurempien yritysten asiantuntijoihin ja tiiimeihin. Crazy Townin ratkaisuja ovat toimivimmat jaetut toimitilat, osaamisen kehittämisen työkalut sekä loistava yhteisö uuden bisneksen tekemiseen.
Yritykset etenevät valtakunnalliseen finaaliin 100 parhaan kasvuyrityksen joukkoon. Finalistijoukosta valitaan Startup ja Start Again -sarjojen parhaat yritykset valtakunnallisessa Kasvu Open Karnevaalissa. Tapahtuma järjestetään 23.-24.10.2019 Jyväskylässä.
Kasvupolun maksuttomaan sparraukseen osallistuivat myös Laajis Oy, SmilePower Oy ja Share Park Jyväskylästä, Memorandum Unlimited Oy ja Puttipaja Oy Vaajakoskelta, Solartukku Oy, Triptek.eu ja Porido Oy Keuruulta, Huopatehdas J.Alho ja Finnvolt Oy Jämsästä, Keox Oy Kuusasta sekä FoxDo Oy Sipoosta.
Tuomaristoon kuuluivat Sari Kautto (Azets), Tapani Laitinen (Witas), Ari Piesala (Karstulan seutu), Sari Saarinen (yrityskehittäjä) ja Markus Mäntynen (Kasvu.io).
Kasvupolun lisätiedot
Oona Ikonen
040 555 5543
oona.ikonen@bang.fi
Kasvu Open on valtakunnallinen sparrausohjelma pk-yrityksille, joka auttaa yrityksiä niiden kasvuhaasteissa. Sparraus on valituksi tulleille yrityksille maksutonta. Vuoden 2019 aikana noin 400 yrityksen kasvusuunnitelmaa sparrataan yli tuhannen asiantuntijan voimin. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2019, jossa 100 finalistin joukosta valitaan Suomen parhaat kasvuyritykset.
Keski-Suomen Kasvupolun polkukumppanit ovat Keski-Suomen Liitto, Keski-Suomen Kauppakamari, Keski-Suomen Yrittäjät, Kehittämisyhtiö Keulink Oy, Witas Oy, Jämsek Oy, SSYP Kehitys Oy, Kehittämisyhtiö Karstulanseutu, Azets Insight Oy, Laukaan kunta ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia.
*Aava&Bang Oy on valtuutettu Kasvu Open -tapahtumien järjestäjä ja voittoa jakamattoman Kasvu Open Oy:n osakas. Muut osakkaat ovat Keski-Suomen kauppakamari, Jyväskylän kaupunki ja Kasvun Roihu Oy.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
Kasvu Open valittu Valmetin uuden Industrial NEXUS -veturiohjelman sparrausohjelman toteuttajaksi – tavoitteena vahvistaa startup- ja pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä15.9.2026 13:16:43 EEST | Tiedote
Kasvu Open on valittu Valmetin tuoreen Industrial NEXUS -ohjelman sparrrausohjelman toteuttajakumppaniksi. Sparrausohjelman tavoitteena on vahvistaa veturiohjelmaan osallistuvien startup- ja pk-yritysten liiketoimintaosaamista, rahoitettavuutta sekä kansainvälistymismahdollisuuksia.
Seed Village: See the Selected Companies 202615.9.2026 10:55:16 EEST | Tiedote
Seed Village is an RDI-driven accelerator for companies who want to scale their business and develop their products. This year, Kasvu Open organizes two accelerators: Optimal Human Performance and Wellbeing and H2 Fuel the Momentum. The Seed Village juries selected 20 companies for the accelerators.
Kasvu Open Karnevaalin ohjelman keskiössä ovat rohkeat kasvutarinat12.8.2026 13:49:22 EEST | Tiedote
Kasvu Open Karnevaali tuo yhteen rohkeat yrittäjät, kokeneet sparraajat ja kasvun mahdollistajat 28.10.2026 Jyväskylään. Tapahtumassa tapaat Suomen kiinnostavimmat kasvuyritykset, seuraat Vuoden kasvuyritys -finaalia ja varaat asiantuntijasparrauksia. Tapahtuman keynote-puheenvuoron pitää Johannes “Hatsolo” Hattunen.
Kasvu Open tarttuu nuorten työllisyyskriisiin – uusi malli rakentaa opiskelijoille yhteyksiä kasvuyrityksiin12.8.2026 13:46:08 EEST | Tiedote
Nuorten työllistyminen ja opintoihin kuuluvien harjoittelupaikkojen puuttuminen on puhuttanut viime aikoina laajasti. Kasvu Open vastaa huutoon käynnistämällä pilottihankkeen Keski-Suomen liiton rahoituksella.
SUPERFINN 2026: FeelHobby is ready for global scale4.6.2026 16:20:03 EEST | Tiedote
FeelHobby, a comprehensive all-in-one digital fitness and wellbeing platform, has been named the most promising company in the SUPERFINNS program. This annual award recognizes businesses with a bold vision and global market potential.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
