Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän tilinpäätösennuste alijäämäinen
20.9.2022 18:02:20 EEST | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Kuntayhtymän toiminta on jatkunut edelleen taloudellisesti ja toiminnallisesti haastavassa tilanteessa. Koronaviruspandemia on eri vaiheissaan aiheuttanut talouteen pitkäkestoisia vaikutuksia. Palvelujen tarve kuntayhtymän alueella on kasvanut merkittävästi tuotannon aloitusvuodesta 2019 vuoteen 2022. Sote-palvelujen tarpeen kasvu ja pandemia jatkuessaan on kasvattanut hoito- ja hoivavelkaa. Tilinpäätösennuste sisältää koronakustannuksia 20 Me, johon on arvioitu saatavan valtion korona-avustusta n. 12,9 Me, joka on merkittävästi vähemmän kuin vuoden 2021 avustus.
Valtakunnallisesti voimistunut henkilöstöpula on tullut myös kuntayhtymän alueelle osaksi arkea ja kasvattanut palvelujen ostoa. Henkilöstön saatavuusongelmat aiheuttavat heijastevaikutuksia. Osastopaikkoja on jouduttu sulkemaan henkilöstöpulan vuoksi mm. Nurmijärven akuuttiosastolla (50 % paikoista) ja kuntoutuskeskuksen käyttöaste on ollut tammi-kesäkuussa 80 %. Yksityisillä palveluntuottajilla on vaikeuksia tuottaa sopimuksenmukaisia palveluja henkilöstöpulan vuoksi. Myös energian, raaka-aineiden sekä ruuan hinnat ovat nousseet hyvin nopeasti, vaikuttaen laajasti myös kuntayhtymän ja sen yhteistyökumppaneiden toimintaan.
- Työntekijäpula on kaikkialla hälyttävä ja lisää kustannuksia ostopalveluihin, toteaa yhtymähallituksen puheenjohtaja Jaakko Rainio.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko RainioYhtymähallituksen puheenjohtaja
Puh:040 741 0911jaakko.rainio@hyvinkaa.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Aluevaltuusto perehtyi syysseminaarissa Keusoten taloustilanteeseen ja tulevien vuosien ratkaisuihin25.9.2026 16:55:16 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluevaltuusto kokoontui 24.–25. syyskuuta syysseminaariin. Kahden päivän aikana valtuutetut perehtyivät erityisesti hyvinvointialueen taloustilanteeseen, tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman päivittämiseen sekä palvelujen verkoston tulevaisuuteen. Seminaarissa käsiteltiin myös henkilöstöohjelmaa ja hankintojen kehittämistä.
Keusoten aluehallitus kokoontuu 29.9.202625.9.2026 14:30:48 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu tiistaina 29.9.2026. Aluehallitus käsittelee kokouksessaan muun muassa lausuntoa pelastuslaitoksen vuoden 2027 talousarviosta ja alustavasta toimintasuunnitelmasta, lausuntoa pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksestä vuosille 2027–2030 sekä vammaispalvelulain mukaisen päivätoiminnan ja kehitysvammaisten työtoiminnan hankinnan käynnistämistä.
Keusoten hammashoidon kiirevastaanotot keskitetään, jotta aikoja vapautuu tutkimus- ja jatkovastaanottoihin25.9.2026 08:56:21 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) hammashoidon kiirevastaanotot keskitetään 5.10. alkaen neljään suureen hammashoitolaan, jotka vastaavat kiirevastaanotoista vuorotellen yhden viikon kerrallaan.
Aluehallitus päätti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut23.9.2026 11:22:57 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui 22. syyskuuta. Aluehallitus päätti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut osana Keusoten talouden tasapainottamista.
Valtiovarainministeriö antoi Keusotelle suositukset talouden tasapainottamiseen22.9.2026 13:20:18 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen ja valtion ennakollisen talouden ohjauksen neuvottelut ovat päättyneet. Ministeriöt kiinnittivät huomiota erityisesti Keusoten suuren alijäämän kattamiseen, suunniteltujen säästötoimien konkretisointiin, palveluverkon tarkasteluun sekä siihen, että säästöjen vaikutukset asukkaiden palveluihin arvioidaan riittävän tarkasti. Keusote jatkaa talouden tasapainottamista ja täydentää valtiovarainministeriölle tekemäänsä hakemusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
